RIIKONEN

JA EHDOKKAANI TOISELLA KIERROKSELLA ON...

2012-01-26T15:38:00.000-08:00

Presidentin vaalien ensimmäinen kierros on sen verran monta päivää takana, että sitä voi kommentoida ilman suurempaa tunnekuohua. Ennustin ehdokkaiden järjestyksen muuten oikein paitsi naisten järjestys lopussa oli väärinpäin.

Puhutaan heti hyvää kaikista ehdokkaista selän takana. Minusta he kaikki onnistuivat kohtuullisen erinomaisesti. Eläköön demokratia ja kansanvalta. He asettivat itsensä alttiiksi kritiikille, inttämiselle jopa pilkalle, mutta suoriutuivat tehtävästä hyvin.

Sensijaan ihmettelen. Ja moni muukin ihmetteli samaa asiaa. Silläkin uhalla, että joku sanomalehtiliitto tai mediayhdistys lähettää minulle kilon postia päivässä. Toimittajien tiettyä epä-älyllisyyttä ja jankuttavaa tasoa. Onko pakko puhua päälle? Voisiko antaa ehdokkaan sanoa lauseen loppuun? Voisitko vähän useammin kysyä myönteistä? Ja olisiko joku täysin uusi kysymys varastossa? Esimerkiksi Essayahilta voisi vielä kerran kysyä helluntaiseurakunnan kantaa luterilaisen kirkon naispappeuteen?

Ja samalla kaikilta luterilaisilta voisi kysyä ortodoksikirkon virkajärjestelyjä ja Valamon työntekijäsiirtoja, katoliset voisi kysyä metodisteilta, miten teillä alba ja stola laitetaan päälle ja vapaakirkolliset voi kysyä mennoniiteilta ja amisheilta, onko teillä sähköä tulossa tolppaan? Ja joku voisi kysyä näiltä toimittajilta, onko niitä yleisen teologian opintoja yhtään takana?

Useat toimittajat jankuttivat Soinilta ja Essayahilta aborttikantaa, katolista uskoa ja helluntalaista vakaumusta. Ja uskontoa ei saanut sotkea politiikkaan. Mikä oli lopputulos. Koko Suomen kansa sai kuulla raikasta ilosanomaa Kristuksesta ja uskosta. Suomalaisten käsitys helluntalaisista muuttui kymmenen kertaa paremmaksi, kun Sari iloisesti kertoi uskostaan hymyillen. Kun Timo Soini kertoi, että "kun mies kohtaa Kristuksen onhan se järisyttävä kokemus", se lause vastasi vähintään kymmentä miestapahtumaa!

Juuri tämän takia Matti Maunulle ja muille vastaaville toimittajille pitäisi nyt antaa Kirkon tiedonvälityspalkinto. Heidän kauttaan evankeliumi levisi ihanasti! Jos piispat ja papit vaikenevat, toimittaja-setä ja täti hoitaa asian kuntoon! Kiitos! Hallelujah!

Yksi tapa vähätellä on vähätellä, sitä että on ehdolla, vaikka ei ole mahdollisuutta päästä presidentiksi. On ihmeellistä, että kahdeksasta ehdokkaasta vain yksi valitaan.

Samat toimittajat, jotka nauravat Pohjois-Korean yhden ehdokkaan järjestelmälle, nauravat Suomen seitsemälle ehdokkaalle, jotka eivät pääse presidentiksi. Samat toimittajat, jotka arvostavat Vaclac Havelin vakaumusta ja aatetta, eivät voi arvostaa Pekka Haaviston ja Sari Essayahin vakaumusta ja aatetta. Samat toimittajat, jotka haluavat arvostaa Suomen vanhuksia, eivät arvosta 70 vuotiasta Paavo Lipposta. Samat toimittajat, joiden mielestä nuorille pitää antaa mahdollisuus, eivät näe mitään järkeä 35 vuotiaan Arhinmäen ehdokkuudelle. Samat toimittajat, jotka arvostavat Saamelaisten oikeutta omaan kieleen, eivät arvosta Eeva Biaudetin Suomen kielen taitoa. Samat toimittajat, jotka arvostavat Nelson Mandelaa siitä, että hän jaksoi odottaa montakymmentä vuotta presidentin virkaa, eivät antaisi presidentin virkaa Kokoomukselle,joka on odottanut 56 vuotta?

Mutta nyt toiselle kierrokselle. On kyllä pakko sanoa, että eivät suomalaiset taida osata keskustella. Kyllä tuo törky, joka nyt löyhkää sekä Niinistön että Haaviston päällä on kuvottavaa keskustelupalstoilla, facebookissa ja yleensä siellä, missä kukaan ei johda keskustelua, niinkuin normaalissa kokouksessa, jossa hyvä puheenjohtaja vihjaisee pysymään esityslistalla. Siis olimmeko me jonkun PISA tutkimuksen mukaan koulutettu sivistyskansa?

Mutta valitettavasti ns.uskovaiset ja kristityt eivät tässä ole yhtään parempia. Hehän pelkäävät vain yhtä asiaa. Sitä että Suomeen tulisi jumalaton hallitsija. Siksi Pekka Haavistosta yritetään tehdä paljon pahempaa kuin hän on ja Sauli Niinistöstä paljon uskovaisempaa kuin hän on. Nämä kristityt eivät tiedä historiasta yhtä asiaa. Jumala on aina Suurempi kuin jumalaton hallitsija ja sen takia Hän pahimmassa tapauksessa käyttää näitä jumalattomia hallitsijoita. Se on loukkaavaa.

Kekkosta pidettiin jumalattomana, mutta niin vain aluepolitiikkaa harrastettiin Kainuussa ja Kainuun ulkopuolella. Savonlinnakin sai oman lentokentän, joka ei sille kuuluisi. Hitler oli vielä pahempi ja huomaamatta laittoi Saksan moottoritiet kuntoon. Mutta pahin oli Herodes, joka rakensi Kesareaan ensimmäisen kunnon syväsataman, josta apostoli Paavalin oli hyvä lähteä laivalla viemään evankeliumin ilosanomaa, joka Suomeen tultua muuttui älä-sanomaksi.

Kyllä minä sen tiedän, että ehdokkailla on erilainen arvomaailma ja olisihän se kiva, jos presidenttiparin kohdalla voisi laulaa "mitä minun silmäni näkkee, niin harrasta hääväkkee...", mutta vielä tärkeämpi olisi saada presidentti, joka hoitaisi virkansa. Pekka Haavisto on fiksu, hyvin esiintyvä ja hänellä on ulkopoliittista kokemusta. Hänen julkiseen mollaamiseen en lähde.

Sauli Niinistöllä on omat heikkoudet, kuten minullakin ilmeisesti. Joku ehdotti Niinistön valintaa sen perusteella, että hän roikkui tolpassa Tsunamin aikana Thaimaassa. Minusta se ei riitä perusteluksi. Niinistöllä on iän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden avujen ohella mahdollisuus hoitaa Tasavallan Presidentin virkaa. Hänen arvomaailma on lähempänä minun arvomaailmaa. Siksi annan toisella kierroksella ääneni hänelle.

Kun hänellä kuitenkin on puutteita ja heikkouksia, niin toivon, että jos Herra antaa hänelle viran, antakoon myös järjen.

MISTÄ TÄMÄ LATISTAMISEN KULTTUURI TULEE?

2012-01-16T12:11:00.001-08:00

Olen näiden presidentin vaalien aikana jälleen ihmetellyt yhtä yhteiskunnassamme olevaa asiaa. Nimittäin latistamisen, nitistämisen, vähättelyn ja nolaamisen kulttuuria. Epäilemme, halveksimme ja vähättelemme ja luulemme, että nyt olemme hyviä.

Toimittaja Heljä Walamies otti kantaa ilkeyteen vuosia sitten artikkelissa "Ilkeys sattuu" (ET toukokuu 2006): "Häijyys ei katso ikää, se vain muuttaa vuosien myötä muotoaan ja hioutuu harjoittelun myötä yhä terävämmäksi täsmäaseeksi. Ilkeilyn virtuoosi osaa ottaa selville uhrinsa arat kohdat". Siinähän on myös kyse mallioppimisesta, jota voidaan opettaa jo lapsille.

Tiedämme, että monilla lasten ja nuorten leireillä on jo vuosikymmeniä ollut leikkejä, jossa raja nolaamisen suhteen on ylitetty, mutta se on nähty vain nuoruuden ilmiönä. Mutta tänä päivänä monet viihdeohjelmat ovat täynnä tätä julkkisten ja erilaisten ihmisten julkista nolaamista, joka ei aina ole vain hyvää satiiria, vaan typeryyttä. Ja mistä nousee erilaisten keskustelupalstojen nimetön viha ja vähättely? Mistä muusta se kertoo kuin "kasvottomasta ahdistuksesta"?

Presidentin vaalien ehdokkaiden haastatteluissa pitää toimittajien tietysti olla kriittisiä ja puolueettomia, mutta mistä ihmeestä nousee tarve vähätellä esimerkiksi Timo Soinin katolista uskoa tai Sari Essayahin helluntalaista vakaumusta? Eikä edes YLE:n ja MTV3:n toimittajat ole olleet tästä vapaita.

Uskomattoman typeriä kysymyksiä on tehty uskonnosta. Jos uskontoa ei saa sotkea politiikkaan, miksi näitä kysymyksiä tehdään, kun heti näkee pelkällä yleisen teologian approlla, että toimittajan teologian tietämys on + - nolla-tasoa. Tai miksi Pekka Haavistoa pitää halveksia, vaikka olisi erilainen käsitys avioliitosta. Tätä nolaamista tehdään jatkuvasti kuvilla, kuvateksteillä ja piirroksilla. Poliitikot eivät enää pitkään aikaan ole olleet ainoita kohteita. Erilaiset etniset vähemmistöt saavat jatkuvasti osansa tästä nolaamisesta. Ja jo nyt on nähtävissä viihde ohjelmissa, että vanhukset ja vammaisetkaan eivät saa olla rauhassa.

Entä sitten kirkossa? Siellähän ollaan pyhityksessä pitemmällä. Kirjoitin pari vuotta sitten isolevikkiseen lehteen avoimen mielipidekirjoituksen, jota sai yhtä avoimesti arvioida ja kritisoida. Yksi henkilö laittoi minun tietämättäni omalle facebook sivulle linkin artikkelista vähätellen ja panetellen selän takana. Kirjoitukseen osallistui useita henkilöitä, mutta yksi lukija kopioi ja lähetti tekstiketjun minulle. Siitä oli mukava lukea, millä tavalla minua paneteltiin henkilönä ja vähäteltiin sanomistani. Se ei minua haitannut, koska en ole niin paha ja ilkeä kuin he väittivät, vaan vielä pahempi. Mutta mikä kirjoituksissa oli mielenkiintoista? Kirjoittajien ammatit.

Viestiketjun liikkeelle laittanut oli pappi ja tohtori, joka oli mainittu ehdokkaana piispan vaalissa. Muut kirjoittajat olivat mm. gospel-muusikkoja, kirkkoherroja, pappeja, kirjailijoita, hiippakuntien kasvatus- ja nuorisotyöntekijöitä ja sivistysjohtajia.

Mutta mistä tämä nitistämisen, vähättelyn, halveksimisen ja nolaamisen kulttuuri nousee? Miksi monien lehtien tekstiviestipalstat ovat täynnä vähättelyä, eikä kiitosta? Miksi kateus näyttää olevan suurena motiivina tässä vähättelyssä?

Terho Pursiaisen mukaan "taistelu vallasta nyky-yhteiskunnassa on ennen muuta taistelua maineesta. Kertomalla ihmisistä heistä tehdään joskus suur-miehiä ja naisia, toisinaan tuhotaan heidän mahdollisuutensa. Jotkut journalistit suorastaan ylpeilevät median kyvyllä ensin nostaa ja sitten kaataa oikkunsa mukaan julkisuuden suuruuksia."

Katsoin tänään Suomen Urheilugaalan, jossa upealla tavalla kannustettiin, annettiin tunnustusta ja kiitettiin niin vanhempia kuin nuorempia urheilijoita. Yksi lause jäi mieleen ja sen sanoi kolminkertainen Olympia-voittaja Pertti Karppinen. Häneltä kysyttiin miten hän seuraa nyt urheilua. Kerrottuaan seuraavansa useita lajeja hän sanoi jotenkin näin "on tärkeää, että me kaikki suomalaiset innostetaan noita nuoria..."

Mitä jos aloitetaan vastaliike tälle vähättelyn ja nolaamisen kulttuurille? Kehu ja kannusta vähintään kerran päivässä jotakin ihmistä. Mutta ei vain julkkiksia, vaan myös niitä arjen sankareita. He ovat niitä todellisia sankareita.

UUDEN MAHDOLLISUUDEN FILOSOFIA

2011-12-30T11:31:00.000-08:00

Vuoden vaihtumiseen liittyy monia asioita. Samalla kun tutkailemme menneitä, suuntaamme tulevaisuuteen. Kulunutta vuotta on sanottu monella tavalla myllerrysten vuodeksi. Se on nähty muun muassa eduskuntavaaleissa, hallituksen muodostamisessa, euroopan talousongelmissa ja arabimaiden kansannousussa. Lisäksi jokaisella ihmisellä on omassa elämässään ollut omia henkilökohtaisia myllerryksiä.

Yksi asia näissä myllerryksissä on mielenkiintoinen. Ihmisen halu hallita asioita. Media haluaa sanoa etukäteen lopputuloksen. Yksityinen ihminen haluaa olla varma asiasta. Yhteiskunta rakentaa turvallisuusverkkoa, jota kukaan ei yllätä. Ja sitten ei tarvita kuin yksi asia, niin olemme kaikki hämillämme. Ja kun kaikki ei toimi, tarvitaan heti syyllisiä. Ja jos ei muiden, niin ministerien vikaa se on ollut.

Koko elämämmehän rakentuu pitkälti erilaisille turvajärjestelyille. Ihminen itse ei edes huomaa, millainen turvaverkko hänen ympärillään on. Mutta mitä enemmän meidän ympärillä on erilaista varmistusta ja turvaverkkoa, sitä turvattomampia me olemme siitä huolimatta. Luonnon mullistukset ja myrskyt paljastavat, miten haavoittuvainen elämämme on ja miten helposti murtuva yhteiskunnan turvaverkko on.

Uutena vuotena edessämme on uusi tyhjä kalenteri, puhdas pöytä, avoin väylä ja uudet mahdollisuudet. Ihminen tarvitsee elämässään uusia avauksia ja aina uuden mahdollisuuden. Kerran väärin valittu, elämässä epäonnistuminen ja mikä tahansa moka ei tarkoita, etteikö voisi olla uutta mahdollisuutta. Tämän ajatuksen ja ajattelun pitäisi läpäistä myös yhteiskunnallista keskustelua.

Vuosia sitten jääkiekkoilija Jere Karalahti valittiin Suomen maajoukkueeseen, mutta huumeongelmien takia hänet pudotettiin heti joukkueesta. Vuosi myöhemmin valmentaja Hannu Aravirta valitsi hänet uudelleen joukkueeseen. Kun asiasta häneltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, hän vastasi "filosofiaani ei kuulu se, etteikö ihmiselle annettaisi uutta mahdollisuutta".

Uusi vuosi antaa meille uuden mahdollisuuden! Kiitos tästä vuodesta blogipalstalla. Hyvää ja siunattua Uutta vuotta 2012 kaikille!

SYYRIAA EI SAA UNOHTAA

2011-12-12T09:40:00.000-08:00

Kävin pari kuukautta sitten läpi työhuoneessani vanhoja tavaroitani ja löysin yllättäen mielenkiintoisen esineen. Syyrian lipun. Olen sen jostakin Syyriasta hankkinut 1987-88, jolloin olin vuoden tuossa maassa YK:n rauhanturvajoukoissa. Syyrian lipun olemassa olon olin unohtanut, mutta en Syyriaa.

Syyria on siitäkin mielenkiintoinen maa, että se pitää sisällään useita Raamatussakin mainittuja paikkoja. Damasko on Paavalin historiaan liittyvä paikka ja Hama nimisestä kaupungistä puhuu jo Vanhan testamentin Aamos. Maaloulan kylässä puhutaan vielä Jeesuksen kotikieltä Arameaa ja Syyriassa on monien etnisten vähemmistöjen lisäksi edustettuna myös useita kristillisiä vähemmistökirkkoja, joihin itse myös tutustuin tuon vuoden aikana.

Yksi tämän vuoden kansainvälinen uutinen on ollut arabimaiden kansannousu. Tunisiasta, Egyptistä ja Libyasta on kirjoitettu niin paljon, että Syyrian kohdalla mielenkiinto uhkaa vähentyä. Vanhimman Syyriassa tunnetun Seemiläisen kansan Kanaanilaisten ja nykyisen 1945 itsenäistyneen valtion väliin mahtuu paljon vuosia ja valloittajia. Mutta myös paljon ihmiskunnan historiaa, mielenkiintoista kulttuuria ja sivistystä. Silti 1970 valtaan astunut Assadin Baath-puolueen dynastia on itseasiassa pienen vähemmistön joukko, joka on pitänyt vallassaan suurta enemmistöä, pojan jatkaessa vuonna 2000 isän johtajuutta. Kun muut puolueet on ollut kiellettyjä ja demokratiasta ei ole voinut puhua, on selvää että jossakin vaiheessa malja kuohuu yli.

26.1.2011 alkanut kansannousu toi kuitenkin tuon kansan kansainvälisen mielenkiinnon kohteeksi. Kansa alkoi vaatia demokratian lisäksi poliittisia vapauksia ja etnisten ryhmien välistä tasa-arvoa. Seuraukset tiedämme, kun Bashar al Assadin johdolla tilanne vain paheni, eikä pieniä uudistuksia lukuunottamatta mitään tapahtunut.

Kansainvälinen reaktio on ollut vähintään oikeutettu. EU on kiristänyt talouspolitiikkaa, Arabiliitto erotti jäsenyydestä ja laittoi maan taloussaartoon, YK tuomitsi Syyrian toimet omia kansalaisia kohtaan rikoksena ihmisyyttä kohtaan ja ihmisoikeuskomissio puhuu jo sisällissodasta, jossa varovaisten arvioiden mukaan jo 4000-5000 ihmistä on kuollut ja satojen tuhansien ja miljoonien Syyrialaisten tilanne on vain pahentunut.

Maailmassa kriisejä on niin paljon, että ei millään jaksaisi innostua aina johonkin uuteen. Mikään ei ole niin vanha uutinen, kuin Libyan vallanvaihto tai Tunisian ensimmäiset vapaat vaalit. Nyt kun Eurooppa keskustelee taloudesta ja Suomi sen lisäksi uudesta tasavallan presidentistä, on vaara että Syyrian kansannousu unohtuu. Syyriaa ja Syyrian lippua ei saa unohtaa.

Syyrian pääkaupunki Damasco sijaitsee 690 metriä merenpinnan yläpuolella. Sitä pidetään maailman vanhimpana asuttuna kaupunkina. Sen läpi virtaavat vedet ovat kauniita. Ei ihme, että Koraanissa sanotaan: "Jos paratiisi olisi maailmassa, se olisi Damascossa"!

Nyt paratiisi ei ole Damascossa eikä Syyriassa. Siksi Syyriaa ja Syyrian ihmistä ei saa unohtaa!

RAHAT POIS LÄHETYSTYÖLTÄ !!!

2011-11-30T11:46:00.000-08:00

Tämän päivän kirkollinen uutinen, joka läpäisi uutiskynnyksen heti, tuli kotiseurakunnastani Savonlinna-Säämingistä. Heti pitää sanoa, että en ole ollut päätöstä tekemässä. Savonlinna-Säämingin seurakunta on päättänyt lisätä lähetysmäärärahoja juuri niille kirkon virallisille lähetysjärjestöille, joilta Helsingin ja Vantaan seurakunnat poistivat rahat. Kotimaa uutisoi asian heti, että Suomen Lähetysseuralta otettiin pois.

Miksi pidin päätöstä hyvänä? Se oli ennenkaikkea symbolinen ele niille lähetysjärjestöille, lähetystyöntekijöille ja tavallisille kristityille, jotka työtä tukevat. Ette ole yksin. Työnne on tärkeää. Jatkakaa vaikeuksista huolimatta. Kyse ei ole Lähetysseuran vastaisuudesta. Olen itse tukenut Suomen Lähetysseuran Israelin lähetystyötä kymmeniä vuosia ja aion tukea edelleen. Ja jos kolehti osuu kohdalle Lähetysseuran kohdalla, laitan rahaa siihenkin.

Olen asunut ulkomailla yli kolme vuotta ja vieraillut kymmenissä maissa, joissa suomalaiset ns. "pienet lähetysjärjestöt" tekevät työtä. Olen tavannut lähettejä, tutustunut työmuotoihin ja nähnyt mitä nämä järjestöt oikeasti tekevät. Lukenut lähettien kirjeitä, seurannut heidän työtään ja kuunnellut mitä he kertovat. Siis SLEY, Kansanlähetys, Kylväjä ja Sanansaattajat. Olen tutustunut myös ns. kirkon ulkopuolisiin lähetysjärjestöihin kuten Patmoksen työhön. Mitä he tekevät näissä kohdemaissaan, siitä on naisten ja seksuaalivähemmistöjen syrjiminen kaukana.

Olen nähdyt slummissa, mitä työtä tehdään slumminuorten keskuudessa. Mitä lastenkodeissa, kehitysvammaisten, heikommassa asemassa olevien naisten keskuudessa tehdään. Eräässä orpolasten lastenkodissa näin sitä rakkautta, jonka vain Kristus voi antaa. Yhdessä kehitysvammaisten kodissa vammaiset olivat istuneet apaattisesti paikallaan. Vaatteita ei vaihdettu. Ruoka heitettiin lattialle ja hoito oli ala-arvoista. Kun näin tämän kehitysvammaisten kodin uuden tilanteen, jossa hoitajat rakastivat näitä ihmisiä, itkin. Osa näistä läheteistä työskentelee sellaisissa maissa, joissa heidän oma turvallisuus on koko ajan vaarassa, silti he auttavat kärsiviä lähimmäisiä ja kertovat hyvää sanomaa Jeesuksesta. Juuri tällaista työtä tulisi nyt tukea.

Kristillisellä kirkolla menee aina silloin hyvin, kun sillä menee huonosti. Lähetysjärjestöiltä pois otetut rahat eivät kaada Kristuksen kirkkoa. Suomen luterilainen kirkko on edelleen rikas. Siinä rikkaudessaan se on pöhöttynyt ja välillä niin tunkkainen, että siitä on kaukana vapauden henki. Se on keskittynyt enemmän rakennuksiin, asemaansa yhteiskunnassa ja median kanssa lirkutteluun.

Yksityinen kristitty, seurakunta, lähetysjärjestö ja kirkko kestää ihan mitä tahansa, mutta ei hyviä aikoja. Siksi parasta mitä meillä voi olla, on se, että meillä menee huonosti.

Silloin kaikki on hyvin. Silloin pitää huutaa Jumalaa avuksi!

PIKAVOITOLLA MINISTERIKSI

2011-11-17T10:36:00.000-08:00

Tapasin vuosia sitten Kari Lehtolan, tuon Estonia onnettomuuden jälkeen suuren yleisön tuntemaksi tulleen suuronnettomuus tutkijalautakunnan puheenjohtajan. Pyysin hänet opistolle puhumaan miesten päiville, jonne hän tulikin. Kari Lehtola on puoluetaustaltaan demari. Arvostin häntä ennen tapaamista ja tapaamisen jälkeen arvostan vielä enemmän. Hain hänet Savonlinnan lentokentältä ja Savonlinnan Työväentalon kohdalla sanoin, että "tuossa talossa on sinun tovereita..." Siihen silloin yli 60 vuotias Lehtola sanoi: "Minulla ei ole mahdollisuutta päästä kaupunginhallitukseen, sillä olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin työväentalon narikassa..."
Mikä tuossa Lehtolan vastauksessa oli viisasta?

Olen ollut mukana politiikassa yli 11 vuotta ja mitä enemmän on ollut mukana, sitä enemmän olen ihmetellyt monia asioita niin omassa puolueessa kuin muissa puolueissa. Mutta myös yhtä asiaa. Se on sen viisauden puute, jota Lehtolassa oli tuossa tilanteessa. Aikamme suuret megatrendit ovat yksilöllisyys, emotionaalisuus, aikakriisi, auktoriteettien halveksiminen ja näkemysten sekoitus. Ne ovat myös asioita,jotka sotkevat politiikan realiteetit. Kaikissa poliittisissa puolueissa on erilaisia lajityyppejä. Meidän puolueessakin niitä on kolmenlaisia.

Ensiksi henkilöt,jotka ovat olleet mukana vuosikymmeniä ja sitten yhtäkkiä jossakin naksahtaa ja humpsis nämä ihmiset ovatkin huomanneet maksaneensa jäsenmaksua väärälle tilille. Myönnän, että puolueen vaihdon syynä voi olla aatteelliset syyt,mutta valitettava usein puhtaasti itsekkyys ja vanhenevalla ihmisellä kyvyttömyys nähdä, että oma aika alkaa olla ehtoopuolella. Jos sitä ei huomaa käy niinkuin Elvikselle tai edelliselle Paaville loppuvuosina. Kaikki muut huomasi, että parhaat laulut oli laulettu, mutta lavalle oli pakko vielä nousta.

Toinen ryhmä on kunta- ja eduskuntavaaleihin debyytin tekevät ehdokkaat,joilla ei ole mitään käsitystä, miten vaikeaa näihin paikkoihin voi olla mennä. Joku käy etukäteen katsomassa valtuustosalin tuolit, osa hankkii asunnon Töölöstä ja yksi hankki jopa telefaxin valmiiksi Helsinkiin. Kun sitten paikka ei ensimmäisellä kerralla auennutkaan alkaa hirveä parkuminen, joka johtaa muutaman kuukauden kuluttua puolueesta eroamiseen. Ja sitä ennen keskustelupalstalla naristaan, kun puoluejohto ei tue. Mistä näitä näin heikolla paineensietokyvyllä varustettuja ihmisiä tulee?

Kolmas ryhmä on ne, jotka luulevat että media pitää ottaa haltuun ja juuri he pystyvät sen tekemään. Blogeja kirjoitetaan joka päivä, vaikka mitään ei olisi sanottavaa. Facebook täytetään omilla liitetiedostoilla ja joka paikkaan työnnetään omaa kuvaa,jotta media huomaisi. Ja kun ei huomaa. Monilla on hirveä tarve kertoa kaikki pienetkin asiat mitä tekeeja missä liikkuu, vaikka arkinen ja tavallinen työ on vain sellaista,että siinä toimittaja ja kuvaaja ei aina seiso vieressä.

Mikä siinä Kari Lehtolan vastauksessa oli viisasta? Se, että politiikka ei ole vain pikavoittoja,vaan tylsiä kokouksia, pitkää puurtamista, paljon paperipinoja ja kylmää kahvia. Ja sitä, että elämään kuuluu myös odottaminen.

MARRASKUUN JUHLAVIIKOT

2011-11-05T08:39:00.001-07:00

Marraskuu on kuukausista se, jolloin kohdalleni osuu eniten juhlia. Kun syntymä,-nimi ja isänpäivä ovat yleensä puolentoista viikon sisällä marraskuun alussa, tietää se elämää juhlasta juhlaan. Pyhäinpäivä, joka on tänään muistuttaa poisnukkuneista hiljentää muistamaan elämän rajallisuutta. Marraskuulle mahtuu myös kirkkovuoden viimeinen sunnuntai ja usein myös adventtisunnuntai.

Marraskuu on toukokuun kanssa se kuukausi, jolloin kirkolliskokousväki suuntaa kulkunsa Suomen Turkuun. Vaikka kirkkoa pidetään riitelevänä ja toraisana paikkana, kirkolliskokouksessa pääasiassa ollaan sivistyneesti. On totta, että erilaisia mielipiteitä pidetään, kärjekkäitä kannanottoja sanotaan ja myös ylilyöntejä tapahtuu, mutta eikö näin ole myös muussa elämässä? Useimmiten samoihin kahvipöytiin mennään istuntojen jälkeen.

Tärkeä osa kirkolliskokoustyöskentelyä on valiokuntatyö, jossa olin tämän kauden yleisvaliokunta II:ssa, joka on ensi nelivuotiskaudella kirkolliskokouksen uusi tulevaisuusvaliokunta. Täytyy sanoa, että tällä kaudella tässä valiokunnassa on ollut miellyttävä työskennellä. Erilaisista ihmisistä, näkökulmista, herätysliikkeistä ja painotuksista huolimatta työskentely on ollut antoisaa. Olemme olleet rakentavasti eri mieltä ja vielä rakentavammin samaa mieltä.

Kirkolliskokousviikko on työntäyteinen, mutta ohjelmaan mahtuu aamumessut, hartaudet, yhteinen vierailu johonkin kohteeseen ja kirkolliskokouskauden päätösjuhla, joka neljä vuotta sitten osui puhuttelevaan tilanteeseen. Samana päivänä oli ollut Jokelan koulutragedia. Kirkolliskokouksessa myös urheillaan. Aamulenkit- ja kävelyt kuuluvat monen ohjelmaan. Samoin lentopallo monena aamuna ja jalkapallon ystävät kokoontuvat keskiviikkoaamuisin Impivaaran halliin perinteiseen kirkolliskokous-piispan pojat jalkapallo-otteluun.

Niihin otteluihin kuuluu myös minun urheilu-urani huippu. Piispa Erik Vikströmin eläkkeelle siirtymisen juhla-ottelussa ammuttu puhdas hattutemppu eli kolme maalia, jonka yksi maali oli piispa Wille Riekkisen syötöstä suoraan ilmasta ylänurkkaan! Sen lisäksi, että se oli komea maali, ymmärsin jotain siitä mitä on "teologinen konsensus ja pyhä yhteinen kristillinen usko"!

KIRJAT MESSUILLA JA PALKINNOILLA

2011-10-28T10:44:00.001-07:00

Minulla on edessäni moneen vuoteen ensimmäinen kerta, kun en ole Helsingin Kirjamessuilla mukana. Siksi on hyvä pohtia hetki kirjan merkitystä. Painetun kirjan kuolemaa on ennustettu, mutta voimme siirtää sen suosiolla vuosikymmenten päähän. Suomessa painetaan edelleen vuosittain tuhansia kirjoja, joista noin 80 % on tietokirjallisuutta ja loput kaunokirjallisuutta. Julkisuutta saa enemmän kaunokirjailijat, vaikka viime vuosina esimerkiksi mediassa tietokirjailijoiden asema on parantunut. Apurahoissa se ei vielä näy.

Yksi merkittävä osa kirjaa on kristillinen kirjallisuus, onhan tietokirjojen historiassa nimenomaan kristillisillä kirjoilla valtava merkitys. Viime vuosina julkaisukynnyksen helpottuessa, myös markkinoille pääsee kirjoja, joissa kustannustoimittajaa olisi tarvittu loppuhuipennuksessa. Mutta siitä huolimatta viime vuosina olen lukenut paljon melko tuntemattomien kirjoittajien teoksia, jossa he ovat tallentaneet esimerkiksi omaa elämänhistoriaa kansiin. Tällaiseen kirjoittamiseen tulisi kannustaa ja rohkaista.

Palkinnot ovat osa kirjan markkinointia. Finlandia palkinnot niin kauno- kuin tietokirjailijoille ovat tärkeitä myynnin edistäjiä monia muita kilpailuja unohtamatta. Myös kristillisellä kirjalla on oma Vuoden kristillinen kirja kilpailu. Myös sillä on ollut merkitystä muunmuassa pienille kustantajille ja monille uraansa aloittavile kirjailijoille. Kun itse pääsin 15 vuotta sitten toisen kirjani kanssa tuohon kisaan kymmenen joukkoon, oli sillä merkitystä nuorelle kirjailijalle, vaikka voittoa ei tullut ja lukijakisassakin jäin pronssista seuraavalle sijalle.

Tätä taustaa vasten tämän vuoden kristillisen kirjan kisassa hämmästyttää kaksi asiaa. Miksi kirjoja on vain kuusi kisassa ja miksi taas niin moni pieni kristillisen kirjan kustantaja on ohitettu? Niiden neljän kisasta puuttuvan joukkoon olisi mahtunut hyvin ihan oikeilta kristillisiltä kustantajilta neljä kirjaa. Sinänsä palkinnon voittaminen on yhden valitsijan käsissä ja taatusti vain hänen mielipiteensä, mutta monelle jo kisaan pääseminen olisi ollut tärkeä juttu.

Luulen, että tänä vuonna palkinnon valitseva Jari Sarasvuo valitsee Jaakko Heinimäen Cafekismuksen. Se ei olisi yllätys. Jos olen väärässä tai oikeassa, onnea silti voittajalle!

Ohi on...198.Maanpuolustuskurssi...

2011-10-14T11:34:00.000-07:00

Kotiuduin pari päivää sitten 198.Valtakunnalliselta Maanpuolustukurssilta. Monet sotkevat kurssin kertausharjoituksiin, vaikka kyse on aivan eri asiasta. 50:n vuoden aikana kursseja on järjestetty kahta vaille kaksisataa. Kun luki entisten kurssien nimilistoja huomasi päässeensä melkoisen kovaan seuraan. Kaikki kolme viimeistä presidenttiä ja sadat muut yhteiskunnan eri vaikuttajat ovat saaneet aikanaan kutsun kurssille. Kutsu lähtee mm. yrityksissä, mediassa, julkishallinnossa, kirkossa, puolustusvoimissa, koulutuksessa, kulttuurielämässä ja politiikassa vaikuttaville henkilöille.

Mikä tuossa kurssissa oli mielenkiintoista? Kaksi asiaa ainakin opin. Ensiksi sen miten vaikeaa on johtaa sellaista yritystä kuin Oy Valtio Ab. Toiseksi miten korkealla tasolla Suomessa on viranomaisten välinen yhteistyö. Kolmen ja puolen viikon kurssi tiivisti ja verkotti hyvin 49 osallistujaa. Tittelit jätettiin hattunaulakkoon ja jokainen päivä aloitettin jollakin hauskalla jutulla. Henki oli hyvä ja porukka sivistynyttä. Illanvietot hulppeita ja lopputodistus Herra Kenraalin allekirjoittama.

Kurssin hyviin puoliin kuului myös se, että järjestäjänä oli armeijan organisaatio. Se ei ollut simputusta ja sulkeisia, vaan erittäin hyvin toimivia järjestelyjä, aikataulussa pysymistä ja tilaisuuksien päättymistä juuri silloin, kun se oli merkitty ohjelmaan. Oli hyvä saada suorat ohjeet, miten toimitaan. Se oli vierasta vapaan sivistystyön rehtorille, jolle opetusalan viranomaisilta ei saa ohjeita pinsetilläkään. Lisäksi ruotu piti pojistaan ja tytöistään hyvää huolta. Kaksi päivää yhteismajoituksessa Upinniemessä opetti, että korvatulpat kannattaa pitää mukana.

Kurssin aikana nähtiin ja saatiin tietää miten paljon Suomessa tehdään työtä meidän turvallisuuden eteen. Maalla, merellä, rajoilla, ilmassa, maan alla ja kyber-todellisuudessa. Supot, Karhukoplat, Hornetit ja erikoisjoukot nähtiin. Ollos huoleton, poikas ja tyttös valveil on. Vaikka Suomi on monella tavalla turvallinen maa, globaalit ongelmat puskee joka puolelta sen verran vauhdilla päälle, että tarkkana pitää olla.

Mitä muuta kurssista jäi mieleen? Yksi asia pitää mainita. Yhtenä iltana oli kurssi-illanvietto ja siinä Talent-kisa, jossa jokaisesta ryhmästä odotettiin ohjelmia. Lupasin imitoida. Niinpä kolmen minuutin ajan kurssilla esiintyi Hjallis Harkimo, Eero Huovinen, Kimi Räikkönen ja Jörn Donner. Puolivillaisesti vedetty esitys toi Talent-voiton. Palkinnon saatuani jouduin esittämään vielä Paavo Väyrystä. Kaikkeen sitä poliitikko joutuukin?

PITÄISIKÖHÄN EROTA PUOLUEESTA?

2011-10-01T09:40:00.000-07:00

Puolueista erotaan ja puolueisiin liitytään. Kyse on kuin Helsingin rautatieasemasta, jossa ovi käy molempiin suuntiin. Näin on kaikissa puolueissa. Kun joku tavallinen ja tuntematon ihminen eroaa jostakin puolueesta, sillä ei pääse pääuutisiin. Mutta kun näkyvällä paikalla ollut eroaa puolueesta, se huomioidaan heti. Näin kävi nytkin, kun puolueemme pitkäaikainen luotettava vastuunkantaja Toimi Kankaanniemi erosi ja ilmoittautui sitoutumattomaksi. Joskus puolueesta lähtö kuitataan sanomalla, että "taso nousee molemmissa päissä". Näin ei käynyt Toimin kohdalla. Häntä olisi tarvittu.

Mutta mietin yleisellä tasolla politiikan tekemistä. Politiikkaan tulee paljon niitä, jotka uskovat pikavoittoihin. He pettyvät nopeasti ja lähtevät pois. Osa huomaa, että politiikka on tarpeellista, mutta ei sovi hänelle. Jotkut haluavat vaikuttaa muilla areenoilla. Muutamat vain väsyvät kokouksiin, riitoihin ja siihen, että yksin ei paljoa saa aikaan. Monet seuraavat politiikkaa, voivat olla jäseniä, äänestävät, mutta tyytyvät taustaosaan.

Mutta yhtä asiaa ihmettelen. Miksi niin monet luulevat, että politiikassa mennään vain minun ehdoilla ja että politiikassa on jaossa vain valitseminen hyvän ja pahan välillä. Politiikassa joudun jatkuvasti tekemään valintoja. Joudun kuuntelemaan muita ja miettimään valintoja eri vaihtoehtojen keskellä. Minulla on etuoikeus kunnioittaa myös niitä, joiden kanssa olen joissakin asioissa eri mieltä. Mutta mikään päätös ei demokratiassa voi syntyä vain minun näkemykseni perusteella, vaan meidän yhteisen näkemyksen perusteella. Politiikassa valitaan usein kahdesta huonosta vaihtoehdosta pienempi paha. Olisi kiva valita vain hyviä asioita, mutta vastuunkantaminen on muutakin.

Vastuuta voi paeta, päättäjiä voi arvostella, puolueista voi erota, äänestämisen voi jättää väliin ja Kreikka-päätöksille voi nauraa. Silti jonkun pitää kantaa vastuuta, tehdä päätöksiä ja ratkaisuja, silloinkin kun ne ovat vaikeita. Näitä ihmisiä tarvitaan nyt.

KREIKKAA, HYLLYAHOA JA SIXPÄCKIÄ!

2011-09-18T07:48:00.000-07:00

Kesätauon jälkeen palailen blogipalstoille. Kun tulee paljon kirjoitettua, niin silloin on tärkeää, että välillä ei kirjoita mitään. Näin pyrin kesällä tekemään. Eduskuntavaalien ja hallitusneuvottelujen jälkeen muutenkin kirjoitustauko teki hyvää. No ei se pelkästään kirjoitustaukoa ollut, sillä uusi kirja on jo työn alla. Kuitenkin taisi olla Erno Paasilinna, joka sanoi, että "kirjailijalla parasta aikaa on se, kun ei kirjoita".

Kesän lopulla oli puoluekokous Kokkolassa. Sain valtakirjan jatkaa puolueen 1. varapuheenjohtajana. Siitä on kiitollinen. Politiikassa ollaan vain muiden lähettämänä ja tässä tehtävässä seuraavat kaksi vuotta. STT:n nuori toimittaja uutisoi valintani, että nousin 2. varapuheenjohtajan paikalta ykköseksi, vaikka olin vaalivaliokunnan kakkosehdokas. En kuitenkaan korjannut tuota virhettä, koska se antoi sellaisen kuvan, että poliittinen urani on nousussa. Jos STT kirjoittaa, että poliittinen urasi on nousussa, älä vain mene korjaamaan sitä.

Poliittista syksyä on leimannut sixpäck-hallituksen alkukivut, Kreikan talous ja Halla-ahon muuttuminen Hylly-ahoksi kahdeksi viikoksi. Luulen, että hallitustaipaleen alussa kaikilla kuudella puolueella on halu pysyä ruodussa ja tehdä töitä isänmaan hyväksi. Kreikan esimerkki on liian raju valtiosta, jossa talouspolitiikka on ollut vähän kesäterässä. Halla-ahosta Hylly-ahoksi taas kertoo, miten pienikin "väärin sanottu" lause saa melkoiset mittasuhteet. Syksyn jatkuessa saamme esille myös muita aiheita.

BLOGI VAALIEN JÄLKEEN

2011-04-20T12:49:00.000-07:00

Kävin tänään eduskunnassa. Minulla on sinne virallinen kulkulupa. Se on kaikilla puolueiden varapuheenjohtajilla. Meillä oli työvaliokunta. Eduskuntatalo valmistautui vastaanottamaan uudet kansanedustajat. Onnea heille kaikille. Myös oman vaalipiirin valituille, kuin myös oman puolueen valituille. Molempia on kuusi. Uskon, että kaikki hoitavat työnsä hyvin.

Vaalitulos oli yllättävä. Itse ennakoin tuloksen jo pari viikkoa ennen vaalia. Siksi itseasiassa pettymys ei kestänyt kauaa. Olen ollut 2000-luvulla 10 kertaa vaaleissa ja voin sanoa tietäväni, että vaaleissa joko voitetaan tai hävitään. Joskus häviö voi olla myös voitto. Näin koen nytkin. Mutta mitä sillä tarkoitan, sitä en kerro.

Vaalikamppailu oli mielestäni hyvä. Ehdokkaiden keskinäiset välit asialliset. Osa uusista ehdokkaista ei hahmottanut, mistä vaaleissa on kysymys, jos esim. etelä-savossa on yli 80 ehdokasta, joista kuusi valitaan? Osa nimittäin luuli, että eduskuntaan on yhtä helppoa mennä kuin kunnanvaltuustoon. Siksi monet pettyvät enemmän tai vähemmän katkerasti.

Meidän kampanjassa oli muutaman hienoa juttua. Yksi oli, että halusin kiertää koko etelä-savon alueen kunnolla. Niinpä vaalipäällikön kanssa kiersimme kaikki kunnat ja melkein kylätkin. Ja jännää oli kuin sonnanajossa. Myönnän jälkikäteen, että tällainen kierros ei ole koskaan kirjailijalle turhaa, sillä "aineistoa" tuli maisemista, kylistä, ihmisistä ja kohtaamisista. Kävimme mm. monissa kyläkaupoissa, joita katselin surulla, sillä tiesin mikä monen kohtalo on tulevaisuudessa.

Toinen asia oli paneelit. Olin noin 13-14 paneelissa mukana. Ne olivat pääasiassa hyviä. Lukiolaisten paneeli Savonlinna-salissa ja yläasteen paneeli Pieksämäellä olivat paikkoja, joissa sai perustella nuorille politiikan perusteita. Helsingissä olin kahdessa paneelissa tuuraamassa puolueen puheenjohtajaa. MTK:n paneeleissa oppi maaseutupolitiikasta ja metsätaloudesta paljon. Punkaharjulla oli asiallinen paneeli, joka johtui pitkälti kunnanjohtajan asiallisesta ja tasapuolisesta tyylistä johtaa paneelia. Joku toinen ehdokas kirjoittikin facebookissa, että "kerrankin paneeli, jossa ei puhuttu päälle".

