Tapasin vuosia sitten Kari Lehtolan, tuon Estonia onnettomuuden jälkeen suuren yleisön tuntemaksi tulleen suuronnettomuus tutkijalautakunnan puheenjohtajan. Pyysin hänet opistolle puhumaan miesten päiville, jonne hän tulikin. Kari Lehtola on puoluetaustaltaan demari. Arvostin häntä ennen tapaamista ja tapaamisen jälkeen arvostan vielä enemmän. Hain hänet Savonlinnan lentokentältä ja Savonlinnan Työväentalon kohdalla sanoin, että "tuossa talossa on sinun tovereita..." Siihen silloin yli 60 vuotias Lehtola sanoi: "Minulla ei ole mahdollisuutta päästä kaupunginhallitukseen, sillä olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin työväentalon narikassa..."
Mikä tuossa Lehtolan vastauksessa oli viisasta?
Olen ollut mukana politiikassa yli 11 vuotta ja mitä enemmän on ollut mukana, sitä enemmän olen ihmetellyt monia asioita niin omassa puolueessa kuin muissa puolueissa. Mutta myös yhtä asiaa. Se on sen viisauden puute, jota Lehtolassa oli tuossa tilanteessa. Aikamme suuret megatrendit ovat yksilöllisyys, emotionaalisuus, aikakriisi, auktoriteettien halveksiminen ja näkemysten sekoitus. Ne ovat myös asioita,jotka sotkevat politiikan realiteetit. Kaikissa poliittisissa puolueissa on erilaisia lajityyppejä. Meidän puolueessakin niitä on kolmenlaisia.
Ensiksi henkilöt,jotka ovat olleet mukana vuosikymmeniä ja sitten yhtäkkiä jossakin naksahtaa ja humpsis nämä ihmiset ovatkin huomanneet maksaneensa jäsenmaksua väärälle tilille. Myönnän, että puolueen vaihdon syynä voi olla aatteelliset syyt,mutta valitettava usein puhtaasti itsekkyys ja vanhenevalla ihmisellä kyvyttömyys nähdä, että oma aika alkaa olla ehtoopuolella. Jos sitä ei huomaa käy niinkuin Elvikselle tai edelliselle Paaville loppuvuosina. Kaikki muut huomasi, että parhaat laulut oli laulettu, mutta lavalle oli pakko vielä nousta.
Toinen ryhmä on kunta- ja eduskuntavaaleihin debyytin tekevät ehdokkaat,joilla ei ole mitään käsitystä, miten vaikeaa näihin paikkoihin voi olla mennä. Joku käy etukäteen katsomassa valtuustosalin tuolit, osa hankkii asunnon Töölöstä ja yksi hankki jopa telefaxin valmiiksi Helsinkiin. Kun sitten paikka ei ensimmäisellä kerralla auennutkaan alkaa hirveä parkuminen, joka johtaa muutaman kuukauden kuluttua puolueesta eroamiseen. Ja sitä ennen keskustelupalstalla naristaan, kun puoluejohto ei tue. Mistä näitä näin heikolla paineensietokyvyllä varustettuja ihmisiä tulee?
Kolmas ryhmä on ne, jotka luulevat että media pitää ottaa haltuun ja juuri he pystyvät sen tekemään. Blogeja kirjoitetaan joka päivä, vaikka mitään ei olisi sanottavaa. Facebook täytetään omilla liitetiedostoilla ja joka paikkaan työnnetään omaa kuvaa,jotta media huomaisi. Ja kun ei huomaa. Monilla on hirveä tarve kertoa kaikki pienetkin asiat mitä tekeeja missä liikkuu, vaikka arkinen ja tavallinen työ on vain sellaista,että siinä toimittaja ja kuvaaja ei aina seiso vieressä.
Mikä siinä Kari Lehtolan vastauksessa oli viisasta? Se, että politiikka ei ole vain pikavoittoja,vaan tylsiä kokouksia, pitkää puurtamista, paljon paperipinoja ja kylmää kahvia. Ja sitä, että elämään kuuluu myös odottaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti