perjantai 28. lokakuuta 2011

KIRJAT MESSUILLA JA PALKINNOILLA

Minulla on edessäni moneen vuoteen ensimmäinen kerta, kun en ole Helsingin Kirjamessuilla mukana. Siksi on hyvä pohtia hetki kirjan merkitystä. Painetun kirjan kuolemaa on ennustettu, mutta voimme siirtää sen suosiolla vuosikymmenten päähän. Suomessa painetaan edelleen vuosittain tuhansia kirjoja, joista noin 80 % on tietokirjallisuutta ja loput kaunokirjallisuutta. Julkisuutta saa enemmän kaunokirjailijat, vaikka viime vuosina esimerkiksi mediassa tietokirjailijoiden asema on parantunut. Apurahoissa se ei vielä näy.

Yksi merkittävä osa kirjaa on kristillinen kirjallisuus, onhan tietokirjojen historiassa nimenomaan kristillisillä kirjoilla valtava merkitys. Viime vuosina julkaisukynnyksen helpottuessa, myös markkinoille pääsee kirjoja, joissa kustannustoimittajaa olisi tarvittu loppuhuipennuksessa. Mutta siitä huolimatta viime vuosina olen lukenut paljon melko tuntemattomien kirjoittajien teoksia, jossa he ovat tallentaneet esimerkiksi omaa elämänhistoriaa kansiin. Tällaiseen kirjoittamiseen tulisi kannustaa ja rohkaista.

Palkinnot ovat osa kirjan markkinointia. Finlandia palkinnot niin kauno- kuin tietokirjailijoille ovat tärkeitä myynnin edistäjiä monia muita kilpailuja unohtamatta. Myös kristillisellä kirjalla on oma Vuoden kristillinen kirja kilpailu. Myös sillä on ollut merkitystä muunmuassa pienille kustantajille ja monille uraansa aloittavile kirjailijoille. Kun itse pääsin 15 vuotta sitten toisen kirjani kanssa tuohon kisaan kymmenen joukkoon, oli sillä merkitystä nuorelle kirjailijalle, vaikka voittoa ei tullut ja lukijakisassakin jäin pronssista seuraavalle sijalle.

Tätä taustaa vasten tämän vuoden kristillisen kirjan kisassa hämmästyttää kaksi asiaa. Miksi kirjoja on vain kuusi kisassa ja miksi taas niin moni pieni kristillisen kirjan kustantaja on ohitettu? Niiden neljän kisasta puuttuvan joukkoon olisi mahtunut hyvin ihan oikeilta kristillisiltä kustantajilta neljä kirjaa. Sinänsä palkinnon voittaminen on yhden valitsijan käsissä ja taatusti vain hänen mielipiteensä, mutta monelle jo kisaan pääseminen olisi ollut tärkeä juttu.

Luulen, että tänä vuonna palkinnon valitseva Jari Sarasvuo valitsee Jaakko Heinimäen Cafekismuksen. Se ei olisi yllätys. Jos olen väärässä tai oikeassa, onnea silti voittajalle!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Ohi on...198.Maanpuolustuskurssi...

Kotiuduin pari päivää sitten 198.Valtakunnalliselta Maanpuolustukurssilta. Monet sotkevat kurssin kertausharjoituksiin, vaikka kyse on aivan eri asiasta. 50:n vuoden aikana kursseja on järjestetty kahta vaille kaksisataa. Kun luki entisten kurssien nimilistoja huomasi päässeensä melkoisen kovaan seuraan. Kaikki kolme viimeistä presidenttiä ja sadat muut yhteiskunnan eri vaikuttajat ovat saaneet aikanaan kutsun kurssille. Kutsu lähtee mm. yrityksissä, mediassa, julkishallinnossa, kirkossa, puolustusvoimissa, koulutuksessa, kulttuurielämässä ja politiikassa vaikuttaville henkilöille.

Mikä tuossa kurssissa oli mielenkiintoista? Kaksi asiaa ainakin opin. Ensiksi sen miten vaikeaa on johtaa sellaista yritystä kuin Oy Valtio Ab. Toiseksi miten korkealla tasolla Suomessa on viranomaisten välinen yhteistyö. Kolmen ja puolen viikon kurssi tiivisti ja verkotti hyvin 49 osallistujaa. Tittelit jätettiin hattunaulakkoon ja jokainen päivä aloitettin jollakin hauskalla jutulla. Henki oli hyvä ja porukka sivistynyttä. Illanvietot hulppeita ja lopputodistus Herra Kenraalin allekirjoittama.

