VAROKAA - MUMMOT TULEE!

Yksi tämän kevään suurimmista musiikki innovaatioista on ollut Venäjän Euroviisuvalinta http://www.youtube.com/watch?v=m1icUn_h7Uo&feature=share! Venäjää Bakussa toukokuun lopulla edustaa noin 75 -vuotiaiden Undmurtti-mummojen kuoro, jotka valoisalla olemuksellaan ja tuohivirsuillaan lauloivat suohon nuorempien naisten silikoni-osaston ja liisterillä päät täytetyn mies-osaston! Mummojen viisuvoitossa on jotakin sellaista, joka sopii aikaamme!

Aikamme nimittäin ihannoi nuoruutta, kauneutta, pika-kulttuuria ja kaikkea siihen liittyvää. Siihen sopii huonosti ryppyiset mummot kansallispuvuissaan. Kun nykyään kaikki pitäisi saada nopeasti, siihen sopii vielä huonommin se, että joku vanhempi heidät ohittaa. 

Lapsuuden kotikylässäni Tuusulan Nuppulinnassa asui yli 70-vuotias Ensio (Enska) äitinsä kanssa. Kun Enska oli tuon ikäinen, hänen äitinsä oli jo yli 90-vuotias. Kerran naapuri oli heillä kylässä ja Enskan äiti tuli sisälle kantaen isoa perunasäkkiä. Siihen vieras totesi, että "eikö se tuo Enska olisi voinut kantaa sen säkin?".
Äiti vastasi vieraalle: "No kun tuo meidän Enska on jo niin vanha..."

Seniori, ikääntyvä, ikäihminen tai vanhus? Monissa tutkimus ja kehittämisohjelmissa vanhus on määritelty yli 75 -vuotta vanhaksi. Vuosina 2015-2030 Suomessa yli 75 -vuotta vanhojen ihmisten määrä kaksinkertaistuu nykyisestä. Siksi kehitellään erilaisia vanhuspolitiikkaan liittyviä ohjelmia, kehittämisprojekteja ja selontekoja. Mutta tärkeintä on tietää, että Enskan äidin tapaiset mummot eivät lopu.

Tällaisten vanhusten tapaaminen on kuin antiikkimessuilla käynti. Vanhalta näyttää, arvokasta on, kaukaa katsottuna näyttää tyylikkäältä, mutta lähempi tarkastelu paljastaa, että vähän vikoja löytyy joka kulmasta. Hinta-arviokin voi olla ylihinnoiteltu, mutta lopulta vain Luoja tietää tuotteen täyden arvon!

Monissa maissa ihmisen ikää kunnioitetaan enemmän. Vanhukset ovat perheen, suvun ja yhteisön kunniajäseniä ja heitä kohdellaan sen mukaisesti. 

Suomalaisessa vanhus-kielteisyydessä on paljon sellaista, mikä pitäisi perata pois. Me oikeasti tarvitsemme vanhenevia, ikääntyviä sekä niitä mummoja ja pappoja. Monista syistä, joista yksi tärkein syy on elämän viisaus. Sitä nimittäin ei saa pika-kelaamalla ja aikaistamalla. Vaan elämällä!
Oletan, että monen vanhuksen pitkän iän salaisuus voi olla ja onkin erilainen. Kerran rehtori-päivillä yksi tutkija ja asiantuntija luennoi suomalaisista yli sata-vuotiaista. Kaikilla heillä oli ollut elämässään jokin asia, mikä piti heidät virkeänä. Kellä hunaja, jollakin maaseutu, kellä virsilaulu, jollakin yksin eläminen, kellä ystävät ja kuoro sekä jollakin uskonnollinen vakaumus.

