Vuoden vaihtumiseen liittyy monia asioita. Samalla kun tutkailemme menneitä, suuntaamme tulevaisuuteen. Kulunutta vuotta on sanottu monella tavalla myllerrysten vuodeksi. Se on nähty muun muassa eduskuntavaaleissa, hallituksen muodostamisessa, euroopan talousongelmissa ja arabimaiden kansannousussa. Lisäksi jokaisella ihmisellä on omassa elämässään ollut omia henkilökohtaisia myllerryksiä.
Yksi asia näissä myllerryksissä on mielenkiintoinen. Ihmisen halu hallita asioita. Media haluaa sanoa etukäteen lopputuloksen. Yksityinen ihminen haluaa olla varma asiasta. Yhteiskunta rakentaa turvallisuusverkkoa, jota kukaan ei yllätä. Ja sitten ei tarvita kuin yksi asia, niin olemme kaikki hämillämme. Ja kun kaikki ei toimi, tarvitaan heti syyllisiä. Ja jos ei muiden, niin ministerien vikaa se on ollut.
Koko elämämmehän rakentuu pitkälti erilaisille turvajärjestelyille. Ihminen itse ei edes huomaa, millainen turvaverkko hänen ympärillään on. Mutta mitä enemmän meidän ympärillä on erilaista varmistusta ja turvaverkkoa, sitä turvattomampia me olemme siitä huolimatta. Luonnon mullistukset ja myrskyt paljastavat, miten haavoittuvainen elämämme on ja miten helposti murtuva yhteiskunnan turvaverkko on.
Uutena vuotena edessämme on uusi tyhjä kalenteri, puhdas pöytä, avoin väylä ja uudet mahdollisuudet. Ihminen tarvitsee elämässään uusia avauksia ja aina uuden mahdollisuuden. Kerran väärin valittu, elämässä epäonnistuminen ja mikä tahansa moka ei tarkoita, etteikö voisi olla uutta mahdollisuutta. Tämän ajatuksen ja ajattelun pitäisi läpäistä myös yhteiskunnallista keskustelua.
Vuosia sitten jääkiekkoilija Jere Karalahti valittiin Suomen maajoukkueeseen, mutta huumeongelmien takia hänet pudotettiin heti joukkueesta. Vuosi myöhemmin valmentaja Hannu Aravirta valitsi hänet uudelleen joukkueeseen. Kun asiasta häneltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, hän vastasi "filosofiaani ei kuulu se, etteikö ihmiselle annettaisi uutta mahdollisuutta".
Uusi vuosi antaa meille uuden mahdollisuuden! Kiitos tästä vuodesta blogipalstalla. Hyvää ja siunattua Uutta vuotta 2012 kaikille!
perjantai 30. joulukuuta 2011
maanantai 12. joulukuuta 2011
SYYRIAA EI SAA UNOHTAA
Kävin pari kuukautta sitten läpi työhuoneessani vanhoja tavaroitani ja löysin yllättäen mielenkiintoisen esineen. Syyrian lipun. Olen sen jostakin Syyriasta hankkinut 1987-88, jolloin olin vuoden tuossa maassa YK:n rauhanturvajoukoissa. Syyrian lipun olemassa olon olin unohtanut, mutta en Syyriaa.
Syyria on siitäkin mielenkiintoinen maa, että se pitää sisällään useita Raamatussakin mainittuja paikkoja. Damasko on Paavalin historiaan liittyvä paikka ja Hama nimisestä kaupungistä puhuu jo Vanhan testamentin Aamos. Maaloulan kylässä puhutaan vielä Jeesuksen kotikieltä Arameaa ja Syyriassa on monien etnisten vähemmistöjen lisäksi edustettuna myös useita kristillisiä vähemmistökirkkoja, joihin itse myös tutustuin tuon vuoden aikana.
Yksi tämän vuoden kansainvälinen uutinen on ollut arabimaiden kansannousu. Tunisiasta, Egyptistä ja Libyasta on kirjoitettu niin paljon, että Syyrian kohdalla mielenkiinto uhkaa vähentyä. Vanhimman Syyriassa tunnetun Seemiläisen kansan Kanaanilaisten ja nykyisen 1945 itsenäistyneen valtion väliin mahtuu paljon vuosia ja valloittajia. Mutta myös paljon ihmiskunnan historiaa, mielenkiintoista kulttuuria ja sivistystä. Silti 1970 valtaan astunut Assadin Baath-puolueen dynastia on itseasiassa pienen vähemmistön joukko, joka on pitänyt vallassaan suurta enemmistöä, pojan jatkaessa vuonna 2000 isän johtajuutta. Kun muut puolueet on ollut kiellettyjä ja demokratiasta ei ole voinut puhua, on selvää että jossakin vaiheessa malja kuohuu yli.
26.1.2011 alkanut kansannousu toi kuitenkin tuon kansan kansainvälisen mielenkiinnon kohteeksi. Kansa alkoi vaatia demokratian lisäksi poliittisia vapauksia ja etnisten ryhmien välistä tasa-arvoa. Seuraukset tiedämme, kun Bashar al Assadin johdolla tilanne vain paheni, eikä pieniä uudistuksia lukuunottamatta mitään tapahtunut.
Kansainvälinen reaktio on ollut vähintään oikeutettu. EU on kiristänyt talouspolitiikkaa, Arabiliitto erotti jäsenyydestä ja laittoi maan taloussaartoon, YK tuomitsi Syyrian toimet omia kansalaisia kohtaan rikoksena ihmisyyttä kohtaan ja ihmisoikeuskomissio puhuu jo sisällissodasta, jossa varovaisten arvioiden mukaan jo 4000-5000 ihmistä on kuollut ja satojen tuhansien ja miljoonien Syyrialaisten tilanne on vain pahentunut.
Maailmassa kriisejä on niin paljon, että ei millään jaksaisi innostua aina johonkin uuteen. Mikään ei ole niin vanha uutinen, kuin Libyan vallanvaihto tai Tunisian ensimmäiset vapaat vaalit. Nyt kun Eurooppa keskustelee taloudesta ja Suomi sen lisäksi uudesta tasavallan presidentistä, on vaara että Syyrian kansannousu unohtuu. Syyriaa ja Syyrian lippua ei saa unohtaa.
Syyrian pääkaupunki Damasco sijaitsee 690 metriä merenpinnan yläpuolella. Sitä pidetään maailman vanhimpana asuttuna kaupunkina. Sen läpi virtaavat vedet ovat kauniita. Ei ihme, että Koraanissa sanotaan: "Jos paratiisi olisi maailmassa, se olisi Damascossa"!
Nyt paratiisi ei ole Damascossa eikä Syyriassa. Siksi Syyriaa ja Syyrian ihmistä ei saa unohtaa!
Syyria on siitäkin mielenkiintoinen maa, että se pitää sisällään useita Raamatussakin mainittuja paikkoja. Damasko on Paavalin historiaan liittyvä paikka ja Hama nimisestä kaupungistä puhuu jo Vanhan testamentin Aamos. Maaloulan kylässä puhutaan vielä Jeesuksen kotikieltä Arameaa ja Syyriassa on monien etnisten vähemmistöjen lisäksi edustettuna myös useita kristillisiä vähemmistökirkkoja, joihin itse myös tutustuin tuon vuoden aikana.
Yksi tämän vuoden kansainvälinen uutinen on ollut arabimaiden kansannousu. Tunisiasta, Egyptistä ja Libyasta on kirjoitettu niin paljon, että Syyrian kohdalla mielenkiinto uhkaa vähentyä. Vanhimman Syyriassa tunnetun Seemiläisen kansan Kanaanilaisten ja nykyisen 1945 itsenäistyneen valtion väliin mahtuu paljon vuosia ja valloittajia. Mutta myös paljon ihmiskunnan historiaa, mielenkiintoista kulttuuria ja sivistystä. Silti 1970 valtaan astunut Assadin Baath-puolueen dynastia on itseasiassa pienen vähemmistön joukko, joka on pitänyt vallassaan suurta enemmistöä, pojan jatkaessa vuonna 2000 isän johtajuutta. Kun muut puolueet on ollut kiellettyjä ja demokratiasta ei ole voinut puhua, on selvää että jossakin vaiheessa malja kuohuu yli.
26.1.2011 alkanut kansannousu toi kuitenkin tuon kansan kansainvälisen mielenkiinnon kohteeksi. Kansa alkoi vaatia demokratian lisäksi poliittisia vapauksia ja etnisten ryhmien välistä tasa-arvoa. Seuraukset tiedämme, kun Bashar al Assadin johdolla tilanne vain paheni, eikä pieniä uudistuksia lukuunottamatta mitään tapahtunut.
Kansainvälinen reaktio on ollut vähintään oikeutettu. EU on kiristänyt talouspolitiikkaa, Arabiliitto erotti jäsenyydestä ja laittoi maan taloussaartoon, YK tuomitsi Syyrian toimet omia kansalaisia kohtaan rikoksena ihmisyyttä kohtaan ja ihmisoikeuskomissio puhuu jo sisällissodasta, jossa varovaisten arvioiden mukaan jo 4000-5000 ihmistä on kuollut ja satojen tuhansien ja miljoonien Syyrialaisten tilanne on vain pahentunut.
Maailmassa kriisejä on niin paljon, että ei millään jaksaisi innostua aina johonkin uuteen. Mikään ei ole niin vanha uutinen, kuin Libyan vallanvaihto tai Tunisian ensimmäiset vapaat vaalit. Nyt kun Eurooppa keskustelee taloudesta ja Suomi sen lisäksi uudesta tasavallan presidentistä, on vaara että Syyrian kansannousu unohtuu. Syyriaa ja Syyrian lippua ei saa unohtaa.
Syyrian pääkaupunki Damasco sijaitsee 690 metriä merenpinnan yläpuolella. Sitä pidetään maailman vanhimpana asuttuna kaupunkina. Sen läpi virtaavat vedet ovat kauniita. Ei ihme, että Koraanissa sanotaan: "Jos paratiisi olisi maailmassa, se olisi Damascossa"!
Nyt paratiisi ei ole Damascossa eikä Syyriassa. Siksi Syyriaa ja Syyrian ihmistä ei saa unohtaa!
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
RAHAT POIS LÄHETYSTYÖLTÄ !!!
Tämän päivän kirkollinen uutinen, joka läpäisi uutiskynnyksen heti, tuli kotiseurakunnastani Savonlinna-Säämingistä. Heti pitää sanoa, että en ole ollut päätöstä tekemässä. Savonlinna-Säämingin seurakunta on päättänyt lisätä lähetysmäärärahoja juuri niille kirkon virallisille lähetysjärjestöille, joilta Helsingin ja Vantaan seurakunnat poistivat rahat. Kotimaa uutisoi asian heti, että Suomen Lähetysseuralta otettiin pois.
Miksi pidin päätöstä hyvänä? Se oli ennenkaikkea symbolinen ele niille lähetysjärjestöille, lähetystyöntekijöille ja tavallisille kristityille, jotka työtä tukevat. Ette ole yksin. Työnne on tärkeää. Jatkakaa vaikeuksista huolimatta. Kyse ei ole Lähetysseuran vastaisuudesta. Olen itse tukenut Suomen Lähetysseuran Israelin lähetystyötä kymmeniä vuosia ja aion tukea edelleen. Ja jos kolehti osuu kohdalle Lähetysseuran kohdalla, laitan rahaa siihenkin.
Olen asunut ulkomailla yli kolme vuotta ja vieraillut kymmenissä maissa, joissa suomalaiset ns. "pienet lähetysjärjestöt" tekevät työtä. Olen tavannut lähettejä, tutustunut työmuotoihin ja nähnyt mitä nämä järjestöt oikeasti tekevät. Lukenut lähettien kirjeitä, seurannut heidän työtään ja kuunnellut mitä he kertovat. Siis SLEY, Kansanlähetys, Kylväjä ja Sanansaattajat. Olen tutustunut myös ns. kirkon ulkopuolisiin lähetysjärjestöihin kuten Patmoksen työhön. Mitä he tekevät näissä kohdemaissaan, siitä on naisten ja seksuaalivähemmistöjen syrjiminen kaukana.
Olen nähdyt slummissa, mitä työtä tehdään slumminuorten keskuudessa. Mitä lastenkodeissa, kehitysvammaisten, heikommassa asemassa olevien naisten keskuudessa tehdään. Eräässä orpolasten lastenkodissa näin sitä rakkautta, jonka vain Kristus voi antaa. Yhdessä kehitysvammaisten kodissa vammaiset olivat istuneet apaattisesti paikallaan. Vaatteita ei vaihdettu. Ruoka heitettiin lattialle ja hoito oli ala-arvoista. Kun näin tämän kehitysvammaisten kodin uuden tilanteen, jossa hoitajat rakastivat näitä ihmisiä, itkin. Osa näistä läheteistä työskentelee sellaisissa maissa, joissa heidän oma turvallisuus on koko ajan vaarassa, silti he auttavat kärsiviä lähimmäisiä ja kertovat hyvää sanomaa Jeesuksesta. Juuri tällaista työtä tulisi nyt tukea.
Kristillisellä kirkolla menee aina silloin hyvin, kun sillä menee huonosti. Lähetysjärjestöiltä pois otetut rahat eivät kaada Kristuksen kirkkoa. Suomen luterilainen kirkko on edelleen rikas. Siinä rikkaudessaan se on pöhöttynyt ja välillä niin tunkkainen, että siitä on kaukana vapauden henki. Se on keskittynyt enemmän rakennuksiin, asemaansa yhteiskunnassa ja median kanssa lirkutteluun.