Mutta kaksi paneelia oli osittain tasoltaan heikkoja. Ne olivat molemmat YLE:n ja Länsi-Savo lehden paneelit Pieksämäellä ja Mikkelissä. Heikoksi ne teki Länsi-Savo lehden päätoimittajan hyökkäävä tapa johtaa paneelia. YLE:n toimittajaraukka hikoili toisella puolella, kun esim. Pieksämäen paneeli meni yli 15 minuuttia päälle sovitun ajan. Länsi-Savon päätoimittajan käytöksestä näki, että hän todennäköisesti inhoaa sosiaalidemokraatteja, vihreitä, kristillisdemokraatteja (jonka puolueen nimeä hän ei osaa sanoa ja kirjoittaa oikein), vasemmistoliittolaisia ja perussuomalaisia. Kokoomuksesta ja ehkä keskustasta hän tykkää. Ja tietysti Lenitasta. Ja saakin tykätä, mutta uskottavaa journalismia se ei ole.

Vaalien aikana poliitikkojen ei pidä puuttua toimittajien työhön, mutta media ja vapaa tiedonvälitys toimiakseen tarvitsee myös media-kritiikkiä. Itä-Savon journalismi oli pääasiassa asiallista, vaikka yritys tehdä seurakunnan monta vuotta toiminnassa olleesta Hevosenkenkä-illasta poliittinen - vain sen takia, että siellä oli puhumassa samassa seurakunnassa 12 vuotta kristittynä Raamattua opettava pappi ja toinen ehdokas - olikin enemmän hellyttävä.

Kuntien paikallislehtien päätoimittajat ja toimittajat ovat pääasiassa asiallisia ja varmaan pyrkivät tasapuolisuuteen ja kohtelevat myös pienempiä ryhmiä tasapuolisesti. Osalla toimittajista yleistieto on onneton. Yksi kysyi minulta, että miten opiston johtaminen samaan aikaan onnistuu eduskunnan kanssa? Kun kaikkia juttuja ei voi tarkistaa, monen jutun kohdalla iloitsi vain siitä, että mikään ei ole niin vanha kuin eilinen lehti. Ja kun joku toimittaja arvioi poliitikkojen paperin makuisia puheita, niin minun on pakko sanoa tietokirjailijana, että monien toimittajien kolumneista näkee, että taustamateriaalia eikä muutakaan paperia ei käytetä.

Olin myös Krissen vaaligrillissä Nelosella, josta sain paljon palautetta. Osa oli pahoillaan meidän puolesta. Minä en. Se oli pelkkää viihdettä. Eikä edes erinomaista. Mikä näissä nuorissa toimittajissa ja erilaisissa koomikoissa on erikoista? Heidän maailmaan ei mahdu kuin vain ne, jotka mahtuvat heidän näyttöpäätteelle ja ruudulle. Se on juuri narsistisen mielikuvamaailman malli.
Mutta mukavia ne ihmiset silti olivat.

Kaiken kaikkiaan vaalit olivat upea kampanja, jonka jälkeen olen monta kokemusta rikkaampi. Kaikella on aikansa. Kiitos kaikille vaaleissa mukana olleille ja äänestajille ja tukijoille. Nyt on aika muiden haasteiden. Se tarkoittaa myös vähän aikaa taukoa blogin pitämisessä ja myös mediapaastoa.

Myös seuraava kirja odottaa kirjoittamista. Mutta sitä ennen on Pääsiäinen. Se on Kristuksen Ylösnousemusjuhla!

Köyhät kyykkyyn

2011-04-06T12:24:00.001-07:00

Olin tänään Savonlinnassa seurakuntakeskuksessa järjestetyssä "Köyhyys -illassa" ja paneelissa, jossa järjestäjinä oli mm. paikallisseurakunta, eri kolmannen sektorin toimijat ja Itä-Savo lehti. Köyhyys teema liittyy olennaisesti eduskuntavaalien ratkaisevaan kysymykseen. Miksi meillä hyvinvointiyhteiskunnassa on edelleen köyhyyttä?

Muistan yli 20 vuotta YK:n rauhanturvajoukoissa miehiä, jotka laittoivat verovapaan auton takalasiin tarratekstin "Köyhät kyykkyyn". Tänä päivänä ei tarvita edes tarroja, sillä sen verran monet ihmiset ovat joutuneet menemään kyykkyyn.

Köyhyyttä voidaan lähestyä monesta suunnasta. Medialle köyhyys on kestosuosikki esim. itsenäisyyspäivän kuvavalinnoilla, jossa linnan pukujuhlat ja Hurstin köyhien juhla asetetaan vastakkain. Ulkomailta käsin Pisa-tutkimuksissa hehkuttavaa Suomea katsellaan myös leipäjonojen kautta. Se lienee nöyryyttävää monelle. Valtio ja kunnat tekevät köyhyydellä politiikkaa ja tilastotieteilijät laskevat köyhyyden ja köyhien lukuja. Oma näkökulmansa on myös niillä työntekijöillä, jotka työkseen auttavat köyhiä. Sosiaalityöntekijät, diakoniatyöntekijät ja monet vapaaehtoiset tuntevat köyhyyden kasvot päivittäin työnsä kautta.

Tärkein näkökulma on kuitenkin köyhän oma näkökulma. Meillä on Suomessa paljon meitä keski-ikäisiä ja vanhempia, jotka tunnemme köyhyyden omasta kodista. Mutta vaikka monet meistä ovat saaneet nauttia hyvinvointiyhteiskunnan eduista, niin tosiasia on että viime vuosina harjoitetun politiikan seurauksena köyhyys on lisääntynyt. Monien kohdalla köyhyys on köyhyyttä jo useammassa polvessa. Eläke-ikäisistä monet kituuttelevat pienillä tuloilla ja monissa lapsiperheissä köyhyys on todellisuutta opiskelijoita unohtamatta. Köyhät teillä on aina keskuudessanne.

Mikä avuksi? Veropolitiikalla tulonsiirtoja, jossa rikkailta otetaan ja köyhille annetaan. Toiseksi sosiaalista tukea lisätään sinne, mihin sitä eniten tarvitaan. Kuulostaako helpolta? Ei, koska sitä se ei ole. Mutta jotain pitää tehdä, ennenkuin emme enää edes pysty hallitsemaan tilannetta. Voi olla, että kaikki köyhät eivät pysy vain kyykyssä.

Kun ääni koppiin vilahtaa, niin euro mediayhtiölle kilahtaa

2011-03-26T14:50:00.000-07:00

Vaalikampanjaan kuuluu monia asioita, mutta myös monia kummallisuuksia. Samanaikaisesti kun äänestäjät tarkkailevat ehdokkaita, myös ehdokkaat voivat tarkkailla vaaleihin liittyviä ilmiöitä. Mitä sellaisia on? Kolmea asiaa olen miettinyt.

Ensiksi erilaiset varjoäänestykset. Näitähän löytyy netistä. Niihin osittain liittyvät toimittajien ja erilaisten kolumnistien "varmat läpimenijät" artikkelit, jotka ovat muuten hyviä, paitsi että niissä kaikki varmat läpimenijät eivät ole varmoja läpimenijöitä. Vaalien jälkeen nämä toimittajat ja kolumnistit eivät enää kommentoi näitä omia kirjoituksiaan.
Mutta mikä tekee esim Itä- ja Länsi Savo lehtien varjoäänestyksestä mielenkiintoisen? Sehän maksaa ja sinulla pitää olla kännykkä. Tässähän se on? Vaalit maksulliseksi. Hyvä vanhus, oletko jo hankkinut oman wap-puhelimen ja osallistunut leikkimieliseen äänestykseen? Kun äänesi tekstiviestinä äänestykseen vilahtaa, niin taitetun indeksin kansaneläke-eurosi mediatalon Moolokin kitaan Mikkelissä kilahtaa!

Toiseksi vaalipaneelit, joihin ei kutsuta kaikkia. Normaalissa demokratiassa ainakin paikallistasolla on jonkinlainen taju, että kaikki pitäisi ottaa huomioon. Media pyrkii olemaan tasapuolinen ja antaa tilaa kaikille ehdokkaille. Viisas kunnanjohtaja pyytää kaikki poliittiset ryhmät mukaan keskusteluun ja valmisteluun ja pyrkii sitouttumaan kaikki mukaan vastuuseen.
Näiden vaalien mielenkiintoinen ilmiö on vaalipaneelit, joihin ei kutsuta kaikkia eduskuntapuolueita tai kaikkien ryhmien edustajia. Perussuomalaisia selvästi syrjitään. Minua ei kutsuttu tänä vuonna Kerimäen paneeliin, johon vielä neljä vuotta sitten pääsin. Jos pääsen eduskuntaan, ilmeisesti minua ei toivota Kerimäelle myöskään kuntavierailulle. Myös Punkaharjulla on paneeli, jossa mukana on neljä puoluetta. Siihen porukkaan pääsin. Sen jälkeen Vihreät järjesti uuden paneelin, johon oikeudenmukaisesti kutsuivat kaikki.
Vaikka näillä paneelien järjestäjillä on jokin syy, miksi puolueita kutsutaan vain tietty määrä, taustalla usein voi tuoksua pienisieluinen ajatus päättää kansan puolesta, ketä kannattaa äänestää. Se voi jollekin puolueen vielä pienisieluisemmalle taustajärjestäjälle vaikuttaa hetkellisesti oman puolueen voitolta, mutta käytännössä se on karhunpalvelus demokratialle ja kansanvallalle.

Kolmas asia on tarve ottaa kantaa kaikkiin maailman asioihin. Ja minuutissa, mieluummin puolessa minuutissa tai kymmenessä sekunnissa, niinkuin Helsingin Kuntapaneelissa piti vastata johonkin globaaliin ongelmaan. Lukiolaisten paneelissa Savonlinna-salissa piti minuutissa kertoa saako elämän päättää itse, jos on parantumattomasti sairas? Kun erilaisissa vaalikoneissa kysellään kaiken maailman asioista, joihin pitää vastata ilman mahdollisuutta selittää ja perustella, siinä on samanlainen tilanne, kuin joskus kotona. Jos vaimo kysyy "ehditkö siivota lauantaina?" siihen aina vastataan "jokseenkin samaa mieltä".
Kun vaalikoneessa vastaat muutaman kerran samalla tavalla niin, siitä saa helposti maineen, että "tuolla ei ole mitään mielipiteitä".

Mutta kun oikeasti tämä elämä vaikuttaa joskus sellaiselta, että minulla kaikesta huolimatta ei ole vastausta kymmenessä sekunnissa ihan kaikkiin maailman ongelmiin, niin joutuu vastaamaan, että olen "jokseenkin samaa mieltä". Mikä muuten oli kysymys?

VEROPOLITIIKKAA VAALITANTEREELLA

2011-03-20T15:46:00.000-07:00

Jalkautuminen kansan pariin vaalien alla on kovaa työtä, mutta palkitsevaa. Kauppojen edustat ja torit ovat parhaimpia paikkoja. Lauantaina olin vaalipäällikköni kanssa Mikkelissä koko päivän seitsemän eri kaupan edustalla. Viimeinen tosin oli bensa-aseman ja kahvilan yhdistelmä. Samanlaisen kierroksen teimme viikko sitten Savonlinnassa.

Mikä näissä kierroksissa on sitten hyvää? Suora yhteys kansaan. Paikalle tulee vartavasten ihmisiä tai sitten juuri silloin kauppareissu osuu kohdalle. Monien kohdalla huomaa, että käynti on ajoitettu juuri silloin, kun ehdokas on paikalla.

Teemat vaihtelee. Taitettu indeksi on monille eläkeläisille enemmän kuin tärkeä. Muutamat ovat kyselleet maanteiden kunnosta. Monille on tärkeää, että päätöksenteossa huomioidaan kristilliset arvot. Joku tulee vain kertomaan oman elämänsä vaikeasta asiasta. Yksi kyseli, mitä kirjoja olen kirjoittanut ja oli kiinnostunut lasten kirjoista. Toinen kyseli ydinvoimasta.

Suomalainen vaalijärjestelmä, jossa kaikki ehdokkaat ovat samalla viivalla, on erittäin hyvä. Joskus kuulee vihaisia kommentteja, vähättelyä ja tuhahduksia, mutta sekin on hyvä. Jos meinaat sisätöihin Arkadianmäelle, on hyvä tietää mitä kauppojen edustoilla ihmiset kevätviimassa ajattelevat.

Mutta yksi teema on ollut myös usein esillä. Se on eriarvoisuus. Se, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Niin nytkin. Silloin kysellään veroista, tulonsiirroista ja harjoitetusta politiikasta. Yksi suomalaisen yhteiskunnan ongelma on ollut edellisen porvarihallituksen suuri veropäätös, jossa pääoma- ja tuloverotus hyvin erotettiin. Kun sitä ei ole seuraavienkaan hallitusten toimesta korjattu, siitä riittää kyseltävää vielä. Ainakin 17.4.2011 asti.

24/7 YHTEISKUNTAAN

2011-03-13T13:49:00.000-07:00

Vietin tänään oikean kunnon vapaapäivän. Sunnuntai soi siihen hyvän mahdollisuuden. Kun suunnittelin vaalikampanjaa, joka täyttää viikkokalenterin aika hyvin, päätin samalla yhdestä asiasta. Sunnuntaita en myy kampanjalle. Menköön vaikka mahdollinen kansanedustajanpaikka sen takia.

Kyllä minulla usein työni puolesta on sunnuntaina töitä. Mutta viikolla voi sitten yrittää ottaa levon takaisin. Myös seuraavina sunnuntaina on kalenterissa merkintöjä, mutta ne olisivat siinä ilman vaalejakin.

Yhteiskuntamme yksi ongelma on 24/7 yhteiskunta. Vauhti alkaa olla sellainen, että siinä ei Jack Bauerkaan pysyisi vauhdissa toista vuorokautta peräkkäin. Puhutaan "speeding clockista" eli yhä kiihtyvästä kellosta. Helsingin Sanomissa (19.7.06) oli muutaman vuotta sitten artikkeli "24 tunnin yhteiskunta vie ihmisiltä yöunet". Ihmisen luontainen vuorokausirytmi elää eri ajassa kuin häntä ympäröivän yhteiskunnan.

Ludwig-Maximilian yliopiston professori Till Roennebergin mukaan sosiaalinen aikaerotus on kroonista ja vaikuttaa enemmistöön ihmisistä, jotka elävät teollisuusmaissa. Tutkimusten mukaan seitsemän henkilöä kymmenestä kokee jatkuvaa ajanpuutetta. Samanaikaisesti ihmiset ovat monessa mukana ja siirtyvät nopealla tempolla uusiin asioihin. Kulutus-kapitalismille sopii hyvin, että kaikki hyörivät koko ajan.