Yksi mies oli mielenkiintoinen tapaus. Ukko oli elänyt 90 vuotta raivoraittiina, mutta sai 90 vuotis lahjaksi konjakki -tai vastaavan pullon. Hän alkoi ottaa siitä pienet terävät kerran päivässä, sillä seurauksella, että hänen 100-vuotisjuhlissa tytär kysyi syntymäpäivälahjojen kohdalla: "monta?". Sata-vuotias isä sanoi, että "seitsemän pulloa..." Kun mies sitten muutaman vuoden kuluttua kuoli, alkoholismi ei ollut ilmeisesti kuolinsyy.

Olen oppilaitoksessa ja useilla johtamillani matkoilla nähnyt useita todella virkeitä vanhuksia. Kerran Israelin matkalla yksi 82-vuotias nainen teki innolla muistiinpanoja kaikesta kuulemastaan ja sanoi "kun tämä on niin mielenkiintoista". Kerran Lapin matkalla muut matkatoverit toppuuttelivat 85-vuotiasta miestä retken alussa. Kun nämä keski-ikäiset naiset yskien lopulta tunturin laelle pääsivät, tämä 85-vuotias mies oli jo juonut kuksastaan pari kuppia kahvia tunturin päällä. Kerran Armenian matkalla oli noin 90-vuotias mies, joka oli innolla kaikessa mukana, mutta oli lähtiessään lukenut matkaesitteen huonosti ja valitti vain sitä, kun me emme Armeniasta käsin Turkin puolella olevaa Araratin vuorta valloittaneetkaan? Patmoksen saaren matkalaiset ovat pääasiassa eläkeläisiä, jotka innolla käyvät kaikki luolat, luostarit, kappelit ja vuoret, mihin heidät vain viedään!

Mikä näissä kaikissa esimerkeissä on ollut yhteistä? Asenne. Myönteinen elämänasenne. Vaikka nämä ihmiset olisivat olleet millaisissa talvisodan pommituksissa tai lehmä olisi uponnut suohon, katkeruudelle ei ole annettu sijaa. Tässä tuleekin yksi vanhenevien ihmisten pahimpia vitsauksia ja tauteja.

Katkeruus. Kun sille kerran sijaa antaa, voi olla varma, että viimeiset vuodet vetää elämän pulkkaa tosi tuiskussa. Näitäkin on tullut nähtyä. Mikään ei ole niin kamala ihminen kuin politiikassa, seurakunnassa, säätiössä, hallituksessa tai missä tahansa mukana oleva vanhempi katkeroitunut, joka ei ole hyväksynyt yhtä tosiasiaa. Nuoret osaavat paremmin ja menevät joskus ohi, elleivät ole jo menneet. Kun tällainen katkeroitunut vanhus saa Herodes-kompleksin ja tajuaa, että "kaikki alle kaksi vuotta puolueessa/seurakunnassa/säätiössä mukana olleet on virtaan heitettävä", siitä tulee rumaa jälkeä! Taivas varjele, kun samassa johtokunnassa yli 35 vuotta istunut katkeroitunut vanhus ehdottaa, että olisi valmis olemaan samassa instanssissa vielä toisenkin 35-vuotiskauden!

Mutta jätetään heidät ja mennään takaisin niihin myönteisiin asioihin. Ydin on se, että ihminen voi oppia vielä vanhemmalla iälläkin. Elämä on elinikäistä oppimista ja laulamista - niinkuin Venäjän mummoilla - jossa asenne ratkaisee. Kerran työpaikkani raamattukurssille tuli 89-vuotias mies, joka olikin sitten kerralla kolme kurssia peräkkäin puolitoista vuotta ja lähti 91-vuotiaana pois. Tulleessaan opistolle hän löi pöytään kansankoulun todistuksen 1920-luvulta ja kysyi "riittääkö tämä?" Laskin kukat hänen haudalleen kahdeksan vuotta myöhemmin. Häneltä jäi uupumaan sadasta vuodesta vähän yli vuosi!
Eräs mies osallistui yli 80-vuotiaana tyttärensä kanssa kuvataidekurssille ja maalasi komean taulun. Yksi nainen mietti 68-vuotiaana kuvataide-opintojen aloittamista. Hän aloitti opinnot ja piti ensi näyttelyn 70-vuotiaana ja nyt jatkaa opintoja. Tiedän yhden yli 90-vuotiaan naisen, joka säännöllisesti seuraa formula-kisoja! Olin 19-vuotiaana Myrskylän seurakunnassa kesätyöntekijänä. Nuorten raamattupiirissäni kävi koko kesän ajan vain yksi 75-vuotias Tyyne-mummo. Vain yhden kerran kävi 77-vuotias Antti, mutta muuten koko kesän vain Tyyne. Nuorten raamattupiirin keski-ikä oli 48 vuotta! Asenne ratkaisee!