Yksityinen kristitty, seurakunta, lähetysjärjestö ja kirkko kestää ihan mitä tahansa, mutta ei hyviä aikoja. Siksi parasta mitä meillä voi olla, on se, että meillä menee huonosti.
Silloin kaikki on hyvin. Silloin pitää huutaa Jumalaa avuksi!
Miksi pidin päätöstä hyvänä? Se oli ennenkaikkea symbolinen ele niille lähetysjärjestöille, lähetystyöntekijöille ja tavallisille kristityille, jotka työtä tukevat. Ette ole yksin. Työnne on tärkeää. Jatkakaa vaikeuksista huolimatta. Kyse ei ole Lähetysseuran vastaisuudesta. Olen itse tukenut Suomen Lähetysseuran Israelin lähetystyötä kymmeniä vuosia ja aion tukea edelleen. Ja jos kolehti osuu kohdalle Lähetysseuran kohdalla, laitan rahaa siihenkin.
Olen asunut ulkomailla yli kolme vuotta ja vieraillut kymmenissä maissa, joissa suomalaiset ns. "pienet lähetysjärjestöt" tekevät työtä. Olen tavannut lähettejä, tutustunut työmuotoihin ja nähnyt mitä nämä järjestöt oikeasti tekevät. Lukenut lähettien kirjeitä, seurannut heidän työtään ja kuunnellut mitä he kertovat. Siis SLEY, Kansanlähetys, Kylväjä ja Sanansaattajat. Olen tutustunut myös ns. kirkon ulkopuolisiin lähetysjärjestöihin kuten Patmoksen työhön. Mitä he tekevät näissä kohdemaissaan, siitä on naisten ja seksuaalivähemmistöjen syrjiminen kaukana.
Olen nähdyt slummissa, mitä työtä tehdään slumminuorten keskuudessa. Mitä lastenkodeissa, kehitysvammaisten, heikommassa asemassa olevien naisten keskuudessa tehdään. Eräässä orpolasten lastenkodissa näin sitä rakkautta, jonka vain Kristus voi antaa. Yhdessä kehitysvammaisten kodissa vammaiset olivat istuneet apaattisesti paikallaan. Vaatteita ei vaihdettu. Ruoka heitettiin lattialle ja hoito oli ala-arvoista. Kun näin tämän kehitysvammaisten kodin uuden tilanteen, jossa hoitajat rakastivat näitä ihmisiä, itkin. Osa näistä läheteistä työskentelee sellaisissa maissa, joissa heidän oma turvallisuus on koko ajan vaarassa, silti he auttavat kärsiviä lähimmäisiä ja kertovat hyvää sanomaa Jeesuksesta. Juuri tällaista työtä tulisi nyt tukea.
Kristillisellä kirkolla menee aina silloin hyvin, kun sillä menee huonosti. Lähetysjärjestöiltä pois otetut rahat eivät kaada Kristuksen kirkkoa. Suomen luterilainen kirkko on edelleen rikas. Siinä rikkaudessaan se on pöhöttynyt ja välillä niin tunkkainen, että siitä on kaukana vapauden henki. Se on keskittynyt enemmän rakennuksiin, asemaansa yhteiskunnassa ja median kanssa lirkutteluun.
Yksityinen kristitty, seurakunta, lähetysjärjestö ja kirkko kestää ihan mitä tahansa, mutta ei hyviä aikoja. Siksi parasta mitä meillä voi olla, on se, että meillä menee huonosti.
Silloin kaikki on hyvin. Silloin pitää huutaa Jumalaa avuksi!
torstai 17. marraskuuta 2011
PIKAVOITOLLA MINISTERIKSI
Tapasin vuosia sitten Kari Lehtolan, tuon Estonia onnettomuuden jälkeen suuren yleisön tuntemaksi tulleen suuronnettomuus tutkijalautakunnan puheenjohtajan. Pyysin hänet opistolle puhumaan miesten päiville, jonne hän tulikin. Kari Lehtola on puoluetaustaltaan demari. Arvostin häntä ennen tapaamista ja tapaamisen jälkeen arvostan vielä enemmän. Hain hänet Savonlinnan lentokentältä ja Savonlinnan Työväentalon kohdalla sanoin, että "tuossa talossa on sinun tovereita..." Siihen silloin yli 60 vuotias Lehtola sanoi: "Minulla ei ole mahdollisuutta päästä kaupunginhallitukseen, sillä olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin työväentalon narikassa..."
Mikä tuossa Lehtolan vastauksessa oli viisasta?
Olen ollut mukana politiikassa yli 11 vuotta ja mitä enemmän on ollut mukana, sitä enemmän olen ihmetellyt monia asioita niin omassa puolueessa kuin muissa puolueissa. Mutta myös yhtä asiaa. Se on sen viisauden puute, jota Lehtolassa oli tuossa tilanteessa. Aikamme suuret megatrendit ovat yksilöllisyys, emotionaalisuus, aikakriisi, auktoriteettien halveksiminen ja näkemysten sekoitus. Ne ovat myös asioita,jotka sotkevat politiikan realiteetit. Kaikissa poliittisissa puolueissa on erilaisia lajityyppejä. Meidän puolueessakin niitä on kolmenlaisia.
Ensiksi henkilöt,jotka ovat olleet mukana vuosikymmeniä ja sitten yhtäkkiä jossakin naksahtaa ja humpsis nämä ihmiset ovatkin huomanneet maksaneensa jäsenmaksua väärälle tilille. Myönnän, että puolueen vaihdon syynä voi olla aatteelliset syyt,mutta valitettava usein puhtaasti itsekkyys ja vanhenevalla ihmisellä kyvyttömyys nähdä, että oma aika alkaa olla ehtoopuolella. Jos sitä ei huomaa käy niinkuin Elvikselle tai edelliselle Paaville loppuvuosina. Kaikki muut huomasi, että parhaat laulut oli laulettu, mutta lavalle oli pakko vielä nousta.
Toinen ryhmä on kunta- ja eduskuntavaaleihin debyytin tekevät ehdokkaat,joilla ei ole mitään käsitystä, miten vaikeaa näihin paikkoihin voi olla mennä. Joku käy etukäteen katsomassa valtuustosalin tuolit, osa hankkii asunnon Töölöstä ja yksi hankki jopa telefaxin valmiiksi Helsinkiin. Kun sitten paikka ei ensimmäisellä kerralla auennutkaan alkaa hirveä parkuminen, joka johtaa muutaman kuukauden kuluttua puolueesta eroamiseen. Ja sitä ennen keskustelupalstalla naristaan, kun puoluejohto ei tue. Mistä näitä näin heikolla paineensietokyvyllä varustettuja ihmisiä tulee?
Kolmas ryhmä on ne, jotka luulevat että media pitää ottaa haltuun ja juuri he pystyvät sen tekemään. Blogeja kirjoitetaan joka päivä, vaikka mitään ei olisi sanottavaa. Facebook täytetään omilla liitetiedostoilla ja joka paikkaan työnnetään omaa kuvaa,jotta media huomaisi. Ja kun ei huomaa. Monilla on hirveä tarve kertoa kaikki pienetkin asiat mitä tekeeja missä liikkuu, vaikka arkinen ja tavallinen työ on vain sellaista,että siinä toimittaja ja kuvaaja ei aina seiso vieressä.
Mikä siinä Kari Lehtolan vastauksessa oli viisasta? Se, että politiikka ei ole vain pikavoittoja,vaan tylsiä kokouksia, pitkää puurtamista, paljon paperipinoja ja kylmää kahvia. Ja sitä, että elämään kuuluu myös odottaminen.
Mikä tuossa Lehtolan vastauksessa oli viisasta?
Olen ollut mukana politiikassa yli 11 vuotta ja mitä enemmän on ollut mukana, sitä enemmän olen ihmetellyt monia asioita niin omassa puolueessa kuin muissa puolueissa. Mutta myös yhtä asiaa. Se on sen viisauden puute, jota Lehtolassa oli tuossa tilanteessa. Aikamme suuret megatrendit ovat yksilöllisyys, emotionaalisuus, aikakriisi, auktoriteettien halveksiminen ja näkemysten sekoitus. Ne ovat myös asioita,jotka sotkevat politiikan realiteetit. Kaikissa poliittisissa puolueissa on erilaisia lajityyppejä. Meidän puolueessakin niitä on kolmenlaisia.
Ensiksi henkilöt,jotka ovat olleet mukana vuosikymmeniä ja sitten yhtäkkiä jossakin naksahtaa ja humpsis nämä ihmiset ovatkin huomanneet maksaneensa jäsenmaksua väärälle tilille. Myönnän, että puolueen vaihdon syynä voi olla aatteelliset syyt,mutta valitettava usein puhtaasti itsekkyys ja vanhenevalla ihmisellä kyvyttömyys nähdä, että oma aika alkaa olla ehtoopuolella. Jos sitä ei huomaa käy niinkuin Elvikselle tai edelliselle Paaville loppuvuosina. Kaikki muut huomasi, että parhaat laulut oli laulettu, mutta lavalle oli pakko vielä nousta.
Toinen ryhmä on kunta- ja eduskuntavaaleihin debyytin tekevät ehdokkaat,joilla ei ole mitään käsitystä, miten vaikeaa näihin paikkoihin voi olla mennä. Joku käy etukäteen katsomassa valtuustosalin tuolit, osa hankkii asunnon Töölöstä ja yksi hankki jopa telefaxin valmiiksi Helsinkiin. Kun sitten paikka ei ensimmäisellä kerralla auennutkaan alkaa hirveä parkuminen, joka johtaa muutaman kuukauden kuluttua puolueesta eroamiseen. Ja sitä ennen keskustelupalstalla naristaan, kun puoluejohto ei tue. Mistä näitä näin heikolla paineensietokyvyllä varustettuja ihmisiä tulee?
Kolmas ryhmä on ne, jotka luulevat että media pitää ottaa haltuun ja juuri he pystyvät sen tekemään. Blogeja kirjoitetaan joka päivä, vaikka mitään ei olisi sanottavaa. Facebook täytetään omilla liitetiedostoilla ja joka paikkaan työnnetään omaa kuvaa,jotta media huomaisi. Ja kun ei huomaa. Monilla on hirveä tarve kertoa kaikki pienetkin asiat mitä tekeeja missä liikkuu, vaikka arkinen ja tavallinen työ on vain sellaista,että siinä toimittaja ja kuvaaja ei aina seiso vieressä.
Mikä siinä Kari Lehtolan vastauksessa oli viisasta? Se, että politiikka ei ole vain pikavoittoja,vaan tylsiä kokouksia, pitkää puurtamista, paljon paperipinoja ja kylmää kahvia. Ja sitä, että elämään kuuluu myös odottaminen.
lauantai 5. marraskuuta 2011
MARRASKUUN JUHLAVIIKOT
Marraskuu on kuukausista se, jolloin kohdalleni osuu eniten juhlia. Kun syntymä,-nimi ja isänpäivä ovat yleensä puolentoista viikon sisällä marraskuun alussa, tietää se elämää juhlasta juhlaan. Pyhäinpäivä, joka on tänään muistuttaa poisnukkuneista hiljentää muistamaan elämän rajallisuutta. Marraskuulle mahtuu myös kirkkovuoden viimeinen sunnuntai ja usein myös adventtisunnuntai.
Marraskuu on toukokuun kanssa se kuukausi, jolloin kirkolliskokousväki suuntaa kulkunsa Suomen Turkuun. Vaikka kirkkoa pidetään riitelevänä ja toraisana paikkana, kirkolliskokouksessa pääasiassa ollaan sivistyneesti. On totta, että erilaisia mielipiteitä pidetään, kärjekkäitä kannanottoja sanotaan ja myös ylilyöntejä tapahtuu, mutta eikö näin ole myös muussa elämässä? Useimmiten samoihin kahvipöytiin mennään istuntojen jälkeen.
Tärkeä osa kirkolliskokoustyöskentelyä on valiokuntatyö, jossa olin tämän kauden yleisvaliokunta II:ssa, joka on ensi nelivuotiskaudella kirkolliskokouksen uusi tulevaisuusvaliokunta. Täytyy sanoa, että tällä kaudella tässä valiokunnassa on ollut miellyttävä työskennellä. Erilaisista ihmisistä, näkökulmista, herätysliikkeistä ja painotuksista huolimatta työskentely on ollut antoisaa. Olemme olleet rakentavasti eri mieltä ja vielä rakentavammin samaa mieltä.
Kirkolliskokousviikko on työntäyteinen, mutta ohjelmaan mahtuu aamumessut, hartaudet, yhteinen vierailu johonkin kohteeseen ja kirkolliskokouskauden päätösjuhla, joka neljä vuotta sitten osui puhuttelevaan tilanteeseen. Samana päivänä oli ollut Jokelan koulutragedia. Kirkolliskokouksessa myös urheillaan. Aamulenkit- ja kävelyt kuuluvat monen ohjelmaan. Samoin lentopallo monena aamuna ja jalkapallon ystävät kokoontuvat keskiviikkoaamuisin Impivaaran halliin perinteiseen kirkolliskokous-piispan pojat jalkapallo-otteluun.
Niihin otteluihin kuuluu myös minun urheilu-urani huippu. Piispa Erik Vikströmin eläkkeelle siirtymisen juhla-ottelussa ammuttu puhdas hattutemppu eli kolme maalia, jonka yksi maali oli piispa Wille Riekkisen syötöstä suoraan ilmasta ylänurkkaan! Sen lisäksi, että se oli komea maali, ymmärsin jotain siitä mitä on "teologinen konsensus ja pyhä yhteinen kristillinen usko"!