Tämä ei ole hyvä suunta. Yhteiskunta, jota viedään poliittisilla päätöksillä kohti "24/7 yhteiskuntaa", tekee meistä sairaita. Ellemme jo sitä ole. Yksi hyvä vastaveto on erottaa Pyhä ja arki. Voi olla, että se ei ole jonkun mielestä muodikasta. Mutta siitä huolimatta ihminen tarvitsee myös lepoa, hiljaisuutta, hiljentymistä, liikuntaa ja yhdessä oloa lähimmäisten kanssa. Sunnuntai on siihen hyvä päivä.

KRISSE KÄVI SIVUILLANI

2011-03-09T13:16:00.000-08:00

Olimme tänään puolueen puheenjohtajan kanssa Nelosella myöhemmin esitettävässä Krissen Vaaligrilli-ohjelmassa ja sen nauhoituksessa. Sitä ennen oli naaman puuterointi. Kysyin puuteroijalta, että "saako tällaista naamaa enää paremmaksi?". Hän lohdutti ystävällisesti, että "olen nähnyt pahempiakin tapauksia..." Se lohdutti.

Krisse on älykäs toimittaja, joka vetää pellen roolia. Hän on Ruben Stillerin hamepainos. Molemmat pyrkivät viihteen varjolla uskottavaan journalismiin. Ja myös usein onnistuvat siinä.

Tämän kertaisen äänityksen idea oli samalla vähän irvailla puolueiden kustannuksella. Myös meidän puolueen. Se on ihan hyvä asia. Joka nauraa ensin itselleen, on riisunut vastustajalta aseet. Lopputuloksen näemme huhtikuun alussa, kunhan osa nauhoituksesta on leikattu pois.

Toinen ohjelmassa ollut koomikko oli käynyt kotisivuillani. Hän ensin epäili minun mahdollisuuksia, koska "en ole tunnettu". Näin sanoo Nelosen ohjelman toimittaja, jonka kanavalla lienee 10-20 % TV:n katselijoista. Mutta hänen epäilys on oikea. Jos en ole hänen näyttöpäätteellä ja ruudussa, en ole olemassa. Myöskään hän eikä Krissekaan ole minun elämässä olemassa, koska en ole koskaan nähnyt heitä työpaikallani. Nyt näin heidät heidän työpaikallaan. Molemmat olivat mukavia.

Mutta mikä tässä viihteellisessä mielikuvamaailmassa sitten mietityttää? Olihan se paikoitellen jopa hauskaa, mutta kyllä valitettavsti välillä tekopirteää "heh heh kristilliset on synkkiä" jargonia, jota on väännetty viimeiset viisikymmentä vuotta.
Samanlaisia vitsejä seurakunnista paljon paremmin esitimme jo 15 vuotta sitten Turun Maata Näkyvissä-festareilla.

Ja silti heidän sanoma oli meille, että "päivittäkää oma elämänne". Haaste on hyvä ja tarpeellinen ja totta. Mutta entä, jos tämän viihteellisen mielikuvamaailmankin pitäisi päivittää oma maailmansa. Se lienee heille aika vaikeaa.

LÄHI-ITÄ KUOHUU

2011-02-26T08:09:00.000-08:00

Lähden huomenna Israeliin. Edellisestä matkasta on yli kolme vuotta. On kiva lahteä ryhmän kanssa Raamattukoulutusmatkalle maahan, jossa olen viettänyt elämästäni yli kaksi ja puoli vuotta. Samalla kun mietin tulevaa matkaa Israeliin, olen paljon ajatellut arabimaita.

Olen saanut käydä myös yli kymmenessä arabimaassa, noissa samoissa maissa joissa nyt kuohuu. Lähi-idän kuohumisen takana on myös demokratiakehitys. Kansat etsivät tietä demokratiaan kukin omalla tavallaan. Samanaikaisesti kun Israelia on arvosteltu välillä hyvinkin kovaa, on hyvä tietää, että Israel on demokratia. Siellä vallanpitäjiä saa arvostella.

Kun seuraa nyt vallasta luopuneita hallitsijoita, valtaan takertuneita ja vielä vallassa olevia hallitsijoita, tietää, että monet heistä pelkäävät kansan reaktioita. Monissa arabimaissa nuorten työttömyys, turhautuneisuus ja pinnan alla muhiva katkeruus on ollut monien tiedossa. Monille heille kansan reaktiot ovatkin olleet yllätys.

Arabimaiden demokratiakehityksessä on tärkeää ihmisoikeudet, naisten asema, kaikkien mahdollisuus koulutukseen, yrittäjyyden tukeminen ja monet muut sellaiset asiat, jotka meistä länsimaalaisista tuntuu itsestään selvyyksiltä. Lähi-idän maissa asuu myös monia vähemmistöjä, joiden oikeuksia on poljettu vuosisatojen aikana.

Mutta mistä muusta lähi-idässä on kysymys? Vanhojen johtajien epätoivoisesta taistelusta vai mistä? Taustalla on myös suurvaltojen valtapolitiikka, taistelu vedestä ja elämisen mahdollisuuksista, retoriikasta, jossa puhetapa vaihtelee riippuen kuka kuuntelee sekä hyvin pitkästä ja osittain erittäin katkerasta historiasta.

Lähi-idän kuohunta kuuluu kaikkialle. Erityisen tarkkaan sitä kuunnellaan Israelissa. Niin kuin aina ennenkin.

TAAS SE ALKAA, SIIS VAALIPANETTELU

2011-02-17T03:30:00.000-08:00

TAAS SE ALKAA, SIIS VAALIPANETTELU

Vaalit saavat ihmisissä liikettä aikaan. Ehdokkaita lähestyvät erilaiset eturyhmät. Myös kansa lähtee liikkeelle. Se on hyvä. Asetelmia ja mahdollisuuksia mittaillaan. Se on osa demokratiaa. Mutta vaaleihin kuuluu vielä yksi piirre, jonka vaarallisuudesta on hyvä jälleen muistuttaa.

Vaalit paljastavat ihmisten raadollisuuden ja alhaisimmat tunteet. Tulee tarve puhua pahaa toisista. Vaalien alla alkavat erilaiset mustamaalaamiskampanjat ja panettelu. Vaikka ehdokkaille on annettu eettiset säännöt, kaikki äänestäjät eivät ole niitä vastaanottaneet.

Tähän liittyy yhteiskunnassamme lisääntynyt julkisen nolaamisen kulttuuri, jossa kaikki ovat vapaata riistaa. Kansanedustajaehdokkaat vaalien alla ovat herkullisia kohteita.

Yksi villeimpiä huhuja oli, kun joissakin vaaleissa nainen tuli torilla luokseni ja totesi yhdestä yli 60-vuotiaasta kansanedustajasta, että ”tämä tuli ulkomailta humalassa lentokentälle ja vaimo oli pienten lasten kanssa vastassa...” Kun tunsin henkilön sanoin takaisin, että ”muuten hyvä juttu, mutta sillä miehellä ei ole enää pieniä lapsia.”

On hyvä muistaa, että oikeuslaitoksemme mukaan ihmisen maine on aina puhdas, kunnes toisin todistetaan. Jos jotakin väität, sinun pitäisi todistaa se oikeaksi. Kahdeksas käsky sanoo ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestä”. Joudumme usein antamaan toisistamme todistuksen, mutta se ei saisi olla väärä. Panettelun ja mustamaalaamisen kautta annettuja sanoja on mahdotonta saada takaisin. Ihmisen kunnia ja maine voidaan pienellä heitolla asettaa kyseenalaiseksi.

Kerrotaan entisestä kansanedustajasta, jonka vaimolle pahanpuhuja soitti. ”Siellä se teidän miehenne Helsingissä ryyppää, huoraa ja pelaa korttia”, väitti soittaja. Siihen panettelijoihin tottunut vaimo tokaisi, että ”meidän isäntä ei pelaa korttia” ja löi luurin korvaan!

Teuvo V. Riikonen

KANSAA JA YSTÄVIÄ KUUNTELEMASSA

2011-02-14T13:41:00.001-08:00

Teimme vaalipäällikköni kanssa Ystävänpäivänä "seitsemän kunnan kierroksen" eli kävimme Mikkelissä, Kangasniemellä, Pieksämäellä, Joroisissa, Juvalla, Rantasalmella ja Sulkavalla. Lähtö oli "vähän 7 jälkeen" ja paluu "vähän ennen 21". Aikataulu piti hyvin. Mistään emme myöhästyneet, vaan olimme kaikissa paikoissa etuajassa. Tapasimme kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä.

Mikä tällaisessa kierroksessa on tarpeellista? Tavata ihmisiä. Tavallisia ihmisiä, jotka haluavat kertoa asioistaan. Yksi oli eläkkeellä oleva opettaja. Toinen pari vuotta sitten uuteen kuntaan muuttanut. Kolmas vielä työelämässä mukana oleva. Neljäs suomalaistunut maahanmuuttaja. Viides pariskunta, joka kävi kahvilla jo ennen tuloamme, mutta halusi nähdä meidät pihalla. Kuudentena nuoret kahvilan pitäjät, joka odottivat meitä, vaikka montaa muuta ei tullut paikalle. Ja seitsemäs henkilö, joka tuli varta vasten kysymään, "mitä te ajatte siellä eduskunnassa?".

Kuuntelin enemmän kuin puhuin. Tarjosimme kahvit, karkkia ja "pääsiäisruohopusseja." Vaikka päivä oli pitkä, oli se meille antoisa. Vaalipäällikön ajaessa otin parit pienet tirsat autossa. Poliittisia aiheita sivuttiin joka paikassa. Päällimmäisenä monilla nousi esille työllisyys. Yksi eläkeläinen kantoi erityistä huolta nuorten työttömyydestä. Tietysti jokaisella oli myös omat asiat. Moni toivotti voimia vaalikiertueelle. Monet lupasivat äänestää.

Tälläisen kierroksen hyvä puoli on myös se, että mekin työllistimme. Moni kahvilan pitäjä sai päivän kassaan hyvän lisän. Nuorten pitämästä kahvilasta, jossa oli vähiten kävijöitä, ostin vaimolle syntymäpäivälahjan. Yhden kunnan alueella tankkasimme auton. Viimeisessa paikassa, kun oli aikaa kävin parturissa. Paikallinen valtuutettu sai vielä yhden asiakkaan ja minä siistit hiukset.

Sen jälkeen voi lähteä uudelle kierrokselle. Työllistämään muita yrittäjiä.

MIES VAIETKOON...

2011-02-05T15:56:00.000-08:00

Minulle oli annettu aiheeksi Kuopiossa opiskelijaillassa provosoiva otsikko: "Mies vaietkoon seurakunnassa". Pohdimme nuorten opiskelijoiden kanssa teemaa, miksi miehiä näkyy seurakunnassa niin vähän, mitkä ovat miehen kipupisteet ja miten mies saadaan mukaan toimintaan? Ja myös toimimaan yhteisössään? Yleisö, josta enemmistö oli naisia, osallistui keskusteluun suurella mielenkiinnolla kiihkottomasti ja uusia avauksia tehden.

Päivällä olin Pohjois-Savon piirissä auttamassa puolueen kansanedustajaehdokkaita vaalikampanjassa. Eri alojen ammattilaisia, oman alueensa, seutukuntansa ja maakuntansa tuntevia tavallisia ihmisiä. Innolla lähdössä mukaan kisaan. Keskustelut puheiden jälkeen olivat syvällisiä. Ihmiset pohtivat politiikan perusteita. Yhtä asiaa mietimme, miksi poliittinen sanoma ei mene perille?

Yhtenä syynä on median ja ihmisten haluttomuus tutkia esimerkiksi puolueohjelmia. Vaaliohjelmia eli mitä oikeasti ajetaan. Ihmiset valitsevat eri asioita valitessaan 80 prosenttisesti tunteen ja mielikuvan perusteella. Poliittinen viesti pitäisi kertoa yhtä lyhyesti kuin tekstiviesti tai facebook-sanoma.

Mitä sitten ajamme? Mm. sitä, että ihminen on arvokas. Markkinatalouden ehdoilla kulkeva ihmiskäsitys jyrää alleen heikot ja huonokuntoiset. Hyvinvoinnin sijaan pahoinvointi lisääntyy. Syrjäytyminen kasvaa. Se tarkoittaa sosiaalista, terveydellistä ja koulutuksellista eriarvoisuutta. Tuloerojen kasvaessa ihmiset voivat yhä huonommin.

Heistä ei voi vaieta ennen vaaleja. Eikä sen jälkeen.

KALLIS ALOITE

2011-01-30T11:03:00.000-08:00

Tämän päivän poliittinen uutinen oli se, mikä meni useimpien medioiden kautta jakeluun. Kansanedustaja Bjarne Kallis luopuu eduskunnasta 20 vuoden jälkeen. Kallis on ollut myös puolueemme (kd) puheenjohtaja ja presidenttiehdokas. Eduskunnassa hänet tunnetaan talon yhtenä parhaimpana puhujana ja talouspolitiikan asiantuntijana. Retoriikan asiantuntija Juhana Torkki arvioi hänen puhujanlahjat viime presidentin vaaleissa korkealle. Hän saikin 2006 presidentin vaaleissa 98 % kannatuksen ja 2 % äänistä. Muistan hänet myös monista vaaleista rohkaisina, joka kannusti aina eteenpäin. Viime vaalien aikana hän sanoi, että, "kyllä sinä vielä täällä eduskunnassa ehdit istua..." Aika näyttää, ehdinkö?

Politiikassa tärkeää ovat aloitteet. Nuoremmat politiikassa mukana olevat tekevätkin aloitteita, vaikka ei aina olisi sanottavaa. Olen sitä mieltä, että juuri niitä oikeita aloitteita ei kovin usein tehdäkään. Politiikkaa, joka on yhteisten asioiden hoitamista, on muutakin kuin aloitteita. Taustavaikuttamista, kokouksia,päätöksiä, poliittisten ohjelmien tekemistä ja monenlaista muuta, joka ei aina näy julkisuudessa. Ja näin ollen ei näy mielikuvamaailmassa, joka politiikkaa usein hallitsee. Bjarne Kallis jää historiaan ainakin yhden aloitteen tekijänä. Viime aikoina monet muutkin ovat siihen tarttuneet. Hallituspuolueista mm. Kokoomus ja Vihreät.