Kurssin hyviin puoliin kuului myös se, että järjestäjänä oli armeijan organisaatio. Se ei ollut simputusta ja sulkeisia, vaan erittäin hyvin toimivia järjestelyjä, aikataulussa pysymistä ja tilaisuuksien päättymistä juuri silloin, kun se oli merkitty ohjelmaan. Oli hyvä saada suorat ohjeet, miten toimitaan. Se oli vierasta vapaan sivistystyön rehtorille, jolle opetusalan viranomaisilta ei saa ohjeita pinsetilläkään. Lisäksi ruotu piti pojistaan ja tytöistään hyvää huolta. Kaksi päivää yhteismajoituksessa Upinniemessä opetti, että korvatulpat kannattaa pitää mukana.

Kurssin aikana nähtiin ja saatiin tietää miten paljon Suomessa tehdään työtä meidän turvallisuuden eteen. Maalla, merellä, rajoilla, ilmassa, maan alla ja kyber-todellisuudessa. Supot, Karhukoplat, Hornetit ja erikoisjoukot nähtiin. Ollos huoleton, poikas ja tyttös valveil on. Vaikka Suomi on monella tavalla turvallinen maa, globaalit ongelmat puskee joka puolelta sen verran vauhdilla päälle, että tarkkana pitää olla.

Mitä muuta kurssista jäi mieleen? Yksi asia pitää mainita. Yhtenä iltana oli kurssi-illanvietto ja siinä Talent-kisa, jossa jokaisesta ryhmästä odotettiin ohjelmia. Lupasin imitoida. Niinpä kolmen minuutin ajan kurssilla esiintyi Hjallis Harkimo, Eero Huovinen, Kimi Räikkönen ja Jörn Donner. Puolivillaisesti vedetty esitys toi Talent-voiton. Palkinnon saatuani jouduin esittämään vielä Paavo Väyrystä. Kaikkeen sitä poliitikko joutuukin?

lauantai 1. lokakuuta 2011

PITÄISIKÖHÄN EROTA PUOLUEESTA?

Puolueista erotaan ja puolueisiin liitytään. Kyse on kuin Helsingin rautatieasemasta, jossa ovi käy molempiin suuntiin. Näin on kaikissa puolueissa. Kun joku tavallinen ja tuntematon ihminen eroaa jostakin puolueesta, sillä ei pääse pääuutisiin. Mutta kun näkyvällä paikalla ollut eroaa puolueesta, se huomioidaan heti. Näin kävi nytkin, kun puolueemme pitkäaikainen luotettava vastuunkantaja Toimi Kankaanniemi erosi ja ilmoittautui sitoutumattomaksi. Joskus puolueesta lähtö kuitataan sanomalla, että "taso nousee molemmissa päissä". Näin ei käynyt Toimin kohdalla. Häntä olisi tarvittu.

Mutta mietin yleisellä tasolla politiikan tekemistä. Politiikkaan tulee paljon niitä, jotka uskovat pikavoittoihin. He pettyvät nopeasti ja lähtevät pois. Osa huomaa, että politiikka on tarpeellista, mutta ei sovi hänelle. Jotkut haluavat vaikuttaa muilla areenoilla. Muutamat vain väsyvät kokouksiin, riitoihin ja siihen, että yksin ei paljoa saa aikaan. Monet seuraavat politiikkaa, voivat olla jäseniä, äänestävät, mutta tyytyvät taustaosaan.

Mutta yhtä asiaa ihmettelen. Miksi niin monet luulevat, että politiikassa mennään vain minun ehdoilla ja että politiikassa on jaossa vain valitseminen hyvän ja pahan välillä. Politiikassa joudun jatkuvasti tekemään valintoja. Joudun kuuntelemaan muita ja miettimään valintoja eri vaihtoehtojen keskellä. Minulla on etuoikeus kunnioittaa myös niitä, joiden kanssa olen joissakin asioissa eri mieltä. Mutta mikään päätös ei demokratiassa voi syntyä vain minun näkemykseni perusteella, vaan meidän yhteisen näkemyksen perusteella. Politiikassa valitaan usein kahdesta huonosta vaihtoehdosta pienempi paha. Olisi kiva valita vain hyviä asioita, mutta vastuunkantaminen on muutakin.

Vastuuta voi paeta, päättäjiä voi arvostella, puolueista voi erota, äänestämisen voi jättää väliin ja Kreikka-päätöksille voi nauraa. Silti jonkun pitää kantaa vastuuta, tehdä päätöksiä ja ratkaisuja, silloinkin kun ne ovat vaikeita. Näitä ihmisiä tarvitaan nyt.