Marraskuu on toukokuun kanssa se kuukausi, jolloin kirkolliskokousväki suuntaa kulkunsa Suomen Turkuun. Vaikka kirkkoa pidetään riitelevänä ja toraisana paikkana, kirkolliskokouksessa pääasiassa ollaan sivistyneesti. On totta, että erilaisia mielipiteitä pidetään, kärjekkäitä kannanottoja sanotaan ja myös ylilyöntejä tapahtuu, mutta eikö näin ole myös muussa elämässä? Useimmiten samoihin kahvipöytiin mennään istuntojen jälkeen.
Tärkeä osa kirkolliskokoustyöskentelyä on valiokuntatyö, jossa olin tämän kauden yleisvaliokunta II:ssa, joka on ensi nelivuotiskaudella kirkolliskokouksen uusi tulevaisuusvaliokunta. Täytyy sanoa, että tällä kaudella tässä valiokunnassa on ollut miellyttävä työskennellä. Erilaisista ihmisistä, näkökulmista, herätysliikkeistä ja painotuksista huolimatta työskentely on ollut antoisaa. Olemme olleet rakentavasti eri mieltä ja vielä rakentavammin samaa mieltä.
Kirkolliskokousviikko on työntäyteinen, mutta ohjelmaan mahtuu aamumessut, hartaudet, yhteinen vierailu johonkin kohteeseen ja kirkolliskokouskauden päätösjuhla, joka neljä vuotta sitten osui puhuttelevaan tilanteeseen. Samana päivänä oli ollut Jokelan koulutragedia. Kirkolliskokouksessa myös urheillaan. Aamulenkit- ja kävelyt kuuluvat monen ohjelmaan. Samoin lentopallo monena aamuna ja jalkapallon ystävät kokoontuvat keskiviikkoaamuisin Impivaaran halliin perinteiseen kirkolliskokous-piispan pojat jalkapallo-otteluun.
Niihin otteluihin kuuluu myös minun urheilu-urani huippu. Piispa Erik Vikströmin eläkkeelle siirtymisen juhla-ottelussa ammuttu puhdas hattutemppu eli kolme maalia, jonka yksi maali oli piispa Wille Riekkisen syötöstä suoraan ilmasta ylänurkkaan! Sen lisäksi, että se oli komea maali, ymmärsin jotain siitä mitä on "teologinen konsensus ja pyhä yhteinen kristillinen usko"!
perjantai 28. lokakuuta 2011
KIRJAT MESSUILLA JA PALKINNOILLA
Minulla on edessäni moneen vuoteen ensimmäinen kerta, kun en ole Helsingin Kirjamessuilla mukana. Siksi on hyvä pohtia hetki kirjan merkitystä. Painetun kirjan kuolemaa on ennustettu, mutta voimme siirtää sen suosiolla vuosikymmenten päähän. Suomessa painetaan edelleen vuosittain tuhansia kirjoja, joista noin 80 % on tietokirjallisuutta ja loput kaunokirjallisuutta. Julkisuutta saa enemmän kaunokirjailijat, vaikka viime vuosina esimerkiksi mediassa tietokirjailijoiden asema on parantunut. Apurahoissa se ei vielä näy.
Yksi merkittävä osa kirjaa on kristillinen kirjallisuus, onhan tietokirjojen historiassa nimenomaan kristillisillä kirjoilla valtava merkitys. Viime vuosina julkaisukynnyksen helpottuessa, myös markkinoille pääsee kirjoja, joissa kustannustoimittajaa olisi tarvittu loppuhuipennuksessa. Mutta siitä huolimatta viime vuosina olen lukenut paljon melko tuntemattomien kirjoittajien teoksia, jossa he ovat tallentaneet esimerkiksi omaa elämänhistoriaa kansiin. Tällaiseen kirjoittamiseen tulisi kannustaa ja rohkaista.
Palkinnot ovat osa kirjan markkinointia. Finlandia palkinnot niin kauno- kuin tietokirjailijoille ovat tärkeitä myynnin edistäjiä monia muita kilpailuja unohtamatta. Myös kristillisellä kirjalla on oma Vuoden kristillinen kirja kilpailu. Myös sillä on ollut merkitystä muunmuassa pienille kustantajille ja monille uraansa aloittavile kirjailijoille. Kun itse pääsin 15 vuotta sitten toisen kirjani kanssa tuohon kisaan kymmenen joukkoon, oli sillä merkitystä nuorelle kirjailijalle, vaikka voittoa ei tullut ja lukijakisassakin jäin pronssista seuraavalle sijalle.
Tätä taustaa vasten tämän vuoden kristillisen kirjan kisassa hämmästyttää kaksi asiaa. Miksi kirjoja on vain kuusi kisassa ja miksi taas niin moni pieni kristillisen kirjan kustantaja on ohitettu? Niiden neljän kisasta puuttuvan joukkoon olisi mahtunut hyvin ihan oikeilta kristillisiltä kustantajilta neljä kirjaa. Sinänsä palkinnon voittaminen on yhden valitsijan käsissä ja taatusti vain hänen mielipiteensä, mutta monelle jo kisaan pääseminen olisi ollut tärkeä juttu.
Luulen, että tänä vuonna palkinnon valitseva Jari Sarasvuo valitsee Jaakko Heinimäen Cafekismuksen. Se ei olisi yllätys. Jos olen väärässä tai oikeassa, onnea silti voittajalle!
Yksi merkittävä osa kirjaa on kristillinen kirjallisuus, onhan tietokirjojen historiassa nimenomaan kristillisillä kirjoilla valtava merkitys. Viime vuosina julkaisukynnyksen helpottuessa, myös markkinoille pääsee kirjoja, joissa kustannustoimittajaa olisi tarvittu loppuhuipennuksessa. Mutta siitä huolimatta viime vuosina olen lukenut paljon melko tuntemattomien kirjoittajien teoksia, jossa he ovat tallentaneet esimerkiksi omaa elämänhistoriaa kansiin. Tällaiseen kirjoittamiseen tulisi kannustaa ja rohkaista.
Palkinnot ovat osa kirjan markkinointia. Finlandia palkinnot niin kauno- kuin tietokirjailijoille ovat tärkeitä myynnin edistäjiä monia muita kilpailuja unohtamatta. Myös kristillisellä kirjalla on oma Vuoden kristillinen kirja kilpailu. Myös sillä on ollut merkitystä muunmuassa pienille kustantajille ja monille uraansa aloittavile kirjailijoille. Kun itse pääsin 15 vuotta sitten toisen kirjani kanssa tuohon kisaan kymmenen joukkoon, oli sillä merkitystä nuorelle kirjailijalle, vaikka voittoa ei tullut ja lukijakisassakin jäin pronssista seuraavalle sijalle.
Tätä taustaa vasten tämän vuoden kristillisen kirjan kisassa hämmästyttää kaksi asiaa. Miksi kirjoja on vain kuusi kisassa ja miksi taas niin moni pieni kristillisen kirjan kustantaja on ohitettu? Niiden neljän kisasta puuttuvan joukkoon olisi mahtunut hyvin ihan oikeilta kristillisiltä kustantajilta neljä kirjaa. Sinänsä palkinnon voittaminen on yhden valitsijan käsissä ja taatusti vain hänen mielipiteensä, mutta monelle jo kisaan pääseminen olisi ollut tärkeä juttu.
Luulen, että tänä vuonna palkinnon valitseva Jari Sarasvuo valitsee Jaakko Heinimäen Cafekismuksen. Se ei olisi yllätys. Jos olen väärässä tai oikeassa, onnea silti voittajalle!
perjantai 14. lokakuuta 2011
Ohi on...198.Maanpuolustuskurssi...
Kotiuduin pari päivää sitten 198.Valtakunnalliselta Maanpuolustukurssilta. Monet sotkevat kurssin kertausharjoituksiin, vaikka kyse on aivan eri asiasta. 50:n vuoden aikana kursseja on järjestetty kahta vaille kaksisataa. Kun luki entisten kurssien nimilistoja huomasi päässeensä melkoisen kovaan seuraan. Kaikki kolme viimeistä presidenttiä ja sadat muut yhteiskunnan eri vaikuttajat ovat saaneet aikanaan kutsun kurssille. Kutsu lähtee mm. yrityksissä, mediassa, julkishallinnossa, kirkossa, puolustusvoimissa, koulutuksessa, kulttuurielämässä ja politiikassa vaikuttaville henkilöille.
Mikä tuossa kurssissa oli mielenkiintoista? Kaksi asiaa ainakin opin. Ensiksi sen miten vaikeaa on johtaa sellaista yritystä kuin Oy Valtio Ab. Toiseksi miten korkealla tasolla Suomessa on viranomaisten välinen yhteistyö. Kolmen ja puolen viikon kurssi tiivisti ja verkotti hyvin 49 osallistujaa. Tittelit jätettiin hattunaulakkoon ja jokainen päivä aloitettin jollakin hauskalla jutulla. Henki oli hyvä ja porukka sivistynyttä. Illanvietot hulppeita ja lopputodistus Herra Kenraalin allekirjoittama.
Kurssin hyviin puoliin kuului myös se, että järjestäjänä oli armeijan organisaatio. Se ei ollut simputusta ja sulkeisia, vaan erittäin hyvin toimivia järjestelyjä, aikataulussa pysymistä ja tilaisuuksien päättymistä juuri silloin, kun se oli merkitty ohjelmaan. Oli hyvä saada suorat ohjeet, miten toimitaan. Se oli vierasta vapaan sivistystyön rehtorille, jolle opetusalan viranomaisilta ei saa ohjeita pinsetilläkään. Lisäksi ruotu piti pojistaan ja tytöistään hyvää huolta. Kaksi päivää yhteismajoituksessa Upinniemessä opetti, että korvatulpat kannattaa pitää mukana.
Kurssin aikana nähtiin ja saatiin tietää miten paljon Suomessa tehdään työtä meidän turvallisuuden eteen. Maalla, merellä, rajoilla, ilmassa, maan alla ja kyber-todellisuudessa. Supot, Karhukoplat, Hornetit ja erikoisjoukot nähtiin. Ollos huoleton, poikas ja tyttös valveil on. Vaikka Suomi on monella tavalla turvallinen maa, globaalit ongelmat puskee joka puolelta sen verran vauhdilla päälle, että tarkkana pitää olla.
Mitä muuta kurssista jäi mieleen? Yksi asia pitää mainita. Yhtenä iltana oli kurssi-illanvietto ja siinä Talent-kisa, jossa jokaisesta ryhmästä odotettiin ohjelmia. Lupasin imitoida. Niinpä kolmen minuutin ajan kurssilla esiintyi Hjallis Harkimo, Eero Huovinen, Kimi Räikkönen ja Jörn Donner. Puolivillaisesti vedetty esitys toi Talent-voiton. Palkinnon saatuani jouduin esittämään vielä Paavo Väyrystä. Kaikkeen sitä poliitikko joutuukin?
Mikä tuossa kurssissa oli mielenkiintoista? Kaksi asiaa ainakin opin. Ensiksi sen miten vaikeaa on johtaa sellaista yritystä kuin Oy Valtio Ab. Toiseksi miten korkealla tasolla Suomessa on viranomaisten välinen yhteistyö. Kolmen ja puolen viikon kurssi tiivisti ja verkotti hyvin 49 osallistujaa. Tittelit jätettiin hattunaulakkoon ja jokainen päivä aloitettin jollakin hauskalla jutulla. Henki oli hyvä ja porukka sivistynyttä. Illanvietot hulppeita ja lopputodistus Herra Kenraalin allekirjoittama.
Kurssin hyviin puoliin kuului myös se, että järjestäjänä oli armeijan organisaatio. Se ei ollut simputusta ja sulkeisia, vaan erittäin hyvin toimivia järjestelyjä, aikataulussa pysymistä ja tilaisuuksien päättymistä juuri silloin, kun se oli merkitty ohjelmaan. Oli hyvä saada suorat ohjeet, miten toimitaan. Se oli vierasta vapaan sivistystyön rehtorille, jolle opetusalan viranomaisilta ei saa ohjeita pinsetilläkään. Lisäksi ruotu piti pojistaan ja tytöistään hyvää huolta. Kaksi päivää yhteismajoituksessa Upinniemessä opetti, että korvatulpat kannattaa pitää mukana.
Kurssin aikana nähtiin ja saatiin tietää miten paljon Suomessa tehdään työtä meidän turvallisuuden eteen. Maalla, merellä, rajoilla, ilmassa, maan alla ja kyber-todellisuudessa. Supot, Karhukoplat, Hornetit ja erikoisjoukot nähtiin. Ollos huoleton, poikas ja tyttös valveil on. Vaikka Suomi on monella tavalla turvallinen maa, globaalit ongelmat puskee joka puolelta sen verran vauhdilla päälle, että tarkkana pitää olla.
Mitä muuta kurssista jäi mieleen? Yksi asia pitää mainita. Yhtenä iltana oli kurssi-illanvietto ja siinä Talent-kisa, jossa jokaisesta ryhmästä odotettiin ohjelmia. Lupasin imitoida. Niinpä kolmen minuutin ajan kurssilla esiintyi Hjallis Harkimo, Eero Huovinen, Kimi Räikkönen ja Jörn Donner. Puolivillaisesti vedetty esitys toi Talent-voiton. Palkinnon saatuani jouduin esittämään vielä Paavo Väyrystä. Kaikkeen sitä poliitikko joutuukin?
lauantai 1. lokakuuta 2011
PITÄISIKÖHÄN EROTA PUOLUEESTA?
Puolueista erotaan ja puolueisiin liitytään. Kyse on kuin Helsingin rautatieasemasta, jossa ovi käy molempiin suuntiin. Näin on kaikissa puolueissa. Kun joku tavallinen ja tuntematon ihminen eroaa jostakin puolueesta, sillä ei pääse pääuutisiin. Mutta kun näkyvällä paikalla ollut eroaa puolueesta, se huomioidaan heti. Näin kävi nytkin, kun puolueemme pitkäaikainen luotettava vastuunkantaja Toimi Kankaanniemi erosi ja ilmoittautui sitoutumattomaksi. Joskus puolueesta lähtö kuitataan sanomalla, että "taso nousee molemmissa päissä". Näin ei käynyt Toimin kohdalla. Häntä olisi tarvittu.
Mutta mietin yleisellä tasolla politiikan tekemistä. Politiikkaan tulee paljon niitä, jotka uskovat pikavoittoihin. He pettyvät nopeasti ja lähtevät pois. Osa huomaa, että politiikka on tarpeellista, mutta ei sovi hänelle. Jotkut haluavat vaikuttaa muilla areenoilla. Muutamat vain väsyvät kokouksiin, riitoihin ja siihen, että yksin ei paljoa saa aikaan. Monet seuraavat politiikkaa, voivat olla jäseniä, äänestävät, mutta tyytyvät taustaosaan.
Mutta yhtä asiaa ihmettelen. Miksi niin monet luulevat, että politiikassa mennään vain minun ehdoilla ja että politiikassa on jaossa vain valitseminen hyvän ja pahan välillä. Politiikassa joudun jatkuvasti tekemään valintoja. Joudun kuuntelemaan muita ja miettimään valintoja eri vaihtoehtojen keskellä. Minulla on etuoikeus kunnioittaa myös niitä, joiden kanssa olen joissakin asioissa eri mieltä. Mutta mikään päätös ei demokratiassa voi syntyä vain minun näkemykseni perusteella, vaan meidän yhteisen näkemyksen perusteella. Politiikassa valitaan usein kahdesta huonosta vaihtoehdosta pienempi paha. Olisi kiva valita vain hyviä asioita, mutta vastuunkantaminen on muutakin.
Vastuuta voi paeta, päättäjiä voi arvostella, puolueista voi erota, äänestämisen voi jättää väliin ja Kreikka-päätöksille voi nauraa. Silti jonkun pitää kantaa vastuuta, tehdä päätöksiä ja ratkaisuja, silloinkin kun ne ovat vaikeita. Näitä ihmisiä tarvitaan nyt.
Mutta mietin yleisellä tasolla politiikan tekemistä. Politiikkaan tulee paljon niitä, jotka uskovat pikavoittoihin. He pettyvät nopeasti ja lähtevät pois. Osa huomaa, että politiikka on tarpeellista, mutta ei sovi hänelle. Jotkut haluavat vaikuttaa muilla areenoilla. Muutamat vain väsyvät kokouksiin, riitoihin ja siihen, että yksin ei paljoa saa aikaan. Monet seuraavat politiikkaa, voivat olla jäseniä, äänestävät, mutta tyytyvät taustaosaan.
Mutta yhtä asiaa ihmettelen. Miksi niin monet luulevat, että politiikassa mennään vain minun ehdoilla ja että politiikassa on jaossa vain valitseminen hyvän ja pahan välillä. Politiikassa joudun jatkuvasti tekemään valintoja. Joudun kuuntelemaan muita ja miettimään valintoja eri vaihtoehtojen keskellä. Minulla on etuoikeus kunnioittaa myös niitä, joiden kanssa olen joissakin asioissa eri mieltä. Mutta mikään päätös ei demokratiassa voi syntyä vain minun näkemykseni perusteella, vaan meidän yhteisen näkemyksen perusteella. Politiikassa valitaan usein kahdesta huonosta vaihtoehdosta pienempi paha. Olisi kiva valita vain hyviä asioita, mutta vastuunkantaminen on muutakin.
Vastuuta voi paeta, päättäjiä voi arvostella, puolueista voi erota, äänestämisen voi jättää väliin ja Kreikka-päätöksille voi nauraa. Silti jonkun pitää kantaa vastuuta, tehdä päätöksiä ja ratkaisuja, silloinkin kun ne ovat vaikeita. Näitä ihmisiä tarvitaan nyt.
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
KREIKKAA, HYLLYAHOA JA SIXPÄCKIÄ!
Kesätauon jälkeen palailen blogipalstoille. Kun tulee paljon kirjoitettua, niin silloin on tärkeää, että välillä ei kirjoita mitään. Näin pyrin kesällä tekemään. Eduskuntavaalien ja hallitusneuvottelujen jälkeen muutenkin kirjoitustauko teki hyvää. No ei se pelkästään kirjoitustaukoa ollut, sillä uusi kirja on jo työn alla. Kuitenkin taisi olla Erno Paasilinna, joka sanoi, että "kirjailijalla parasta aikaa on se, kun ei kirjoita".
Kesän lopulla oli puoluekokous Kokkolassa. Sain valtakirjan jatkaa puolueen 1. varapuheenjohtajana. Siitä on kiitollinen. Politiikassa ollaan vain muiden lähettämänä ja tässä tehtävässä seuraavat kaksi vuotta. STT:n nuori toimittaja uutisoi valintani, että nousin 2. varapuheenjohtajan paikalta ykköseksi, vaikka olin vaalivaliokunnan kakkosehdokas. En kuitenkaan korjannut tuota virhettä, koska se antoi sellaisen kuvan, että poliittinen urani on nousussa. Jos STT kirjoittaa, että poliittinen urasi on nousussa, älä vain mene korjaamaan sitä.
Poliittista syksyä on leimannut sixpäck-hallituksen alkukivut, Kreikan talous ja Halla-ahon muuttuminen Hylly-ahoksi kahdeksi viikoksi. Luulen, että hallitustaipaleen alussa kaikilla kuudella puolueella on halu pysyä ruodussa ja tehdä töitä isänmaan hyväksi. Kreikan esimerkki on liian raju valtiosta, jossa talouspolitiikka on ollut vähän kesäterässä. Halla-ahosta Hylly-ahoksi taas kertoo, miten pienikin "väärin sanottu" lause saa melkoiset mittasuhteet. Syksyn jatkuessa saamme esille myös muita aiheita.
Kesän lopulla oli puoluekokous Kokkolassa. Sain valtakirjan jatkaa puolueen 1. varapuheenjohtajana. Siitä on kiitollinen. Politiikassa ollaan vain muiden lähettämänä ja tässä tehtävässä seuraavat kaksi vuotta. STT:n nuori toimittaja uutisoi valintani, että nousin 2. varapuheenjohtajan paikalta ykköseksi, vaikka olin vaalivaliokunnan kakkosehdokas. En kuitenkaan korjannut tuota virhettä, koska se antoi sellaisen kuvan, että poliittinen urani on nousussa. Jos STT kirjoittaa, että poliittinen urasi on nousussa, älä vain mene korjaamaan sitä.
Poliittista syksyä on leimannut sixpäck-hallituksen alkukivut, Kreikan talous ja Halla-ahon muuttuminen Hylly-ahoksi kahdeksi viikoksi. Luulen, että hallitustaipaleen alussa kaikilla kuudella puolueella on halu pysyä ruodussa ja tehdä töitä isänmaan hyväksi. Kreikan esimerkki on liian raju valtiosta, jossa talouspolitiikka on ollut vähän kesäterässä. Halla-ahosta Hylly-ahoksi taas kertoo, miten pienikin "väärin sanottu" lause saa melkoiset mittasuhteet. Syksyn jatkuessa saamme esille myös muita aiheita.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
BLOGI VAALIEN JÄLKEEN
Kävin tänään eduskunnassa. Minulla on sinne virallinen kulkulupa. Se on kaikilla puolueiden varapuheenjohtajilla. Meillä oli työvaliokunta. Eduskuntatalo valmistautui vastaanottamaan uudet kansanedustajat. Onnea heille kaikille. Myös oman vaalipiirin valituille, kuin myös oman puolueen valituille. Molempia on kuusi. Uskon, että kaikki hoitavat työnsä hyvin.
Vaalitulos oli yllättävä. Itse ennakoin tuloksen jo pari viikkoa ennen vaalia. Siksi itseasiassa pettymys ei kestänyt kauaa. Olen ollut 2000-luvulla 10 kertaa vaaleissa ja voin sanoa tietäväni, että vaaleissa joko voitetaan tai hävitään. Joskus häviö voi olla myös voitto. Näin koen nytkin. Mutta mitä sillä tarkoitan, sitä en kerro.
Vaalikamppailu oli mielestäni hyvä. Ehdokkaiden keskinäiset välit asialliset. Osa uusista ehdokkaista ei hahmottanut, mistä vaaleissa on kysymys, jos esim. etelä-savossa on yli 80 ehdokasta, joista kuusi valitaan? Osa nimittäin luuli, että eduskuntaan on yhtä helppoa mennä kuin kunnanvaltuustoon. Siksi monet pettyvät enemmän tai vähemmän katkerasti.
Meidän kampanjassa oli muutaman hienoa juttua. Yksi oli, että halusin kiertää koko etelä-savon alueen kunnolla. Niinpä vaalipäällikön kanssa kiersimme kaikki kunnat ja melkein kylätkin. Ja jännää oli kuin sonnanajossa. Myönnän jälkikäteen, että tällainen kierros ei ole koskaan kirjailijalle turhaa, sillä "aineistoa" tuli maisemista, kylistä, ihmisistä ja kohtaamisista. Kävimme mm. monissa kyläkaupoissa, joita katselin surulla, sillä tiesin mikä monen kohtalo on tulevaisuudessa.
Toinen asia oli paneelit. Olin noin 13-14 paneelissa mukana. Ne olivat pääasiassa hyviä. Lukiolaisten paneeli Savonlinna-salissa ja yläasteen paneeli Pieksämäellä olivat paikkoja, joissa sai perustella nuorille politiikan perusteita. Helsingissä olin kahdessa paneelissa tuuraamassa puolueen puheenjohtajaa. MTK:n paneeleissa oppi maaseutupolitiikasta ja metsätaloudesta paljon. Punkaharjulla oli asiallinen paneeli, joka johtui pitkälti kunnanjohtajan asiallisesta ja tasapuolisesta tyylistä johtaa paneelia. Joku toinen ehdokas kirjoittikin facebookissa, että "kerrankin paneeli, jossa ei puhuttu päälle".
Mutta kaksi paneelia oli osittain tasoltaan heikkoja. Ne olivat molemmat YLE:n ja Länsi-Savo lehden paneelit Pieksämäellä ja Mikkelissä. Heikoksi ne teki Länsi-Savo lehden päätoimittajan hyökkäävä tapa johtaa paneelia. YLE:n toimittajaraukka hikoili toisella puolella, kun esim. Pieksämäen paneeli meni yli 15 minuuttia päälle sovitun ajan. Länsi-Savon päätoimittajan käytöksestä näki, että hän todennäköisesti inhoaa sosiaalidemokraatteja, vihreitä, kristillisdemokraatteja (jonka puolueen nimeä hän ei osaa sanoa ja kirjoittaa oikein), vasemmistoliittolaisia ja perussuomalaisia. Kokoomuksesta ja ehkä keskustasta hän tykkää. Ja tietysti Lenitasta. Ja saakin tykätä, mutta uskottavaa journalismia se ei ole.
Vaalien aikana poliitikkojen ei pidä puuttua toimittajien työhön, mutta media ja vapaa tiedonvälitys toimiakseen tarvitsee myös media-kritiikkiä. Itä-Savon journalismi oli pääasiassa asiallista, vaikka yritys tehdä seurakunnan monta vuotta toiminnassa olleesta Hevosenkenkä-illasta poliittinen - vain sen takia, että siellä oli puhumassa samassa seurakunnassa 12 vuotta kristittynä Raamattua opettava pappi ja toinen ehdokas - olikin enemmän hellyttävä.
Kuntien paikallislehtien päätoimittajat ja toimittajat ovat pääasiassa asiallisia ja varmaan pyrkivät tasapuolisuuteen ja kohtelevat myös pienempiä ryhmiä tasapuolisesti. Osalla toimittajista yleistieto on onneton. Yksi kysyi minulta, että miten opiston johtaminen samaan aikaan onnistuu eduskunnan kanssa? Kun kaikkia juttuja ei voi tarkistaa, monen jutun kohdalla iloitsi vain siitä, että mikään ei ole niin vanha kuin eilinen lehti. Ja kun joku toimittaja arvioi poliitikkojen paperin makuisia puheita, niin minun on pakko sanoa tietokirjailijana, että monien toimittajien kolumneista näkee, että taustamateriaalia eikä muutakaan paperia ei käytetä.
Olin myös Krissen vaaligrillissä Nelosella, josta sain paljon palautetta. Osa oli pahoillaan meidän puolesta. Minä en. Se oli pelkkää viihdettä. Eikä edes erinomaista. Mikä näissä nuorissa toimittajissa ja erilaisissa koomikoissa on erikoista? Heidän maailmaan ei mahdu kuin vain ne, jotka mahtuvat heidän näyttöpäätteelle ja ruudulle. Se on juuri narsistisen mielikuvamaailman malli.
Mutta mukavia ne ihmiset silti olivat.
Kaiken kaikkiaan vaalit olivat upea kampanja, jonka jälkeen olen monta kokemusta rikkaampi. Kaikella on aikansa. Kiitos kaikille vaaleissa mukana olleille ja äänestajille ja tukijoille. Nyt on aika muiden haasteiden. Se tarkoittaa myös vähän aikaa taukoa blogin pitämisessä ja myös mediapaastoa.
Myös seuraava kirja odottaa kirjoittamista. Mutta sitä ennen on Pääsiäinen. Se on Kristuksen Ylösnousemusjuhla!
Vaalitulos oli yllättävä. Itse ennakoin tuloksen jo pari viikkoa ennen vaalia. Siksi itseasiassa pettymys ei kestänyt kauaa. Olen ollut 2000-luvulla 10 kertaa vaaleissa ja voin sanoa tietäväni, että vaaleissa joko voitetaan tai hävitään. Joskus häviö voi olla myös voitto. Näin koen nytkin. Mutta mitä sillä tarkoitan, sitä en kerro.
Vaalikamppailu oli mielestäni hyvä. Ehdokkaiden keskinäiset välit asialliset. Osa uusista ehdokkaista ei hahmottanut, mistä vaaleissa on kysymys, jos esim. etelä-savossa on yli 80 ehdokasta, joista kuusi valitaan? Osa nimittäin luuli, että eduskuntaan on yhtä helppoa mennä kuin kunnanvaltuustoon. Siksi monet pettyvät enemmän tai vähemmän katkerasti.
Meidän kampanjassa oli muutaman hienoa juttua. Yksi oli, että halusin kiertää koko etelä-savon alueen kunnolla. Niinpä vaalipäällikön kanssa kiersimme kaikki kunnat ja melkein kylätkin. Ja jännää oli kuin sonnanajossa. Myönnän jälkikäteen, että tällainen kierros ei ole koskaan kirjailijalle turhaa, sillä "aineistoa" tuli maisemista, kylistä, ihmisistä ja kohtaamisista. Kävimme mm. monissa kyläkaupoissa, joita katselin surulla, sillä tiesin mikä monen kohtalo on tulevaisuudessa.
Toinen asia oli paneelit. Olin noin 13-14 paneelissa mukana. Ne olivat pääasiassa hyviä. Lukiolaisten paneeli Savonlinna-salissa ja yläasteen paneeli Pieksämäellä olivat paikkoja, joissa sai perustella nuorille politiikan perusteita. Helsingissä olin kahdessa paneelissa tuuraamassa puolueen puheenjohtajaa. MTK:n paneeleissa oppi maaseutupolitiikasta ja metsätaloudesta paljon. Punkaharjulla oli asiallinen paneeli, joka johtui pitkälti kunnanjohtajan asiallisesta ja tasapuolisesta tyylistä johtaa paneelia. Joku toinen ehdokas kirjoittikin facebookissa, että "kerrankin paneeli, jossa ei puhuttu päälle".
Mutta kaksi paneelia oli osittain tasoltaan heikkoja. Ne olivat molemmat YLE:n ja Länsi-Savo lehden paneelit Pieksämäellä ja Mikkelissä. Heikoksi ne teki Länsi-Savo lehden päätoimittajan hyökkäävä tapa johtaa paneelia. YLE:n toimittajaraukka hikoili toisella puolella, kun esim. Pieksämäen paneeli meni yli 15 minuuttia päälle sovitun ajan. Länsi-Savon päätoimittajan käytöksestä näki, että hän todennäköisesti inhoaa sosiaalidemokraatteja, vihreitä, kristillisdemokraatteja (jonka puolueen nimeä hän ei osaa sanoa ja kirjoittaa oikein), vasemmistoliittolaisia ja perussuomalaisia. Kokoomuksesta ja ehkä keskustasta hän tykkää. Ja tietysti Lenitasta. Ja saakin tykätä, mutta uskottavaa journalismia se ei ole.
Vaalien aikana poliitikkojen ei pidä puuttua toimittajien työhön, mutta media ja vapaa tiedonvälitys toimiakseen tarvitsee myös media-kritiikkiä. Itä-Savon journalismi oli pääasiassa asiallista, vaikka yritys tehdä seurakunnan monta vuotta toiminnassa olleesta Hevosenkenkä-illasta poliittinen - vain sen takia, että siellä oli puhumassa samassa seurakunnassa 12 vuotta kristittynä Raamattua opettava pappi ja toinen ehdokas - olikin enemmän hellyttävä.
Kuntien paikallislehtien päätoimittajat ja toimittajat ovat pääasiassa asiallisia ja varmaan pyrkivät tasapuolisuuteen ja kohtelevat myös pienempiä ryhmiä tasapuolisesti. Osalla toimittajista yleistieto on onneton. Yksi kysyi minulta, että miten opiston johtaminen samaan aikaan onnistuu eduskunnan kanssa? Kun kaikkia juttuja ei voi tarkistaa, monen jutun kohdalla iloitsi vain siitä, että mikään ei ole niin vanha kuin eilinen lehti. Ja kun joku toimittaja arvioi poliitikkojen paperin makuisia puheita, niin minun on pakko sanoa tietokirjailijana, että monien toimittajien kolumneista näkee, että taustamateriaalia eikä muutakaan paperia ei käytetä.
Olin myös Krissen vaaligrillissä Nelosella, josta sain paljon palautetta. Osa oli pahoillaan meidän puolesta. Minä en. Se oli pelkkää viihdettä. Eikä edes erinomaista. Mikä näissä nuorissa toimittajissa ja erilaisissa koomikoissa on erikoista? Heidän maailmaan ei mahdu kuin vain ne, jotka mahtuvat heidän näyttöpäätteelle ja ruudulle. Se on juuri narsistisen mielikuvamaailman malli.
Mutta mukavia ne ihmiset silti olivat.
Kaiken kaikkiaan vaalit olivat upea kampanja, jonka jälkeen olen monta kokemusta rikkaampi. Kaikella on aikansa. Kiitos kaikille vaaleissa mukana olleille ja äänestajille ja tukijoille. Nyt on aika muiden haasteiden. Se tarkoittaa myös vähän aikaa taukoa blogin pitämisessä ja myös mediapaastoa.
Myös seuraava kirja odottaa kirjoittamista. Mutta sitä ennen on Pääsiäinen. Se on Kristuksen Ylösnousemusjuhla!
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Köyhät kyykkyyn
Olin tänään Savonlinnassa seurakuntakeskuksessa järjestetyssä "Köyhyys -illassa" ja paneelissa, jossa järjestäjinä oli mm. paikallisseurakunta, eri kolmannen sektorin toimijat ja Itä-Savo lehti. Köyhyys teema liittyy olennaisesti eduskuntavaalien ratkaisevaan kysymykseen. Miksi meillä hyvinvointiyhteiskunnassa on edelleen köyhyyttä?
Muistan yli 20 vuotta YK:n rauhanturvajoukoissa miehiä, jotka laittoivat verovapaan auton takalasiin tarratekstin "Köyhät kyykkyyn". Tänä päivänä ei tarvita edes tarroja, sillä sen verran monet ihmiset ovat joutuneet menemään kyykkyyn.
Köyhyyttä voidaan lähestyä monesta suunnasta. Medialle köyhyys on kestosuosikki esim. itsenäisyyspäivän kuvavalinnoilla, jossa linnan pukujuhlat ja Hurstin köyhien juhla asetetaan vastakkain. Ulkomailta käsin Pisa-tutkimuksissa hehkuttavaa Suomea katsellaan myös leipäjonojen kautta. Se lienee nöyryyttävää monelle. Valtio ja kunnat tekevät köyhyydellä politiikkaa ja tilastotieteilijät laskevat köyhyyden ja köyhien lukuja. Oma näkökulmansa on myös niillä työntekijöillä, jotka työkseen auttavat köyhiä. Sosiaalityöntekijät, diakoniatyöntekijät ja monet vapaaehtoiset tuntevat köyhyyden kasvot päivittäin työnsä kautta.
Tärkein näkökulma on kuitenkin köyhän oma näkökulma. Meillä on Suomessa paljon meitä keski-ikäisiä ja vanhempia, jotka tunnemme köyhyyden omasta kodista. Mutta vaikka monet meistä ovat saaneet nauttia hyvinvointiyhteiskunnan eduista, niin tosiasia on että viime vuosina harjoitetun politiikan seurauksena köyhyys on lisääntynyt. Monien kohdalla köyhyys on köyhyyttä jo useammassa polvessa. Eläke-ikäisistä monet kituuttelevat pienillä tuloilla ja monissa lapsiperheissä köyhyys on todellisuutta opiskelijoita unohtamatta. Köyhät teillä on aina keskuudessanne.
Mikä avuksi? Veropolitiikalla tulonsiirtoja, jossa rikkailta otetaan ja köyhille annetaan. Toiseksi sosiaalista tukea lisätään sinne, mihin sitä eniten tarvitaan. Kuulostaako helpolta? Ei, koska sitä se ei ole. Mutta jotain pitää tehdä, ennenkuin emme enää edes pysty hallitsemaan tilannetta. Voi olla, että kaikki köyhät eivät pysy vain kyykyssä.
Muistan yli 20 vuotta YK:n rauhanturvajoukoissa miehiä, jotka laittoivat verovapaan auton takalasiin tarratekstin "Köyhät kyykkyyn". Tänä päivänä ei tarvita edes tarroja, sillä sen verran monet ihmiset ovat joutuneet menemään kyykkyyn.
Köyhyyttä voidaan lähestyä monesta suunnasta. Medialle köyhyys on kestosuosikki esim. itsenäisyyspäivän kuvavalinnoilla, jossa linnan pukujuhlat ja Hurstin köyhien juhla asetetaan vastakkain. Ulkomailta käsin Pisa-tutkimuksissa hehkuttavaa Suomea katsellaan myös leipäjonojen kautta. Se lienee nöyryyttävää monelle. Valtio ja kunnat tekevät köyhyydellä politiikkaa ja tilastotieteilijät laskevat köyhyyden ja köyhien lukuja. Oma näkökulmansa on myös niillä työntekijöillä, jotka työkseen auttavat köyhiä. Sosiaalityöntekijät, diakoniatyöntekijät ja monet vapaaehtoiset tuntevat köyhyyden kasvot päivittäin työnsä kautta.
Tärkein näkökulma on kuitenkin köyhän oma näkökulma. Meillä on Suomessa paljon meitä keski-ikäisiä ja vanhempia, jotka tunnemme köyhyyden omasta kodista. Mutta vaikka monet meistä ovat saaneet nauttia hyvinvointiyhteiskunnan eduista, niin tosiasia on että viime vuosina harjoitetun politiikan seurauksena köyhyys on lisääntynyt. Monien kohdalla köyhyys on köyhyyttä jo useammassa polvessa. Eläke-ikäisistä monet kituuttelevat pienillä tuloilla ja monissa lapsiperheissä köyhyys on todellisuutta opiskelijoita unohtamatta. Köyhät teillä on aina keskuudessanne.
Mikä avuksi? Veropolitiikalla tulonsiirtoja, jossa rikkailta otetaan ja köyhille annetaan. Toiseksi sosiaalista tukea lisätään sinne, mihin sitä eniten tarvitaan. Kuulostaako helpolta? Ei, koska sitä se ei ole. Mutta jotain pitää tehdä, ennenkuin emme enää edes pysty hallitsemaan tilannetta. Voi olla, että kaikki köyhät eivät pysy vain kyykyssä.
lauantai 26. maaliskuuta 2011
Kun ääni koppiin vilahtaa, niin euro mediayhtiölle kilahtaa
Vaalikampanjaan kuuluu monia asioita, mutta myös monia kummallisuuksia. Samanaikaisesti kun äänestäjät tarkkailevat ehdokkaita, myös ehdokkaat voivat tarkkailla vaaleihin liittyviä ilmiöitä. Mitä sellaisia on? Kolmea asiaa olen miettinyt.
Ensiksi erilaiset varjoäänestykset. Näitähän löytyy netistä. Niihin osittain liittyvät toimittajien ja erilaisten kolumnistien "varmat läpimenijät" artikkelit, jotka ovat muuten hyviä, paitsi että niissä kaikki varmat läpimenijät eivät ole varmoja läpimenijöitä. Vaalien jälkeen nämä toimittajat ja kolumnistit eivät enää kommentoi näitä omia kirjoituksiaan.
Mutta mikä tekee esim Itä- ja Länsi Savo lehtien varjoäänestyksestä mielenkiintoisen? Sehän maksaa ja sinulla pitää olla kännykkä. Tässähän se on? Vaalit maksulliseksi. Hyvä vanhus, oletko jo hankkinut oman wap-puhelimen ja osallistunut leikkimieliseen äänestykseen? Kun äänesi tekstiviestinä äänestykseen vilahtaa, niin taitetun indeksin kansaneläke-eurosi mediatalon Moolokin kitaan Mikkelissä kilahtaa!
Toiseksi vaalipaneelit, joihin ei kutsuta kaikkia. Normaalissa demokratiassa ainakin paikallistasolla on jonkinlainen taju, että kaikki pitäisi ottaa huomioon. Media pyrkii olemaan tasapuolinen ja antaa tilaa kaikille ehdokkaille. Viisas kunnanjohtaja pyytää kaikki poliittiset ryhmät mukaan keskusteluun ja valmisteluun ja pyrkii sitouttumaan kaikki mukaan vastuuseen.
Näiden vaalien mielenkiintoinen ilmiö on vaalipaneelit, joihin ei kutsuta kaikkia eduskuntapuolueita tai kaikkien ryhmien edustajia. Perussuomalaisia selvästi syrjitään. Minua ei kutsuttu tänä vuonna Kerimäen paneeliin, johon vielä neljä vuotta sitten pääsin. Jos pääsen eduskuntaan, ilmeisesti minua ei toivota Kerimäelle myöskään kuntavierailulle. Myös Punkaharjulla on paneeli, jossa mukana on neljä puoluetta. Siihen porukkaan pääsin. Sen jälkeen Vihreät järjesti uuden paneelin, johon oikeudenmukaisesti kutsuivat kaikki.
Vaikka näillä paneelien järjestäjillä on jokin syy, miksi puolueita kutsutaan vain tietty määrä, taustalla usein voi tuoksua pienisieluinen ajatus päättää kansan puolesta, ketä kannattaa äänestää. Se voi jollekin puolueen vielä pienisieluisemmalle taustajärjestäjälle vaikuttaa hetkellisesti oman puolueen voitolta, mutta käytännössä se on karhunpalvelus demokratialle ja kansanvallalle.