Jos Suomessa otettaisiin käyttöön lyhytaikaisten omistusten myyntivoittovero sekä valuutta- ja pörssivero, se toisi valtiolle lisää tuloja. Kymmeniä miljoonia euroja. Samalla siinä voitaisiin estää keinottelua ja valtion kassa saisi lisätuloja. Jos pörssissä noteerattujen osakkeiden myyntiin kohdistettaisiin esimerkiksi 0,1 prosentin suuruinen vero, toisi se kaivattuja tuloja. Tähän monet puolueet ja poliitikot ovat nyt tarttuneet. Bjarne Kalliksen on tiedetty esittäneen tätä jo vuosia sitten ja Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa se on ollut luettavissa jo vuosia! Kallis esitys ja kannatettava! Ja vielä kalliimpi se olisi, jos pörssissä noteerattuihin osakkeisiin kohdistettaisiin 0,2 prosentin suuruinen vero.

VERRYTTELYÄ VAALIKENTÄLLÄ

2011-01-22T10:29:00.000-08:00

Vaikka vaaleihin on aikaa lähes kolme kuukautta, valmistelut on pitkällä. Kampanjaa suunnitellaan ja tilaisuuksia järjestellään. Se on hyvä, koska vaaliviikot lopussa ovat niin tiiviitä, että mitä paremmin valmisteltu, sen parempi kampanja.
Olin eilen ja tänään Mikkelissä ja Pieksämäellä Prisman ja S-Marketin edustalla tapaamassa ihmisiä. Perjantai-ilta ja lauantai-aamu ovat hyviä tilanteita tavata ihmisiä. Osa oli tullut paikalle vartavasten nähtyään mainoksen ja ilmoituksen.

Parasta näissä on suora kontakti kansaan. Suora yhteys ihmisiin. Jos kansanedustaja aikoo olla kansan edustaja, on hyvä tuntea kansa jota edustaa. Ihmisten aiheet nousevat omasta elämänpiiristä. Yksi kehoitti muistamaan maaseudun asioita. Toinen kertoi, että kristilliset arvot ovat hänelle tärkeitä. Kolmas toivoi kannanottoa yrittäjyyspolitiikkaan. Kaikki tärkeitä aiheita.

Muutamat olivat pettyneet harjoitettuun politiikkaan. Osa spekuloi tulevalla vaalituloksella. Joku sanoi, että nyt teillä on loistava mahdollisuus saada paikka. Toinen väitti, että mitään paikkaa ei tule. Annetaan kansan päättää, äänestää ja odotellaan tulosta. Mutta sitä ennen on vaalikampanja. Yhden aiheen aion ottaa esille. Sen yksi nuori toi selvästi esille. Yrittäjien asema.

Maassamme on nyt tilanne, jossa työllisyys ja yrittäjyys on otettava vahvasti esille. Puolueemme ohjelma kysyy "mistä töitä?" Sitä kysyy kymmenet tuhannet nuoret ja vanhemmat. Siksi yrittäjyyden esteitä tulee poistaa kaikella tavalla. Tuottavuutta on parannettava. Pienyrittäjien verotuksen epäkohtiin tulee puuttua. Myös maahanmuuton tulee olla hallittua, inhimillistä ja myös työllisyyteen tähtäävää.

Illalla kävin hiihtämässä ja tapasin toisen kansanedustajaehdokkaan toisesta puolueesta. Hänellä on poliittista kokemusta enemmän kuin minulla. Hyvässä hengessä hiihdimme yhden kierroksen ja "sparrasimme" toisiamme tulevaan vaalitaistoon. Sukset luisti molemmilla. Tästä on hyvä jatkaa.

KÄVIN MIKKELISSÄ

2011-01-11T13:22:00.000-08:00

Kävin Mikkelissä. Savonlinnan ja Mikkelin välillä on joskus sellaista kissanhännänvetoa, jota en ymmärrä. Mutta kyllä Mikkelissä uskaltaa käydä. Mukavia ihmisiä. Tällä kertaa olin nuorten aikuisten illassa puhumassa. Aiheeksi oli annettu "Kristittynä yhteiskunnassa". Haastava aihe. Paikalla olleet kuuntelivat tarkasti ja innostuivat keskustelemaan. Sen huomasi, että ihmiset pohtii syvällisiä asioita. Maailman menoa, kirkon tilannetta, piispojen lausuntoja ja kaikkea muuta. Myös politiikkaa.

Politiikassa mannerlaatat liikkuvat. Kolmen suuren puolueen kannatusta on syöty. Perussuomalaiset jyrää gallupeissa. Muut yrittävät pitää pintansa gallup-lukujen välillä vaihdellessa. Mutta todellinen valta on kansalla. Tarja Halosen mukaan "Valta on lainassa". Keväällä kansa lainaa sitä taas neljäksi vuodeksi kahdellesadalle. Kolmisenkymmentä luopuu sitä ennen. Vielä enemmän on niitä, jotka luopuvat, kun laitetaan luopumaan.

Mutta yksi asia näyttää selvältä. Näistä vaaleista on tulossa arvovaalit. Sen huomaa ihmisten kysymyksistä. Nyt kysytään, mitkä arvot meitä ohjaa. Silloinkin, kun pitää tehdä vaikeita päätöksiä. Pitää myös leikata. Hyväosaisilta saa ottaa enemmän. Verotuksen painopiste haittaveroihin ja kulutukseen. Sitä verotetaan vähemmän, mikä on ihmiselle välttämätöntä. Köyhältä ei oteta. Vaan otetaan rikkailta ja annetaan köyhälle. Se vaatii arvovalintoja.

Noin sata päivää jäljellä

2011-01-05T15:44:00.000-08:00

Olen pitänyt tällä blogi-foorumilla taukoa noin vuoden johtuen siitä, että olen ollut koko vuoden Radio Dein päivän blogisti keskiviikkoisin. Osa niistä blogeista on julkaistu www.seurakuntalainen.fi sivuilla kolumneina.

Nyt jatkan tällä foorumilla blogikirjoittajana ja kerron heti, että tämä blogi liittyy eduskuntavaaleihin, jotka on noin sadan päivän kuluttua 17.4.2011. Minut on asetettu ehdokkaaksi etelä-savon vaalipiirissä KD:n listoilla. Meillä on vaaliliitto Kokoomuksen kanssa. Viime eduskuntavaaleissa sain noin 2500 ääntä ja tulin varakansanedustajaksi.

Tuo mielenkiintoinen titteli on sellainen, että sillä ei ole ollut käyttöä. Nyt tavoite on sama, mutta "vara" sana edestä pois. Se ei onnistu ilman ääniä, kansan tukea ja yhteistä tavoitetta. Vaalitulokseen tyydyn, koska olen jo hävinnyt vaalit. Mikään ei tee poliitikolle niin hyvää kuin hävitä vaalit. Jos niin käy nytkin, niin sen tunteen tiedän jo. Voi olla, että joku blogin lukijakin olisi siitä tyytyväinen, mutta annetaan kansan ensin päättää. Kansaahan ei voi vaihtaa.

Eduskuntavaalien teemat liittyvät mm. neljään T - kirjaimella alkavaan teemaan: talous, työllisyys, terveys ja turvallisuus. Myös muita teemoja tulee esille kuten maahanmuuttopolitiikka, yrittäjyys, yksielävien asiat ja monet arvokysymykset, joista avioliittokäsitystä on jo ehditty jonkin verran käsitellä.

Toivotan kaikille ehdokkaille oikein hyvää kampanjaa. En aio puhua teistä kauheasti pahaa. Toivon, että saamme hyvän vaalikampanjan. Ja sitten annetaan kansan puhua.

2010-02-05T01:16:00.000-08:00

PÄIVÄN BLOGI 3.2.2010

RADIO DEI JA WWW.SEURAKUNTALAINEN.FI

POSTIA TURUN TULEVALTA ARKKIPIISPALTA

Olen viime aikoina saanut postia. En pappi Jaakobilta, vaan muun muassa Turun suunnasta. Viideltä eri papilta. Kahdelta vielä uupuu. Kirjeissä on ollut komeita esitteitä. Niissä on hymyileviä miehiä, jotka ilmeisesti pyrkivät johonkin suuntaan. Yksi on ”yhteiskunnallisesti avoin”. Toinen sanoo, että "on muutoksen aika". Kolmas lupaa "ekumeniasta yhteistä voimaa". Neljättä kehuu useat muut ja viidennestä sanotaan, että "tätä miestä tarvitaan nyt". Mutta olen pettynyt. Kaksi miestä ei ole vielä minua lähestynyt. Haluaisin myös heidän esitteet. Kyse on siis Arkkipiispan vaalista.
Samaan aikaan ollaan vihkimässä myös toista piispaa. Hänet on jo valittu ja nykyinen arkkipiispa on ilmoittanut, että Suomen luterilainen kirkko ei hyväksy hänen piispuutta. Kyse on Ruotsin Mission Provinssin neljännestä piispasta, josta tulee Suomeen Luther-säätiön pappien esimies.

Mutta ketä pitäisi äänestää? Kuka olisi paras ehdokas? Onko piispalla ja hänen valinnalla suuri merkitys? Mikä olisi piispan työssä se aivan olennainen kysymys, jolla kirkon hiljainen enemmistö pidetään jäseninä?

Luther-säätiö ottaa mallia Ruotsista. Myös kirkon piispojen vaalissa pitäisi ottaa mallia sieltä. Nimittäin 1998 valittiin Katolisen kirkon Tukholman piispa Anders Arbolius mielenkiintoisella tavalla. Hänet valittiin suoraan luostarista. Media ei tiennyt hänestä mitään. Hänen värikuvia ei lähetetty äänestäjille. Valinta oli
samanlainen, kuin alkukirkon aikana, jolloin luostarissa olevat munkit ja papit pelkäsivät vain yhtä asiaa: että heidät olisi kutsuttu piispaksi. Tällainen valinta on loukkaavaa kaiken hallitsevalle medialle. Mikään ei ole niin vanha uutinen, kuin aamulla valittu piispa.

Mutta merkitseekö piispan valinta paljon? Eikö se ole vain yksi täytettävä toimi johon joku on valittava? Jos Suomen piispat eivät hyväksy Luther-säätiön piispaa, haittaako se kauheasti? Käykö siinä itse asiassa samalla tavalla kuin kävi nykyiselle Arkkipiispalle Säämingin seurakunnan 500-vuotisjuhlassa muutaman vuotta sitten Olavinlinnassa, jonka keskikatsomossa istuin vaimoni kanssa. Juhla kesti pari tuntia ja ohjelmassa oli kulttuuriministerin ja Mikkelin piispan puhetta, musiikkia ja muuta ohjelmaa sekä lopuksi Arkkipiispan puhe.
Takanamme istui lapsiperhe, jossa isä ja äiti yrittivät pitää lapsia hiljaisina. Juhlan pitkittyessä lapset alkoivat vaatia kotiin lähtemistä kesken juhlan. Lopulta äiti otti käyttöönsä aseista järeimmän, mitä meillä vielä luterilaisessa kirkossa on jäljellä. Äiti nimittäin sanoi levottomille lapsille "Arkkipiispa puhuu..." Siihen perheen arviolta 3-4 vuotias lapsi vastasi "Ei se haittaa..."

Jos Luther-säätiön piispaa ei hyväksytä, haittaako se heitä? Entä, jos he eivät hyväksy Suomen kirkon piispoja, haittaako se? Eikö vielä tärkeämpi olisi tietää, mitä seuraavat piispat ajattelevat, uskovat ja opettavat? Löytyisikö heistä hengellinen johtaja, joka näyttäisi meille nyt suuntaa? Kun alkukirkossa piispat etsittiin luostareista, kallionkoloista ja luolista, heiltä odotettiin paljon. Ruotsalainen helluntailainen kirjailija Peter Halldorf on sanonut näistä alkukirkon piispa ehdokkaista, että ”etsittiin ihmistä, joka voisi uudistaa kirkon, hengellistä rukoilijaa, viisasta ihmistä, pyhää hullua.”

Sellainen piispa, joka osaisi kysyä tavalliselta ihmiseltä sen olennaisen kysymyksen? Juuri sen ytimen jolla ihminen jaksaa ja saa toivoa.

Mikä se aivan ratkaiseva kysymys on? Se on varmaan se, jonka Kotimaa lehden mukaan Helsinkiläinen professori kysyi englannin kielellä kaikilta arkkipiispaehdokkailta Helsingin paneelissa. Luulen, että juuri sillä kysymyksellä uudet piispat ja miksei myös Luther-säätiön piispa pääsevät hyvin alkuun seurakuntalaisten kaitsennassa.
Se oli kysymys, jolla varmasti Imatralainen lomautettu tehdastyöläinen,
Rymättyläläinen kalastaja, Vantaalainen yksinhuoltajaäiti ja Kainuulainen syrjäytynyt nuori pääsee takaisin kiinni elämään? Professori nimittäin kysyi "Mikä on suhtautumisenne Leuenbergin sopimuksen allekirjoittamiseen?"
Siitä se kirkon uudistus lähtee. ”Mikä on suhtautumisenne Leuenbergin sopimuksen allekirjoittamiseen?”

Jos uusi Arkkipiispa ja miksei myös Luther-säätiön piispa tulevat tänne Savonlinnaan ja kysyvät minulta tuon kysymyksen, niin tarjoan heille lörtsyt torilla ja sanon "ei se haittaa..."

ONKO PAKKO KESKUSTELLA?

2010-01-27T00:30:00.000-08:00

RADIO DEI/PÄIVÄN BLOGI 27.1.2010

ONKO PAKKO KESKUSTELLA?

Onko meidän pakko aina keskustella? Siis aina, koska usein pitää keskustella. Tällä hetkellä nykyajassamme on muotia keskustella. Meitä jopa kehotetaan keskustelemaan. Mutta onko se aina tarpeellista?

Kun eri keskustelupalstoille pääsee keskustelemaan ilman henkilötietoja, keskustelun taso vaihtelee ollen välillä erinomaista ja välillä erinomaisen ala-arvoista. Muutamien nettilehtien uutisoinnin jälkeen lukee "asiasta ei ole vielä keskusteltu". Jos uutinen on ollut vaikka, että "pakkanen kiristyy" tai että "pääministeri on huolissaan työttömyydestä", onko siitä pakko keskustella. Minä nimittäin olen itsekin huomannut että pakkanen on kiristynyt ja olen myös huolestunut pääministerin kanssa työttömyyydestä.

Monilla työpaikoilla valitetaan, että ei ole aikaa tehdä töitä. Ylityöt sensijaan lasketaan tarkkaan, mutta sitä aikaa mikä menee varsinaisena työaikana turhaan
keskusteluun, pitkiin juoruihin ja ajan varastamiseen toiselta, sitä ei niintarkkaan lasketa. Se on tarpeellista keskustelua.