Yhteiskunnassa, kirkossa, seurakunnissa, järjestötoiminnassa, mediassa ja missä tahansa foorumeilla tarvittaisiin nyt näitä vanhempia, joilla on kokemusta ja sanottavaa. Kouluissa vierailevat sotaveteraanit, päiväkodeissa käyvät eläkeläiset, eri foorumeilla äänensä antavat ikä-ihmiset ovat juuri sitä, mitä nyt tämä pinnallinen, levoton, narsistinen ja katkeruutta pursuava maailma tarvitsee! Mummot lavalle näyttämään, mistä tuohivirsu nousee! Mutta asenne ratkaisee!

Siksi vielä yksi esimerkki tästä asenteesta. Heinäveden Valamon luostarissa asui vuosia sitten munkki Akaki, joka eli 110-vuotiaaksi. Luostarissa hevosmiehenä toiminut isä Akaki säilytti työkykynsä yli 90-vuotiaaksi asti. Vielä yli sata-vuotiaana hän käveli omin jaloin kirkkoon.
Täytettyään 107 vuotta hän sai Heinäveden kunnalta kirjeen, jossa hänet kutsuttiin koulun ensimmäiselle luokalle tietokoneen tekemän valinnan vuoksi. Nimittäin hänen syntymävuoden kaksi viimeistä numeroa (1874) oli sama kuin sata vuotta nuoremmilla koululaisilla, jotka olivat syntyneet 1974. Kerrotaan - en ole varma, onko totta - että hän olisi sanonut tai mennyt ilmoittautumaan kouluun sanoen, että "kyllä minä koulun aloitin Venäjällä, mutta en tiennyt, että se pitää täällä suorittaa loppuun..." Ja joku väitti, että munkki Akaki olisi 107-vuotiaana sanonut, että "kyllä minä koulun voin käydä loppuun, mutta armeijaan en enää mene..."

Jos sinulle tulee vastaava kutsu oman kuntasi koulutoimesta, rehtorina kehotan, käy ainakin tarkastamassa onko se vanha todistus vielä voimassa?

Mutta mikä sen pitkän iän salaisuus on? Ranskalainen Jeanne Calment julistettiin aikanaan maapallon vanhimmaksi täytettyään 120 vuotta ja 238 päivää. Hänen ohjeensa oli: "Hymyile aina vain. Noin minä selitän pitkän ikäni. Luulenpa kuolevanikin nauraen". Huumoria hänellä ainakin riitti. Kun joku kysyi häneltä rypyistä, hänen kerrotaan sanoneen: "ei minulla ole kuin yksi ryppy ja istun sen päällä...".

Jos Venäjän mummot voittavat euroviisut tai pääsevät viiden parhaimman joukkoon, siihen vaikuttaa yksi asia. Kaiva se esitys youtubesta esille ja katso ryhmän pienimmän mummon kasvoja!
Sitä iloa, kiitollisuutta, elämän myönteisyyttä ja kaikkea hyvää mikä hänestä huokuu!

Siinä on nähtävissä elämän yksi voiton avain!

"Eteenpäin!" sano mummo lumessa!