Kolmas asia on tarve ottaa kantaa kaikkiin maailman asioihin. Ja minuutissa, mieluummin puolessa minuutissa tai kymmenessä sekunnissa, niinkuin Helsingin Kuntapaneelissa piti vastata johonkin globaaliin ongelmaan. Lukiolaisten paneelissa Savonlinna-salissa piti minuutissa kertoa saako elämän päättää itse, jos on parantumattomasti sairas? Kun erilaisissa vaalikoneissa kysellään kaiken maailman asioista, joihin pitää vastata ilman mahdollisuutta selittää ja perustella, siinä on samanlainen tilanne, kuin joskus kotona. Jos vaimo kysyy "ehditkö siivota lauantaina?" siihen aina vastataan "jokseenkin samaa mieltä".
Kun vaalikoneessa vastaat muutaman kerran samalla tavalla niin, siitä saa helposti maineen, että "tuolla ei ole mitään mielipiteitä".
Mutta kun oikeasti tämä elämä vaikuttaa joskus sellaiselta, että minulla kaikesta huolimatta ei ole vastausta kymmenessä sekunnissa ihan kaikkiin maailman ongelmiin, niin joutuu vastaamaan, että olen "jokseenkin samaa mieltä". Mikä muuten oli kysymys?
Ensiksi erilaiset varjoäänestykset. Näitähän löytyy netistä. Niihin osittain liittyvät toimittajien ja erilaisten kolumnistien "varmat läpimenijät" artikkelit, jotka ovat muuten hyviä, paitsi että niissä kaikki varmat läpimenijät eivät ole varmoja läpimenijöitä. Vaalien jälkeen nämä toimittajat ja kolumnistit eivät enää kommentoi näitä omia kirjoituksiaan.
Mutta mikä tekee esim Itä- ja Länsi Savo lehtien varjoäänestyksestä mielenkiintoisen? Sehän maksaa ja sinulla pitää olla kännykkä. Tässähän se on? Vaalit maksulliseksi. Hyvä vanhus, oletko jo hankkinut oman wap-puhelimen ja osallistunut leikkimieliseen äänestykseen? Kun äänesi tekstiviestinä äänestykseen vilahtaa, niin taitetun indeksin kansaneläke-eurosi mediatalon Moolokin kitaan Mikkelissä kilahtaa!
Toiseksi vaalipaneelit, joihin ei kutsuta kaikkia. Normaalissa demokratiassa ainakin paikallistasolla on jonkinlainen taju, että kaikki pitäisi ottaa huomioon. Media pyrkii olemaan tasapuolinen ja antaa tilaa kaikille ehdokkaille. Viisas kunnanjohtaja pyytää kaikki poliittiset ryhmät mukaan keskusteluun ja valmisteluun ja pyrkii sitouttumaan kaikki mukaan vastuuseen.
Näiden vaalien mielenkiintoinen ilmiö on vaalipaneelit, joihin ei kutsuta kaikkia eduskuntapuolueita tai kaikkien ryhmien edustajia. Perussuomalaisia selvästi syrjitään. Minua ei kutsuttu tänä vuonna Kerimäen paneeliin, johon vielä neljä vuotta sitten pääsin. Jos pääsen eduskuntaan, ilmeisesti minua ei toivota Kerimäelle myöskään kuntavierailulle. Myös Punkaharjulla on paneeli, jossa mukana on neljä puoluetta. Siihen porukkaan pääsin. Sen jälkeen Vihreät järjesti uuden paneelin, johon oikeudenmukaisesti kutsuivat kaikki.
Vaikka näillä paneelien järjestäjillä on jokin syy, miksi puolueita kutsutaan vain tietty määrä, taustalla usein voi tuoksua pienisieluinen ajatus päättää kansan puolesta, ketä kannattaa äänestää. Se voi jollekin puolueen vielä pienisieluisemmalle taustajärjestäjälle vaikuttaa hetkellisesti oman puolueen voitolta, mutta käytännössä se on karhunpalvelus demokratialle ja kansanvallalle.
Kolmas asia on tarve ottaa kantaa kaikkiin maailman asioihin. Ja minuutissa, mieluummin puolessa minuutissa tai kymmenessä sekunnissa, niinkuin Helsingin Kuntapaneelissa piti vastata johonkin globaaliin ongelmaan. Lukiolaisten paneelissa Savonlinna-salissa piti minuutissa kertoa saako elämän päättää itse, jos on parantumattomasti sairas? Kun erilaisissa vaalikoneissa kysellään kaiken maailman asioista, joihin pitää vastata ilman mahdollisuutta selittää ja perustella, siinä on samanlainen tilanne, kuin joskus kotona. Jos vaimo kysyy "ehditkö siivota lauantaina?" siihen aina vastataan "jokseenkin samaa mieltä".
Kun vaalikoneessa vastaat muutaman kerran samalla tavalla niin, siitä saa helposti maineen, että "tuolla ei ole mitään mielipiteitä".
Mutta kun oikeasti tämä elämä vaikuttaa joskus sellaiselta, että minulla kaikesta huolimatta ei ole vastausta kymmenessä sekunnissa ihan kaikkiin maailman ongelmiin, niin joutuu vastaamaan, että olen "jokseenkin samaa mieltä". Mikä muuten oli kysymys?
maanantai 21. maaliskuuta 2011
VEROPOLITIIKKAA VAALITANTEREELLA
Jalkautuminen kansan pariin vaalien alla on kovaa työtä, mutta palkitsevaa. Kauppojen edustat ja torit ovat parhaimpia paikkoja. Lauantaina olin vaalipäällikköni kanssa Mikkelissä koko päivän seitsemän eri kaupan edustalla. Viimeinen tosin oli bensa-aseman ja kahvilan yhdistelmä. Samanlaisen kierroksen teimme viikko sitten Savonlinnassa.
Mikä näissä kierroksissa on sitten hyvää? Suora yhteys kansaan. Paikalle tulee vartavasten ihmisiä tai sitten juuri silloin kauppareissu osuu kohdalle. Monien kohdalla huomaa, että käynti on ajoitettu juuri silloin, kun ehdokas on paikalla.
Teemat vaihtelee. Taitettu indeksi on monille eläkeläisille enemmän kuin tärkeä. Muutamat ovat kyselleet maanteiden kunnosta. Monille on tärkeää, että päätöksenteossa huomioidaan kristilliset arvot. Joku tulee vain kertomaan oman elämänsä vaikeasta asiasta. Yksi kyseli, mitä kirjoja olen kirjoittanut ja oli kiinnostunut lasten kirjoista. Toinen kyseli ydinvoimasta.
Suomalainen vaalijärjestelmä, jossa kaikki ehdokkaat ovat samalla viivalla, on erittäin hyvä. Joskus kuulee vihaisia kommentteja, vähättelyä ja tuhahduksia, mutta sekin on hyvä. Jos meinaat sisätöihin Arkadianmäelle, on hyvä tietää mitä kauppojen edustoilla ihmiset kevätviimassa ajattelevat.
Mutta yksi teema on ollut myös usein esillä. Se on eriarvoisuus. Se, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Niin nytkin. Silloin kysellään veroista, tulonsiirroista ja harjoitetusta politiikasta. Yksi suomalaisen yhteiskunnan ongelma on ollut edellisen porvarihallituksen suuri veropäätös, jossa pääoma- ja tuloverotus hyvin erotettiin. Kun sitä ei ole seuraavienkaan hallitusten toimesta korjattu, siitä riittää kyseltävää vielä. Ainakin 17.4.2011 asti.
Mikä näissä kierroksissa on sitten hyvää? Suora yhteys kansaan. Paikalle tulee vartavasten ihmisiä tai sitten juuri silloin kauppareissu osuu kohdalle. Monien kohdalla huomaa, että käynti on ajoitettu juuri silloin, kun ehdokas on paikalla.
Teemat vaihtelee. Taitettu indeksi on monille eläkeläisille enemmän kuin tärkeä. Muutamat ovat kyselleet maanteiden kunnosta. Monille on tärkeää, että päätöksenteossa huomioidaan kristilliset arvot. Joku tulee vain kertomaan oman elämänsä vaikeasta asiasta. Yksi kyseli, mitä kirjoja olen kirjoittanut ja oli kiinnostunut lasten kirjoista. Toinen kyseli ydinvoimasta.
Suomalainen vaalijärjestelmä, jossa kaikki ehdokkaat ovat samalla viivalla, on erittäin hyvä. Joskus kuulee vihaisia kommentteja, vähättelyä ja tuhahduksia, mutta sekin on hyvä. Jos meinaat sisätöihin Arkadianmäelle, on hyvä tietää mitä kauppojen edustoilla ihmiset kevätviimassa ajattelevat.
Mutta yksi teema on ollut myös usein esillä. Se on eriarvoisuus. Se, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Niin nytkin. Silloin kysellään veroista, tulonsiirroista ja harjoitetusta politiikasta. Yksi suomalaisen yhteiskunnan ongelma on ollut edellisen porvarihallituksen suuri veropäätös, jossa pääoma- ja tuloverotus hyvin erotettiin. Kun sitä ei ole seuraavienkaan hallitusten toimesta korjattu, siitä riittää kyseltävää vielä. Ainakin 17.4.2011 asti.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
24/7 YHTEISKUNTAAN
Vietin tänään oikean kunnon vapaapäivän. Sunnuntai soi siihen hyvän mahdollisuuden. Kun suunnittelin vaalikampanjaa, joka täyttää viikkokalenterin aika hyvin, päätin samalla yhdestä asiasta. Sunnuntaita en myy kampanjalle. Menköön vaikka mahdollinen kansanedustajanpaikka sen takia.
Kyllä minulla usein työni puolesta on sunnuntaina töitä. Mutta viikolla voi sitten yrittää ottaa levon takaisin. Myös seuraavina sunnuntaina on kalenterissa merkintöjä, mutta ne olisivat siinä ilman vaalejakin.
Yhteiskuntamme yksi ongelma on 24/7 yhteiskunta. Vauhti alkaa olla sellainen, että siinä ei Jack Bauerkaan pysyisi vauhdissa toista vuorokautta peräkkäin. Puhutaan "speeding clockista" eli yhä kiihtyvästä kellosta. Helsingin Sanomissa (19.7.06) oli muutaman vuotta sitten artikkeli "24 tunnin yhteiskunta vie ihmisiltä yöunet". Ihmisen luontainen vuorokausirytmi elää eri ajassa kuin häntä ympäröivän yhteiskunnan.
Ludwig-Maximilian yliopiston professori Till Roennebergin mukaan sosiaalinen aikaerotus on kroonista ja vaikuttaa enemmistöön ihmisistä, jotka elävät teollisuusmaissa. Tutkimusten mukaan seitsemän henkilöä kymmenestä kokee jatkuvaa ajanpuutetta. Samanaikaisesti ihmiset ovat monessa mukana ja siirtyvät nopealla tempolla uusiin asioihin. Kulutus-kapitalismille sopii hyvin, että kaikki hyörivät koko ajan.
Tämä ei ole hyvä suunta. Yhteiskunta, jota viedään poliittisilla päätöksillä kohti "24/7 yhteiskuntaa", tekee meistä sairaita. Ellemme jo sitä ole. Yksi hyvä vastaveto on erottaa Pyhä ja arki. Voi olla, että se ei ole jonkun mielestä muodikasta. Mutta siitä huolimatta ihminen tarvitsee myös lepoa, hiljaisuutta, hiljentymistä, liikuntaa ja yhdessä oloa lähimmäisten kanssa. Sunnuntai on siihen hyvä päivä.
Kyllä minulla usein työni puolesta on sunnuntaina töitä. Mutta viikolla voi sitten yrittää ottaa levon takaisin. Myös seuraavina sunnuntaina on kalenterissa merkintöjä, mutta ne olisivat siinä ilman vaalejakin.
Yhteiskuntamme yksi ongelma on 24/7 yhteiskunta. Vauhti alkaa olla sellainen, että siinä ei Jack Bauerkaan pysyisi vauhdissa toista vuorokautta peräkkäin. Puhutaan "speeding clockista" eli yhä kiihtyvästä kellosta. Helsingin Sanomissa (19.7.06) oli muutaman vuotta sitten artikkeli "24 tunnin yhteiskunta vie ihmisiltä yöunet". Ihmisen luontainen vuorokausirytmi elää eri ajassa kuin häntä ympäröivän yhteiskunnan.
Ludwig-Maximilian yliopiston professori Till Roennebergin mukaan sosiaalinen aikaerotus on kroonista ja vaikuttaa enemmistöön ihmisistä, jotka elävät teollisuusmaissa. Tutkimusten mukaan seitsemän henkilöä kymmenestä kokee jatkuvaa ajanpuutetta. Samanaikaisesti ihmiset ovat monessa mukana ja siirtyvät nopealla tempolla uusiin asioihin. Kulutus-kapitalismille sopii hyvin, että kaikki hyörivät koko ajan.
Tämä ei ole hyvä suunta. Yhteiskunta, jota viedään poliittisilla päätöksillä kohti "24/7 yhteiskuntaa", tekee meistä sairaita. Ellemme jo sitä ole. Yksi hyvä vastaveto on erottaa Pyhä ja arki. Voi olla, että se ei ole jonkun mielestä muodikasta. Mutta siitä huolimatta ihminen tarvitsee myös lepoa, hiljaisuutta, hiljentymistä, liikuntaa ja yhdessä oloa lähimmäisten kanssa. Sunnuntai on siihen hyvä päivä.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
KRISSE KÄVI SIVUILLANI
Olimme tänään puolueen puheenjohtajan kanssa Nelosella myöhemmin esitettävässä Krissen Vaaligrilli-ohjelmassa ja sen nauhoituksessa. Sitä ennen oli naaman puuterointi. Kysyin puuteroijalta, että "saako tällaista naamaa enää paremmaksi?". Hän lohdutti ystävällisesti, että "olen nähnyt pahempiakin tapauksia..." Se lohdutti.