Toisaalta suomalaisten pahan olon takana väitetään usein olevan puhumattomuuden. Väkivaltarikoksia ym pahoja asioita perustellaan, sillä että ihmiset eivät puhu
ikävistä asioistaan. Välimeren ja lähi-idän maissa keskustelun taso voi olla vaikka kuinka kiivasta, jonka jälkeen jatketaan kuin ei olisi mitään tapahtunut. Toisaalta ei siellä lähi-idän maissakaan taida aina olla niin rauhallista kiivaasta keskustelusta huolimatta.

Myös kirkossa pitäisi keskustella. Piispoja syytetään siitä, että he ovat hiljaa tai siitä, että he sanovat väärin. Piispat itse kehottavat keskusteluun ja varoittavat ääripäistä. Entä jos he itse ovat myös ääripäitä? Emmekö me kaikki itseasiassa ole myös ääripäitä. Ainakin apostolit olivat. He riitelivät, hamusivat ensimmäisiä
paikkoja, epäilivät, pettivät ja olivat valmiita iskemään tikarilla selkään hallitsevaa luokkaa. Mehän voimme jatkaa heidän aloittamaa keskustelua.

Blogipalstoilla tutkimusten mukaan vain noin 4 % reagoi kirjoitukseen, lukijoista. Tällä logiikalla, jos minulla on nyt vaikka 50.000 kuulijaa ja heistä 4 % eli kaksituhatta ihmistä haluaisi aloittaa keskustelun minun kanssa, minulta menisi lopullisesti hermot. Pliis, älä vain ala keskustelemaan minun kanssa...

Monen keskustelun ongelma on sama kuin huonon kokouksen ongelma. Esityslistä on
kehno, puheenjohtaja ei ole ajan tasalla ja osallistujat mielellään puhuvat kaikesta muusta paitsi siitä, mitä esityslistalla on. Moni ei edes tiedä, mikä oli
alkuperäinen keskustelun avaus. Juna eli keskustelu lähti liikkeelle Helsingistä, johon muutama keskustelijaa hyppäsi mukaan Riihimäeltä ja he Lahdessa kertovat mitä Tikkurilassa tapahtui kuultuaan siitä Järvenpäästä tulleelta, joka kuuli siitä Pasilasta tulleelta. Mutta pääasia, että keskustellaan.

Mutta lyhyt keskustelu voi johtaa myös hyvään lopputulokseen. Eräs edesmennyt katulähetystyöntekijä kertoi minulle eräästä alkoholiongelmaisesta, joka aina tuli hänen ovelleen valittamaan ankeaa osaansa haluten keskustella. Kerran taas hänen
tultua ovelle katulähetystyöntekijä oli valmis keskusteluun ja huusi hänelle niin kovaa kuin jaksoi "turpa kiinni, on tässä muillakin vaikeuksia...". Alkoholiongelmainen pääsi kuulemma elämästä takaisin kiinni ja päihteiden käyttö
väheni. Keskustelu kannatti.

Mutta miksi ihmiset yhä käyvät sunnuntaisin kirkossa? Se on jonkun mukaan kuulemma ainoa paikka, jossa ei ole ryhmätöitä. Eli ei myöskään tarvitse keskustella. Joten
eiköhän lauleta ensi kerralla "vaiti kaikki, palvokaamme salaisuutta Kristuksen..."

NORMIPÄIVÄ

2010-01-13T01:46:00.001-08:00

PÄIVÄN BLOGI / RADIO DEI 13.1.2010
Teuvo V. Riikonen

NORMIPÄIVÄ

Normipäivä! Kun Afganistanissa kriisinhallintajoukkojen työalojen vastaavat sotilaat pitivät aamupalaveria, kuulimme usein pitkiä selostuksia eri työalojen asioista. Lääkäri, sotilaspappi, tiedotusupseeri, lakimies, huoltoupseeri ja monet muut kertoivat työasioistaan hyvinkin tarkasti.
Poikkeuksen teki yksi upseeri. Hän usein kertoi sen päivän töistä meille muille vain yhdellä sanalla: normipäivä.
Kukaan meistä ei epäillyt, etteikö tämä ahkera sotilas ja upseeri olisi tehnyt töitä, mutta hän ei vaan esitellyt niitä. Hänelle useimmat työpäivät olivat normipäiviä.

Blogit, facebookit, twitterit ja tekstarit ovat tuoneet ihmisille mahdollisuuden nopeaan viestintään. Tämän seurauksena ihmiset puhuvat myös paljon omista töistään. Toisaalta se on mukava tietää, mitä joku tekee? Joskus tosin miettii, että ymmärtävätkö ihmiset aina esimerkiksi, että tietyissä asioissa on vaitiolovelvollisuus. Ja kannattaako kaikesta puhua, koska kaikki mikä on netissä, on myös tarvittaessa muiden nähtävissä.

Mutta mistä nousee tarve kertoa omasta työstä? Emmekö muka tiedä mitä toiset tekee ja mitä eri ammateissa tehdään? Kun pappi kertoo menevänsä toimituskeskusteluun ja vihkimään avioparia tai opettaja kertoo korjaavansa kokeita ja menevän oppitunnille tai toimittaja tekevänsä yhteenvetoa haastattelusta, onko niissä kyse nyt sitten niin kauhean suuresta uutisesta, jota emme tiedä.

Mitä jos lääkärit alkaisivat pitää blogipalstaa tai kirjoittaa facebookissa, että aamulla parit sappikivet ja suonikohjut, iltapäivällä yksi sydäritapaus ja ohitusleikkaus. Tai lentokapteenit ilmoittaisivat, että tänään koneella Lontooseen ja ylihuomenna Pariisiin. Ja matkalaukut ensi viikolla illaksi kotiin! Tai Linja-autonkuljettajat kertoisivat, että aamuvuoro lumipyryssä, mutta iltapäivällä oli jo auratut tiet.

Miksi meidän pitää tietää näitä itsestäänselvyyksiä? Jos kansanedustaja kertoo menevänsä eduskuntaan ja europarlamentaarikko Brysseliin tai Strasbourgiin, niin onko se erikoinen päivä. Eikö se ole normipäivä?

Tai jos, minä rehtorina nyt paljastaisin valtavan ammattisalaisuuden, että minulla on tänään laskujen tarkistusta, oppilaan ohjausta ja pannuhuonetarkastus, järisyttäisikö se Radio Dein taajuuden? Kotimaa tekisi siitä uutisen. Savonlinnan kristillisen opiston pannuhuone toimii.

Mutta mihin perustuu meidän tarve olla koko ajan saavutettavissa? Miksi kaikkien pitää koko ajan tietää, missä minä olen ja mitä teen? Miksi kaikista normipäivistä tulee erikoisia päiviä? Eikö pyhäpäivällä ja arjella ole enää mitään eroa?
On siinä varmaan kyse siitä, että meidän aikamme on nyt vain tällainen.
Ellet ole näkyvissä, et ole olemassa.

Mutta miksi me haluamme olla koko ajan näkyvissä? Miksi muiden pitää tietää meidän tarkat työtehtävät ja päiväohjelman? Eikö riitä, että meillä on, niin kuin tuolla suomalaisella upseerilla Afganistanin kriisinhallintajoukoissa tänään vain normipäivä! Ja pitääkö kaikkien kuulla siitä?
Onko siinä kyse siitä, minkä psykohistorioitsija Juha Siltala sanoi ”Nähdyksi tuleminen on ihmisen paratiisi….”

50 VILLITYS

2010-01-05T12:23:00.000-08:00

Kalenteriini on ilmestynyt viimeisen parin vuoden aikana, - mutta erityisesti tänä vuonna - usein samanlainen merkintä. 50 v.päivät!
Kaikki vanhat hyvät nuoruuden ystävät, opiskelukaverit, kollegat ja tutut, joihin ennen aina luotti, ottavat ja menevät täyttämään 50 vuotta.

Muistan kun olin 19-v. kesätyöntekijänä eräässä seurakunnassa ja tapasin 32 v. ihmisen. Minusta hän oli kamalan vanha. Muistan kun olin 30 v. päivänä yliopistolla erään opettajan luona hakemassa merkintää opintokirjaan. Hän huomasi syntymäpäiväni ja onnitteli ja samalla sanoi, että "tulet huomaamaan miten nopeasti 10 vuotta menee..." Nyt siitä on lähes 20 vuotta.
Kun kaikki lapseni olivat alle kouluikäisiä ja yksi vielä syntymättä, niin eräs ystävä sanoi että "kun lapset menevät kouluun, tulette huomaamaan, miten nopeasti vuodet menee..."
Nyt niistä lapsista 3 on täysi-ikäistä ja viimeinen rippikoulun käynyt ja hakee lukioon.

Mutta entä minä? Huomasin kalenteria päivittäessäni, että tänä vuonna 2010 minulla on useita 50 v.merkintöjä kalenterisssa, joiden yhteydessä haluan muistaa ja onnitella kollegoja, työyhteydessä olevia, vanhoja kavereita ja ystäviä sekä opiskelukavereita. Kyllä minä sen heidän kohdalla annan anteeksi, mutta järkyttävintä oli huomata, että tänä vuonna omaan kalenteriin tuli myös omalle kohdalle merkintä. 50 vuotta!

Miten tämä on mahdollista? Juurihan minä tulin sählyillasta, jossa tein ainakin kymmenen maalia? Ja suurin osa ylänurkkaan. Onko minun pakko täyttää vuosia? Mitä vuodet ja ikä merkitsee? Mikä on ratkaisevaa vuosien lisääntyessä?

Lspsuuteni kotikylässä Nuppulinnassa asui noin 70 vuotias mies äitinsä kanssa, joka oli yli 90 v. Kerran heillä oli kylässä naapuri. Yli 90 v. äiti tuli sisään perunasäkin kanssa, johon naapuri totesi, että "eikö tuo Enska (n.70 v.poika) olisi voinut kantaa sen säkin sisään?". Siihen äiti vastasi "no kun tuo Enska on jo niin vanha..."

Opistolleni soitti vuosia sitten mies, joka halusi tulla opiskelemaan 3 kuukauden Raamattulinjalle. En tuntenut häntä. Hän kertoi, että oli pyrkinyt erääseen toiseenkin kansanopistoon, mutta sitten sanoi, että häntä ei otettu sinne. Kysyin heti rehtorina syytä, miksi häntä ei otettu opiskelemaan? Hän vastasi, että "ne väitti, että olen liian vanha..."
Kysyin tuolta soittajalta "kuinka vanha sinä sitten olet?" Hän sanoi "en minä ole vasta kuin 89 vuotta..." Hetken hiljaisuuden jälkeen sanoin hänelle "Tule tänne meidän opistolle. Täällä kysytään lääkärintodistusta vasta 120 vuotiailta..."
Hän tuli ja opiskeli kolme eri Raamattulinjaa 1 1/2 vuotta. Viime vuoden keväällä hän tuli opiston kannatusyhdistyksen kokoukseen 96 vuotiaana katsomaan vanhaa opiskelupaikkaa.

Ikä ei merkitse mitään. Nuoruus on vain ohimenevä "häiriötila", joka korjaantuu.
Asenne ratkaisee. Onnea kaikille 50 kymppisille ja muillekin!

JULKISEN NOLAAMISEN KULTTUURI LISÄÄNTYNYT

2009-12-28T08:17:00.000-08:00

Facebookit, blogit ja muut vastaavat nopeat viestinnän muodot antavat mahdollisuuden myös hiukan kevyempään viestinnän toteutumiseen. Kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa. Ystävät, kaverit ja puolitutut voivat heittää keskenään mukavaa jutustelua, jolla on oma merkityksensä.

Mutta tässä piilee myös vaara. Leppoisa jutustelu voi muuttua rehellisyydestä panetteluksi.
FaceBookista (samoin kuin monilta nettikeskustelupalstoilta) löytyy esimerkkejä, että ns. julkisella areenalla käydään myös halventavaa keskustelua henkilöistä, jotka eivät ole paikalla eli eivät kuulu FB-kavereihin. Itse törmäsin tähän ilmiöön joulun alla.

Tämä on osa nyky-yhteiskunnan ilmiötä, jossa julkinen nolaaminen ja halveksiminen lisääntyy koko ajan. Monet TV-ohjelmat ja lehdet ovat tätä täynnä. Erityisenä kohteena ovat julkisuuden henkilöt, mutta myös vähemmän julkiset henkilöt.

Mutta jos itseään kristityiksi kutsuvat henkilöt ja jopa kirkon työntekijät osallistuvat tällaiseen, suuntaus on enemmän kuin huolestuttava Julkisessa virassa olevien työn arvioiminen ja myös arvostelu ovat aivan eri asia kuin ihmisten julkinen halveksiminen. Jos Facebook muuttuu "kapakaksi" eli humalassa olevien örisemiseksi, se menettää tehoaan eikä palvele ketään.

Julkisen nolaamisen kulttuuriin tulee puuttua, koska pian voimme olla tilanteessa, jossa vammaisia, vanhuksia, pakolaisia ja kaikkia niitä, jotka eivät pysty itseään puolustamaan voidaan erilaisilla foorumeilla pilkata ja panetella mielin määrin.

On muistettava, että julkisen oikeuskäsityksen mukaan jokaisen maine on puhdas, kunnes toisin todistetaan. Nämä sosiaalisen median pikaoikeudenkäynnit kertovat aikamme itsekkyydestä ja arvojen täydellisestä muuttumisesta. 8 käsky kehottaa, että ihmisestä ei anneta väärää todistusta. Joudumme jokainen antamaan toisistamme usein todistuksen, mutta sen tulee olla oikea ja oikeudenmukainen.
Julkinen panettelu, halveksunta ja vähättely kertoo sanojasta itsestään enemmän kuin kohteesta. Kohde ei aina voi edes puolustautua. Muiden paikalla olevien on se tehtävä.

Väsymisen perimmäinen olemus

2009-12-17T14:00:00.000-08:00

Olen viime aikoina muistellut aikaani Israelissa kibbutzissa ja kielikoulussa. Siellä oli yksi asia, joka viehätti. Se oli sapatti. Lauantai. Lepopäivä. Kun töitä tehtiin 6 päivää sapattia aina odotti. Mikä siinä lepopäivässä oli erilaista verrattuna Suomalaiseen sunnuntaihin tai viikonloppuun?