Krisse on älykäs toimittaja, joka vetää pellen roolia. Hän on Ruben Stillerin hamepainos. Molemmat pyrkivät viihteen varjolla uskottavaan journalismiin. Ja myös usein onnistuvat siinä.
Tämän kertaisen äänityksen idea oli samalla vähän irvailla puolueiden kustannuksella. Myös meidän puolueen. Se on ihan hyvä asia. Joka nauraa ensin itselleen, on riisunut vastustajalta aseet. Lopputuloksen näemme huhtikuun alussa, kunhan osa nauhoituksesta on leikattu pois.
Toinen ohjelmassa ollut koomikko oli käynyt kotisivuillani. Hän ensin epäili minun mahdollisuuksia, koska "en ole tunnettu". Näin sanoo Nelosen ohjelman toimittaja, jonka kanavalla lienee 10-20 % TV:n katselijoista. Mutta hänen epäilys on oikea. Jos en ole hänen näyttöpäätteellä ja ruudussa, en ole olemassa. Myöskään hän eikä Krissekaan ole minun elämässä olemassa, koska en ole koskaan nähnyt heitä työpaikallani. Nyt näin heidät heidän työpaikallaan. Molemmat olivat mukavia.
Mutta mikä tässä viihteellisessä mielikuvamaailmassa sitten mietityttää? Olihan se paikoitellen jopa hauskaa, mutta kyllä valitettavsti välillä tekopirteää "heh heh kristilliset on synkkiä" jargonia, jota on väännetty viimeiset viisikymmentä vuotta.
Samanlaisia vitsejä seurakunnista paljon paremmin esitimme jo 15 vuotta sitten Turun Maata Näkyvissä-festareilla.
Ja silti heidän sanoma oli meille, että "päivittäkää oma elämänne". Haaste on hyvä ja tarpeellinen ja totta. Mutta entä, jos tämän viihteellisen mielikuvamaailmankin pitäisi päivittää oma maailmansa. Se lienee heille aika vaikeaa.
Krisse on älykäs toimittaja, joka vetää pellen roolia. Hän on Ruben Stillerin hamepainos. Molemmat pyrkivät viihteen varjolla uskottavaan journalismiin. Ja myös usein onnistuvat siinä.
Tämän kertaisen äänityksen idea oli samalla vähän irvailla puolueiden kustannuksella. Myös meidän puolueen. Se on ihan hyvä asia. Joka nauraa ensin itselleen, on riisunut vastustajalta aseet. Lopputuloksen näemme huhtikuun alussa, kunhan osa nauhoituksesta on leikattu pois.
Toinen ohjelmassa ollut koomikko oli käynyt kotisivuillani. Hän ensin epäili minun mahdollisuuksia, koska "en ole tunnettu". Näin sanoo Nelosen ohjelman toimittaja, jonka kanavalla lienee 10-20 % TV:n katselijoista. Mutta hänen epäilys on oikea. Jos en ole hänen näyttöpäätteellä ja ruudussa, en ole olemassa. Myöskään hän eikä Krissekaan ole minun elämässä olemassa, koska en ole koskaan nähnyt heitä työpaikallani. Nyt näin heidät heidän työpaikallaan. Molemmat olivat mukavia.
Mutta mikä tässä viihteellisessä mielikuvamaailmassa sitten mietityttää? Olihan se paikoitellen jopa hauskaa, mutta kyllä valitettavsti välillä tekopirteää "heh heh kristilliset on synkkiä" jargonia, jota on väännetty viimeiset viisikymmentä vuotta.
Samanlaisia vitsejä seurakunnista paljon paremmin esitimme jo 15 vuotta sitten Turun Maata Näkyvissä-festareilla.
Ja silti heidän sanoma oli meille, että "päivittäkää oma elämänne". Haaste on hyvä ja tarpeellinen ja totta. Mutta entä, jos tämän viihteellisen mielikuvamaailmankin pitäisi päivittää oma maailmansa. Se lienee heille aika vaikeaa.
lauantai 26. helmikuuta 2011
LÄHI-ITÄ KUOHUU
Lähden huomenna Israeliin. Edellisestä matkasta on yli kolme vuotta. On kiva lahteä ryhmän kanssa Raamattukoulutusmatkalle maahan, jossa olen viettänyt elämästäni yli kaksi ja puoli vuotta. Samalla kun mietin tulevaa matkaa Israeliin, olen paljon ajatellut arabimaita.
Olen saanut käydä myös yli kymmenessä arabimaassa, noissa samoissa maissa joissa nyt kuohuu. Lähi-idän kuohumisen takana on myös demokratiakehitys. Kansat etsivät tietä demokratiaan kukin omalla tavallaan. Samanaikaisesti kun Israelia on arvosteltu välillä hyvinkin kovaa, on hyvä tietää, että Israel on demokratia. Siellä vallanpitäjiä saa arvostella.
Kun seuraa nyt vallasta luopuneita hallitsijoita, valtaan takertuneita ja vielä vallassa olevia hallitsijoita, tietää, että monet heistä pelkäävät kansan reaktioita. Monissa arabimaissa nuorten työttömyys, turhautuneisuus ja pinnan alla muhiva katkeruus on ollut monien tiedossa. Monille heille kansan reaktiot ovatkin olleet yllätys.
Arabimaiden demokratiakehityksessä on tärkeää ihmisoikeudet, naisten asema, kaikkien mahdollisuus koulutukseen, yrittäjyyden tukeminen ja monet muut sellaiset asiat, jotka meistä länsimaalaisista tuntuu itsestään selvyyksiltä. Lähi-idän maissa asuu myös monia vähemmistöjä, joiden oikeuksia on poljettu vuosisatojen aikana.
Mutta mistä muusta lähi-idässä on kysymys? Vanhojen johtajien epätoivoisesta taistelusta vai mistä? Taustalla on myös suurvaltojen valtapolitiikka, taistelu vedestä ja elämisen mahdollisuuksista, retoriikasta, jossa puhetapa vaihtelee riippuen kuka kuuntelee sekä hyvin pitkästä ja osittain erittäin katkerasta historiasta.
Lähi-idän kuohunta kuuluu kaikkialle. Erityisen tarkkaan sitä kuunnellaan Israelissa. Niin kuin aina ennenkin.
Olen saanut käydä myös yli kymmenessä arabimaassa, noissa samoissa maissa joissa nyt kuohuu. Lähi-idän kuohumisen takana on myös demokratiakehitys. Kansat etsivät tietä demokratiaan kukin omalla tavallaan. Samanaikaisesti kun Israelia on arvosteltu välillä hyvinkin kovaa, on hyvä tietää, että Israel on demokratia. Siellä vallanpitäjiä saa arvostella.
Kun seuraa nyt vallasta luopuneita hallitsijoita, valtaan takertuneita ja vielä vallassa olevia hallitsijoita, tietää, että monet heistä pelkäävät kansan reaktioita. Monissa arabimaissa nuorten työttömyys, turhautuneisuus ja pinnan alla muhiva katkeruus on ollut monien tiedossa. Monille heille kansan reaktiot ovatkin olleet yllätys.
Arabimaiden demokratiakehityksessä on tärkeää ihmisoikeudet, naisten asema, kaikkien mahdollisuus koulutukseen, yrittäjyyden tukeminen ja monet muut sellaiset asiat, jotka meistä länsimaalaisista tuntuu itsestään selvyyksiltä. Lähi-idän maissa asuu myös monia vähemmistöjä, joiden oikeuksia on poljettu vuosisatojen aikana.
Mutta mistä muusta lähi-idässä on kysymys? Vanhojen johtajien epätoivoisesta taistelusta vai mistä? Taustalla on myös suurvaltojen valtapolitiikka, taistelu vedestä ja elämisen mahdollisuuksista, retoriikasta, jossa puhetapa vaihtelee riippuen kuka kuuntelee sekä hyvin pitkästä ja osittain erittäin katkerasta historiasta.
Lähi-idän kuohunta kuuluu kaikkialle. Erityisen tarkkaan sitä kuunnellaan Israelissa. Niin kuin aina ennenkin.
torstai 17. helmikuuta 2011
TAAS SE ALKAA, SIIS VAALIPANETTELU
TAAS SE ALKAA, SIIS VAALIPANETTELU
Vaalit saavat ihmisissä liikettä aikaan. Ehdokkaita lähestyvät erilaiset eturyhmät. Myös kansa lähtee liikkeelle. Se on hyvä. Asetelmia ja mahdollisuuksia mittaillaan. Se on osa demokratiaa. Mutta vaaleihin kuuluu vielä yksi piirre, jonka vaarallisuudesta on hyvä jälleen muistuttaa.
Vaalit paljastavat ihmisten raadollisuuden ja alhaisimmat tunteet. Tulee tarve puhua pahaa toisista. Vaalien alla alkavat erilaiset mustamaalaamiskampanjat ja panettelu. Vaikka ehdokkaille on annettu eettiset säännöt, kaikki äänestäjät eivät ole niitä vastaanottaneet.
Tähän liittyy yhteiskunnassamme lisääntynyt julkisen nolaamisen kulttuuri, jossa kaikki ovat vapaata riistaa. Kansanedustajaehdokkaat vaalien alla ovat herkullisia kohteita.
Yksi villeimpiä huhuja oli, kun joissakin vaaleissa nainen tuli torilla luokseni ja totesi yhdestä yli 60-vuotiaasta kansanedustajasta, että ”tämä tuli ulkomailta humalassa lentokentälle ja vaimo oli pienten lasten kanssa vastassa...” Kun tunsin henkilön sanoin takaisin, että ”muuten hyvä juttu, mutta sillä miehellä ei ole enää pieniä lapsia.”
On hyvä muistaa, että oikeuslaitoksemme mukaan ihmisen maine on aina puhdas, kunnes toisin todistetaan. Jos jotakin väität, sinun pitäisi todistaa se oikeaksi. Kahdeksas käsky sanoo ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestä”. Joudumme usein antamaan toisistamme todistuksen, mutta se ei saisi olla väärä. Panettelun ja mustamaalaamisen kautta annettuja sanoja on mahdotonta saada takaisin. Ihmisen kunnia ja maine voidaan pienellä heitolla asettaa kyseenalaiseksi.
Kerrotaan entisestä kansanedustajasta, jonka vaimolle pahanpuhuja soitti. ”Siellä se teidän miehenne Helsingissä ryyppää, huoraa ja pelaa korttia”, väitti soittaja. Siihen panettelijoihin tottunut vaimo tokaisi, että ”meidän isäntä ei pelaa korttia” ja löi luurin korvaan!
Teuvo V. Riikonen
Vaalit saavat ihmisissä liikettä aikaan. Ehdokkaita lähestyvät erilaiset eturyhmät. Myös kansa lähtee liikkeelle. Se on hyvä. Asetelmia ja mahdollisuuksia mittaillaan. Se on osa demokratiaa. Mutta vaaleihin kuuluu vielä yksi piirre, jonka vaarallisuudesta on hyvä jälleen muistuttaa.
Vaalit paljastavat ihmisten raadollisuuden ja alhaisimmat tunteet. Tulee tarve puhua pahaa toisista. Vaalien alla alkavat erilaiset mustamaalaamiskampanjat ja panettelu. Vaikka ehdokkaille on annettu eettiset säännöt, kaikki äänestäjät eivät ole niitä vastaanottaneet.
Tähän liittyy yhteiskunnassamme lisääntynyt julkisen nolaamisen kulttuuri, jossa kaikki ovat vapaata riistaa. Kansanedustajaehdokkaat vaalien alla ovat herkullisia kohteita.
Yksi villeimpiä huhuja oli, kun joissakin vaaleissa nainen tuli torilla luokseni ja totesi yhdestä yli 60-vuotiaasta kansanedustajasta, että ”tämä tuli ulkomailta humalassa lentokentälle ja vaimo oli pienten lasten kanssa vastassa...” Kun tunsin henkilön sanoin takaisin, että ”muuten hyvä juttu, mutta sillä miehellä ei ole enää pieniä lapsia.”
On hyvä muistaa, että oikeuslaitoksemme mukaan ihmisen maine on aina puhdas, kunnes toisin todistetaan. Jos jotakin väität, sinun pitäisi todistaa se oikeaksi. Kahdeksas käsky sanoo ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestä”. Joudumme usein antamaan toisistamme todistuksen, mutta se ei saisi olla väärä. Panettelun ja mustamaalaamisen kautta annettuja sanoja on mahdotonta saada takaisin. Ihmisen kunnia ja maine voidaan pienellä heitolla asettaa kyseenalaiseksi.
Kerrotaan entisestä kansanedustajasta, jonka vaimolle pahanpuhuja soitti. ”Siellä se teidän miehenne Helsingissä ryyppää, huoraa ja pelaa korttia”, väitti soittaja. Siihen panettelijoihin tottunut vaimo tokaisi, että ”meidän isäntä ei pelaa korttia” ja löi luurin korvaan!
Teuvo V. Riikonen
maanantai 14. helmikuuta 2011
KANSAA JA YSTÄVIÄ KUUNTELEMASSA
Teimme vaalipäällikköni kanssa Ystävänpäivänä "seitsemän kunnan kierroksen" eli kävimme Mikkelissä, Kangasniemellä, Pieksämäellä, Joroisissa, Juvalla, Rantasalmella ja Sulkavalla. Lähtö oli "vähän 7 jälkeen" ja paluu "vähän ennen 21". Aikataulu piti hyvin. Mistään emme myöhästyneet, vaan olimme kaikissa paikoissa etuajassa. Tapasimme kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä.