Silloin oikeasti pysähdyttiin. Perjantai-iltapäivänä elämä ja hyörinä kibbutzissa hiljeni. Laitettiin vähän parempaa päälle. (Meillä nuorilla se ei ollut kovin ihmeellistä). Sitten lähdettiin sapatti-aterialle. Sinne käveltiin hiljaa. Aterialle varattiin aikaa. Perheet olivat yhdessä. Muualla asuvat tulivat koteihinsa. Työt lopetettiin. Vain välttämättömimmät työt tehtiin. Eläimille vietiin ruuat ja keittiöllä tehtiin meille muille ruoka. Ja vartijat hoiti hommansa.
Aterialle meni tunti joskus toinen. Sen jälkeen menimme kibbutzi-perheemme Saran ja Motgen luokse. Siellä istuimme iltaa. Meillä oli aikaa. Nuoret olivat omissa ryhmissään. Launtaina nukuttiin pitkään. Levättiin. Käytiin kävelemässä. Uimassa. Sapattipäivän ruokailussa meni aikaa. Taas levättiin.
Ja katso. Siinä voimat palautuivat, ihminen virkistyi, mieli oli levollinen ja uuteen työviikkoon jaksoi mennä uudella tavalla. Mutta mikä siinä oli ihmeellistä? Koko yhteisö hiljentyi ja lepäsi.

Entä meillä Suomessa? Meille rakennetaan ihmeellistä 24/7 yhteiskuntaa, jossa kaikki paikat on aina auki. Pyhällä ja arjella ei ole eroa. Yhteiskunta pakottaa monet töihin silloin, kun voisi olla perheen kanssa. Jatkuvan kasvun ideologia ajaa meitä vimmattuun kilpailuun. Tulosta pitää tehdä. Yksinhuoltajat joutuvat töihin silloin kun voisi olla lasten kanssa. Ahneus on sokaissut meidät. Kohtuullisuudesta ei puhu kukaan. Lisää, lisää, lisää! Ahdehdi, kun vielä ehdit...

Tämänkö takia ihmiset ovat niin väsyneitä? Työ ei meitä väsytä, vaan kaikki muu hyörinä. Kyllä joku voi työstäkin väsyä, mutta kaikki muu meitä väsyttää enemmän. Niille joille yhteiskunta ei voi tarjota edes työtä on jäljellä vain mielikuvamaailma kauppakeskuksineen. Tule sinne viettämään aikaa.

Kumpi minua kiehtoo enemmän?

Voiko Jumalaa tutkia?

2009-12-09T12:32:00.000-08:00

Olin eilen mielenkiintoisella luennolla, jossa aiheena oli "Voiko Jumalaa tutkia?" Lopputulos oli, että Jumala on vaikea laittaa koepurkkiin, mikä onkin totta. Teologia eli oppi Jumalasta voi jatkaa silti eri osa-alueiden tutkimista. Omilla tieteellisisllä metodeilla. Raamattua voi edelleen tutkia ja tuleekin. Jumala tuskin siitä hermostuu.
Mutta mitä voimme sanoa Jumalasta? Tuomas Akvinolainen ei kuulemma enää elämänsä loppuvuosina halunnut puhua ja kirjoittaa, sillä hän oli nähnyt. Hän vaikeni. Kirjansa Summa Theologiae esipuheessa hän sanoi: "Emme voi sanoa Jumalasta, mitä hän on, vaan pikemminkin sen, mitä hän ei ole" Elämme maailmassa, jossa Jumalasta yritetään sanoa paljon. Ja sanotaan, mutta jääkö mitään jäljelle? Käsite "saarnata" tulee heprean kielessä "pisaraa" merkitsevästä sanajuuresta "lehattif". Jumalasta puhuminen on siis "saada aikaan pisaroita". Onko niin, että siinä yhdessä pisarassa on kaikki. Kyros Edessalaisen sanoin "yksi pisara riittää osoittamaan meren laadun ja sen olemuksessa piilevän voiman." Pitäisikö pyrkiä pelkistämään? Tai vaieta kokonaan? Tai tyytyä vain katsomaan ikonia?

PYHÄÄ PIITTAAMATTOMUUTTA

2009-11-29T15:39:00.000-08:00

"Tarvitaan määrätty annos huolettomuutta huolten keskellä" on lausunut eräs entinen kirkon johtaja. Lauseessa on vinha totuus. Huolia meillä jokaisella varmasti piisaa. Mutta huolettomuus? Tai "pyhä piittaamattomuus" niinkuin joku autiomaan isä opetti.

Joulun lähestyminen ahdistaa yhä useammin. Hirvittävä hösääminen yhden hetken takia. Aatto-iltana kaikki on ohi. Vai onko? Viime vuosien jouluina minua on puhutellut yksi asia. Se on Operaatio Joulun lapsi, jossa viedään kenkälaatikoihin pakattuja joululahjoja Romaniaan ja Moldovaan kyliin "joita ei ole olemassa". Siellä jossakin kaatopaikkojen takana avustustyöntekijät kohtaavat kengättömät ja sukattomat lapset, joille lahjat viedään. Voiko olla kauniimpaa kuvaa joulusta?

Mitä jos tänä jouluna muistaisimme lasta?
Jos sinulle on annettu jotakin, anna se pois. Jos osaat, tee jotakin. Jos sinulla on luovuutta kanavoi se eteenpäin. Jos sinulla on huolia, ole huoleton. Jos sinulla on sanomista, vaikene. Jos sinulta odotetaan jotakin, heittäydy pyhään piittaamattomuuteen. Jos olet levoton "lohduttaudu levottomuudellasi" (Owe Wikström). Jos et tiedä mitä katsoisit, katso lasta!

Tuliko minusta pieni vihreä mies?

2009-11-23T14:11:00.000-08:00

Puolueeni julistautui ekokonservatiiviseksi puolueeksi. Tuliko minusta hetkessä pieni vihreä mies? Jos Suomessa aloitettaisiin politiikka ihan alusta, jonkun mielestä riittäisi kolme puoluetta. Valtionhoitajapuolue, vihreä puolue ja änkyräpuolue.
Mihin me sijoittuisimme vai olemmeko kaikkea kolmea vai emme mitään niistä? Änkyröiksi meitä on eniten arvioitu. Valtionhoitajakykyihimme kaikki eivät usko ja media on liian laiska lukemaan puolueohjelmaamme. Mutta vihreys?

Puolueet on helppo laittaa stereo-typioihin. Demarit ajaa köyhän asiaa, vasemmistoliitto vieläkin köyhemmän, keskusta maaseudun, kokoomus yrittäjien, RKP kielivähemmistöjen ja vihreä liitto vihreitä arvoja. Mitä minä ajan?
Kaikkia edellämainittuja asioita. En ole koskaan pitänyt vihreydestä ja ekologisuudesta ääntä. Milloin tajusin olevani vihreä. Kun vaalien aikana käy vaalikoneilla huomaa itsestään monia asioita. Nimenomaan silloin kun pääsee vertailemaan ajatuksiaan muiden puolueiden ehdokkaiden kanssa. Yhden asian huomasin. Jos vaalikoneissa ei kysellä arvokysymyksiä, niin usein samalla tavalla minun kanssa ajattelevat olivat vihreitä.

Minä siis olenkin vihreä mies. Olen aina kompostoinut. Lajitellut jätteet. Pyrkinyt siihen, että työpaikallani noudatetaan kestävää kehitystä. Nostanut roskan maasta. Kunnioittanut luontoa. Huolestunut ilmastonmuutoksesta. Siis olen melko vihreä. Vasta vaalikoneet paljastivat, että olenkin ihan oikeasti vihreä mies. Nyt olen ekokonservatiivi.
Jatkan viljelemistä ja varjelemista.

ÄLÄ TULE PAHA PIISPA...

2009-11-15T07:54:00.000-08:00

Saunalahden TV-mainoksessa pieni lapsi taputtaa hiekkalaatikolla lapiolla ämpäriä ja sanoo "älä tule paha kakku, tule hyvä kakku". Suomen luterilaisessa kirkossa on menossa vastaava tilanne, jossa lausutaan "älä tule paha piispa, tule hyvä arkkipiispa..."
Arkkipiispan vaali on saanut kirkolliseen keskusteluun vauhtia. Hyvä onkin, sillä joku pitää valita. Välillä näyttää siltä, että arkkipiispan valinta eroaa paavin valinnasta vain siinä, että kun paavin valinnan jälkeen nousee savua piipusta, arkkipiispan ja muiden piispojen vaalissa sitä nousee jo ennen vaalia.

Arkkipiispan tai minkä tahansa kirkollisen tärkeän paikan (mm. muut piispat, kirkkoherrat, kappalaiset ja kirkkohallituksen jäsenet) valinnassa ei ole kyse pelkästään siitä kuka valitaan, vaan pitää huolehtia myös siitä, että joitakin muita ei valita. Jo pelkkä jonkun "väärän nimen" maininta saa aktiivisuutta aikaan. Ei ainakaan sitä.
Piispan vaalit ovat meille äänestäjille mielenkiintoisia. Kun omassa hiippakunnassani valittiin viimeksi piispaa, ihmettelin miten minusta oli yhtäkkiä tullut niin suosittu? Piispaehdokkaiden ja kannattajien keskuudessa. Sain sähköposteja, soittoja ja yhteydenottoja jopa Afganistaniin asti. Kirkollinen hex-indeksini nousi hetkessä, kunnes vaalit oli pidetty.
Nyt tapahtuu arkkipiispan vaalissa samoin. Me olemme tärkeitä henkilöitä. Jos kirkolliskokouksen jäsen ei tiedä, ketkä ovat ehdokkaita, sen voi päätellä siitä, ketkä ovat sinulle erityisen ystävällisiä.

Arkkipiispan ja piispojen valinnassa pitäisi ottaa nyt mallia Ruotsista. Sieltähän sitä mallia muutenkin haetaan. Etukäteen uudelta piispalta odotetaan diplomaatin taitoja, hallinnollista kyvykkyyttä, edustavaa otetta ja ennenkaikkea mediaseksikkyyttä.

Jos kirkko olisi maallinen yritys hakuilmoituksessa kannattaisi sanoa, että "Kansainvälisesti verkostoitunut, 2000 vuotta vanhan yrityksen Suomen haaraosasto etsii uutta johtajaa. Tehtävä on haasteellinen, sillä viime vuonna noin 53.000 asiaksta vaihtoi liittymää ja uusia tuli tilalle vain noin 13.000, mutta yhtiön talous on toistaiseksi vakaa, vaikka viime vuonna sijoitustuotot putosikin noin 93 miljoonasta 13 miljoonaan. Etsimme nyt dynaamista ja osaavaa johtajaa taitavaan työjoukkoomme, josta osa pitää pian lomauttaa tai irtisanoa. Yhtiön kannattajaennuste heikko. Eläkepommi väijyy ja kiinteistökorjauksia odottaa. Hautausmaat pitää hoitaa. Jonkin verran änkyröitä ja konsensusta pilkkaavia jäseniä, jotka pian pitäisi saada ruotuun. Palkka virkaehtosopimuksen mukainen. Lisäetuna muutaman puheenjohtajuutta, pullakahvit Turun toimistossa ja lunta tupaan säännöllisesti..."

Mutta mikä se Ruotsin malli sitten on? Ruotsalainen helluntalainen kirjailija Peter Halldorf (Sielun juuri, Kirjapaja 2006) kirjoittaa karmeliittamunkki Anders Arboreliuksen valinnasta Tukholman katolisen hiippakunnan piispaksi 1998. Hänen valinta oli nimittäin täysin vastakkainen, mitä me nyt odotamme piispalta. Hänet valittiin tehtävään suoraan luostarista. Häntä ei tunnettu ja sehän on medialle vastenmielista, kun pitäisi koko ajan hallita.
Näinhän varhaiskirkossa meneteltiin. Seurakunnan johtajat värvättiin suoraan erämaasta ja kaukaisista vuorenonkaloista. Halldorfin sanoin "etsittiin ihmistä, joka voisi uudistaa kirkkoa hengellisesti, rukoilijaa, viisasta ihmistä, pyhää hullua".

Tällä hetkellä luterilaisessa kirkossa ja piispan valinnan yhteydessä ajatellaan, että luterilaisen kirkon suurin ongelma on väestökato, taloudellinen, tilastollinen tai juridis-oikeudellinen ongelma, vaikka se ei sitä ole.
Suurin ongelma on hengellisen johtajuuden puute. Kun sitä ei ole, apua pitää hakea yhteiskunnalta, uusista hallinnollisista ratkaisuista, mietinnöistä, komiteoista ja vastaavista paikoista.
Nyt tarvittaisiin hengellistä johtajuutta? Mutta koskeeko se arkkipiispan vaalia?
Saunalahden mainoksessa kysyttiin "mistä näitä senttejä oikein tulee?" Kirkossa pitää kysyä "mistä näitä piispoja oikein tulee?"
Kuka sen tietää?

ÄLÄ LUE TÄTÄ BLOGIA!

2009-11-09T14:04:00.000-08:00

Blogi on erinomainen tapa ilmaista itseään. Se on demokraattinen ja kaikille avoin. Blogien valtavan määrän lisääntyessä on kysyttävä tarvitaanko enää lisää blogeja? Jaksaako kukaan lukea tällaista määrää blogeja? Kun ennen kirjan julkaiseminen oli suuri asia, niin nykyään se ei ole. Jokainen ei voinut ennen julkaista omaa kirjaa. Julkaisut tarkastettiin ja luettiin tarkkaan ennakkoon. Jopa jonkinlainen sensuuri oli olemassa. Nyt myös kirjojen julkaiseminen ja kynnys kustantaa on madaltunut. Myös kirjojen taso on laskenut. Vai onko sittenkään?

Blogien kohdalla taso myös vaihtelee. Mutta eikö niin saisi olla? Julkisuuden henkilöiden ja merkittävässä asemassa olevien ihmisten blogeja luetaan, lainataan ja mainitaan julkisuudessa. Nyt tarvittaisiin uusia ideoita blogeille. Missä ovat kehitysvammaisten omat blogit? Entä päiväkerhojen? Entä turvapaikan hakijoiden? Tai vanhustentalojen omat blogit?

En minä jaksa lukea pelkästään pappien blogeja, jotka kirjoittavat, "mitä kirkossa tapahtuu" tai poliitikkojen, jotka kirjoittavat, että "menivät eduskuntaan tai Brysseliin!" Niin heidän pitääkin.
Se on joskus täysin joutavaa jorinaa.

Olen kirjoittanut säännöllistä "työblogia" ollessani puoli vuotta Afganistanissa. Uuden Suomen blogi sivuille muutaman kerran. Kotimaa.fi sivuille minua pyydettiin. Sitä perusteltiin, että olen "merkittävä ihminen". En suostunut, koska se ei pidä paikkaansa.

Olen vielä merkittävämpi. Sillä tämä blogi aloitettiin Teuvon ja Martin päivien välisenä yönä! Minulla on oma blogi. Ihmeellistä. Tavoite on kirjoittaa kerran viikossa. Vain kerran viikossa. Älä lue tätä blogia!