Mikä tällaisessa kierroksessa on tarpeellista? Tavata ihmisiä. Tavallisia ihmisiä, jotka haluavat kertoa asioistaan. Yksi oli eläkkeellä oleva opettaja. Toinen pari vuotta sitten uuteen kuntaan muuttanut. Kolmas vielä työelämässä mukana oleva. Neljäs suomalaistunut maahanmuuttaja. Viides pariskunta, joka kävi kahvilla jo ennen tuloamme, mutta halusi nähdä meidät pihalla. Kuudentena nuoret kahvilan pitäjät, joka odottivat meitä, vaikka montaa muuta ei tullut paikalle. Ja seitsemäs henkilö, joka tuli varta vasten kysymään, "mitä te ajatte siellä eduskunnassa?".
Kuuntelin enemmän kuin puhuin. Tarjosimme kahvit, karkkia ja "pääsiäisruohopusseja." Vaikka päivä oli pitkä, oli se meille antoisa. Vaalipäällikön ajaessa otin parit pienet tirsat autossa. Poliittisia aiheita sivuttiin joka paikassa. Päällimmäisenä monilla nousi esille työllisyys. Yksi eläkeläinen kantoi erityistä huolta nuorten työttömyydestä. Tietysti jokaisella oli myös omat asiat. Moni toivotti voimia vaalikiertueelle. Monet lupasivat äänestää.
Tälläisen kierroksen hyvä puoli on myös se, että mekin työllistimme. Moni kahvilan pitäjä sai päivän kassaan hyvän lisän. Nuorten pitämästä kahvilasta, jossa oli vähiten kävijöitä, ostin vaimolle syntymäpäivälahjan. Yhden kunnan alueella tankkasimme auton. Viimeisessa paikassa, kun oli aikaa kävin parturissa. Paikallinen valtuutettu sai vielä yhden asiakkaan ja minä siistit hiukset.
Sen jälkeen voi lähteä uudelle kierrokselle. Työllistämään muita yrittäjiä.
Mikä tällaisessa kierroksessa on tarpeellista? Tavata ihmisiä. Tavallisia ihmisiä, jotka haluavat kertoa asioistaan. Yksi oli eläkkeellä oleva opettaja. Toinen pari vuotta sitten uuteen kuntaan muuttanut. Kolmas vielä työelämässä mukana oleva. Neljäs suomalaistunut maahanmuuttaja. Viides pariskunta, joka kävi kahvilla jo ennen tuloamme, mutta halusi nähdä meidät pihalla. Kuudentena nuoret kahvilan pitäjät, joka odottivat meitä, vaikka montaa muuta ei tullut paikalle. Ja seitsemäs henkilö, joka tuli varta vasten kysymään, "mitä te ajatte siellä eduskunnassa?".
Kuuntelin enemmän kuin puhuin. Tarjosimme kahvit, karkkia ja "pääsiäisruohopusseja." Vaikka päivä oli pitkä, oli se meille antoisa. Vaalipäällikön ajaessa otin parit pienet tirsat autossa. Poliittisia aiheita sivuttiin joka paikassa. Päällimmäisenä monilla nousi esille työllisyys. Yksi eläkeläinen kantoi erityistä huolta nuorten työttömyydestä. Tietysti jokaisella oli myös omat asiat. Moni toivotti voimia vaalikiertueelle. Monet lupasivat äänestää.
Tälläisen kierroksen hyvä puoli on myös se, että mekin työllistimme. Moni kahvilan pitäjä sai päivän kassaan hyvän lisän. Nuorten pitämästä kahvilasta, jossa oli vähiten kävijöitä, ostin vaimolle syntymäpäivälahjan. Yhden kunnan alueella tankkasimme auton. Viimeisessa paikassa, kun oli aikaa kävin parturissa. Paikallinen valtuutettu sai vielä yhden asiakkaan ja minä siistit hiukset.
Sen jälkeen voi lähteä uudelle kierrokselle. Työllistämään muita yrittäjiä.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
MIES VAIETKOON...
Minulle oli annettu aiheeksi Kuopiossa opiskelijaillassa provosoiva otsikko: "Mies vaietkoon seurakunnassa". Pohdimme nuorten opiskelijoiden kanssa teemaa, miksi miehiä näkyy seurakunnassa niin vähän, mitkä ovat miehen kipupisteet ja miten mies saadaan mukaan toimintaan? Ja myös toimimaan yhteisössään? Yleisö, josta enemmistö oli naisia, osallistui keskusteluun suurella mielenkiinnolla kiihkottomasti ja uusia avauksia tehden.
Päivällä olin Pohjois-Savon piirissä auttamassa puolueen kansanedustajaehdokkaita vaalikampanjassa. Eri alojen ammattilaisia, oman alueensa, seutukuntansa ja maakuntansa tuntevia tavallisia ihmisiä. Innolla lähdössä mukaan kisaan. Keskustelut puheiden jälkeen olivat syvällisiä. Ihmiset pohtivat politiikan perusteita. Yhtä asiaa mietimme, miksi poliittinen sanoma ei mene perille?
Yhtenä syynä on median ja ihmisten haluttomuus tutkia esimerkiksi puolueohjelmia. Vaaliohjelmia eli mitä oikeasti ajetaan. Ihmiset valitsevat eri asioita valitessaan 80 prosenttisesti tunteen ja mielikuvan perusteella. Poliittinen viesti pitäisi kertoa yhtä lyhyesti kuin tekstiviesti tai facebook-sanoma.
Mitä sitten ajamme? Mm. sitä, että ihminen on arvokas. Markkinatalouden ehdoilla kulkeva ihmiskäsitys jyrää alleen heikot ja huonokuntoiset. Hyvinvoinnin sijaan pahoinvointi lisääntyy. Syrjäytyminen kasvaa. Se tarkoittaa sosiaalista, terveydellistä ja koulutuksellista eriarvoisuutta. Tuloerojen kasvaessa ihmiset voivat yhä huonommin.
Heistä ei voi vaieta ennen vaaleja. Eikä sen jälkeen.
Päivällä olin Pohjois-Savon piirissä auttamassa puolueen kansanedustajaehdokkaita vaalikampanjassa. Eri alojen ammattilaisia, oman alueensa, seutukuntansa ja maakuntansa tuntevia tavallisia ihmisiä. Innolla lähdössä mukaan kisaan. Keskustelut puheiden jälkeen olivat syvällisiä. Ihmiset pohtivat politiikan perusteita. Yhtä asiaa mietimme, miksi poliittinen sanoma ei mene perille?
Yhtenä syynä on median ja ihmisten haluttomuus tutkia esimerkiksi puolueohjelmia. Vaaliohjelmia eli mitä oikeasti ajetaan. Ihmiset valitsevat eri asioita valitessaan 80 prosenttisesti tunteen ja mielikuvan perusteella. Poliittinen viesti pitäisi kertoa yhtä lyhyesti kuin tekstiviesti tai facebook-sanoma.
Mitä sitten ajamme? Mm. sitä, että ihminen on arvokas. Markkinatalouden ehdoilla kulkeva ihmiskäsitys jyrää alleen heikot ja huonokuntoiset. Hyvinvoinnin sijaan pahoinvointi lisääntyy. Syrjäytyminen kasvaa. Se tarkoittaa sosiaalista, terveydellistä ja koulutuksellista eriarvoisuutta. Tuloerojen kasvaessa ihmiset voivat yhä huonommin.
Heistä ei voi vaieta ennen vaaleja. Eikä sen jälkeen.
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
KALLIS ALOITE
Tämän päivän poliittinen uutinen oli se, mikä meni useimpien medioiden kautta jakeluun. Kansanedustaja Bjarne Kallis luopuu eduskunnasta 20 vuoden jälkeen. Kallis on ollut myös puolueemme (kd) puheenjohtaja ja presidenttiehdokas. Eduskunnassa hänet tunnetaan talon yhtenä parhaimpana puhujana ja talouspolitiikan asiantuntijana. Retoriikan asiantuntija Juhana Torkki arvioi hänen puhujanlahjat viime presidentin vaaleissa korkealle. Hän saikin 2006 presidentin vaaleissa 98 % kannatuksen ja 2 % äänistä. Muistan hänet myös monista vaaleista rohkaisina, joka kannusti aina eteenpäin. Viime vaalien aikana hän sanoi, että, "kyllä sinä vielä täällä eduskunnassa ehdit istua..." Aika näyttää, ehdinkö?
Politiikassa tärkeää ovat aloitteet. Nuoremmat politiikassa mukana olevat tekevätkin aloitteita, vaikka ei aina olisi sanottavaa. Olen sitä mieltä, että juuri niitä oikeita aloitteita ei kovin usein tehdäkään. Politiikkaa, joka on yhteisten asioiden hoitamista, on muutakin kuin aloitteita. Taustavaikuttamista, kokouksia,päätöksiä, poliittisten ohjelmien tekemistä ja monenlaista muuta, joka ei aina näy julkisuudessa. Ja näin ollen ei näy mielikuvamaailmassa, joka politiikkaa usein hallitsee. Bjarne Kallis jää historiaan ainakin yhden aloitteen tekijänä. Viime aikoina monet muutkin ovat siihen tarttuneet. Hallituspuolueista mm. Kokoomus ja Vihreät.
Jos Suomessa otettaisiin käyttöön lyhytaikaisten omistusten myyntivoittovero sekä valuutta- ja pörssivero, se toisi valtiolle lisää tuloja. Kymmeniä miljoonia euroja. Samalla siinä voitaisiin estää keinottelua ja valtion kassa saisi lisätuloja. Jos pörssissä noteerattujen osakkeiden myyntiin kohdistettaisiin esimerkiksi 0,1 prosentin suuruinen vero, toisi se kaivattuja tuloja. Tähän monet puolueet ja poliitikot ovat nyt tarttuneet. Bjarne Kalliksen on tiedetty esittäneen tätä jo vuosia sitten ja Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa se on ollut luettavissa jo vuosia! Kallis esitys ja kannatettava! Ja vielä kalliimpi se olisi, jos pörssissä noteerattuihin osakkeisiin kohdistettaisiin 0,2 prosentin suuruinen vero.
Politiikassa tärkeää ovat aloitteet. Nuoremmat politiikassa mukana olevat tekevätkin aloitteita, vaikka ei aina olisi sanottavaa. Olen sitä mieltä, että juuri niitä oikeita aloitteita ei kovin usein tehdäkään. Politiikkaa, joka on yhteisten asioiden hoitamista, on muutakin kuin aloitteita. Taustavaikuttamista, kokouksia,päätöksiä, poliittisten ohjelmien tekemistä ja monenlaista muuta, joka ei aina näy julkisuudessa. Ja näin ollen ei näy mielikuvamaailmassa, joka politiikkaa usein hallitsee. Bjarne Kallis jää historiaan ainakin yhden aloitteen tekijänä. Viime aikoina monet muutkin ovat siihen tarttuneet. Hallituspuolueista mm. Kokoomus ja Vihreät.
Jos Suomessa otettaisiin käyttöön lyhytaikaisten omistusten myyntivoittovero sekä valuutta- ja pörssivero, se toisi valtiolle lisää tuloja. Kymmeniä miljoonia euroja. Samalla siinä voitaisiin estää keinottelua ja valtion kassa saisi lisätuloja. Jos pörssissä noteerattujen osakkeiden myyntiin kohdistettaisiin esimerkiksi 0,1 prosentin suuruinen vero, toisi se kaivattuja tuloja. Tähän monet puolueet ja poliitikot ovat nyt tarttuneet. Bjarne Kalliksen on tiedetty esittäneen tätä jo vuosia sitten ja Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa se on ollut luettavissa jo vuosia! Kallis esitys ja kannatettava! Ja vielä kalliimpi se olisi, jos pörssissä noteerattuihin osakkeisiin kohdistettaisiin 0,2 prosentin suuruinen vero.
lauantai 22. tammikuuta 2011
VERRYTTELYÄ VAALIKENTÄLLÄ
Vaikka vaaleihin on aikaa lähes kolme kuukautta, valmistelut on pitkällä. Kampanjaa suunnitellaan ja tilaisuuksia järjestellään. Se on hyvä, koska vaaliviikot lopussa ovat niin tiiviitä, että mitä paremmin valmisteltu, sen parempi kampanja.
Olin eilen ja tänään Mikkelissä ja Pieksämäellä Prisman ja S-Marketin edustalla tapaamassa ihmisiä. Perjantai-ilta ja lauantai-aamu ovat hyviä tilanteita tavata ihmisiä. Osa oli tullut paikalle vartavasten nähtyään mainoksen ja ilmoituksen.
Parasta näissä on suora kontakti kansaan. Suora yhteys ihmisiin. Jos kansanedustaja aikoo olla kansan edustaja, on hyvä tuntea kansa jota edustaa. Ihmisten aiheet nousevat omasta elämänpiiristä. Yksi kehoitti muistamaan maaseudun asioita. Toinen kertoi, että kristilliset arvot ovat hänelle tärkeitä. Kolmas toivoi kannanottoa yrittäjyyspolitiikkaan. Kaikki tärkeitä aiheita.
Muutamat olivat pettyneet harjoitettuun politiikkaan. Osa spekuloi tulevalla vaalituloksella. Joku sanoi, että nyt teillä on loistava mahdollisuus saada paikka. Toinen väitti, että mitään paikkaa ei tule. Annetaan kansan päättää, äänestää ja odotellaan tulosta. Mutta sitä ennen on vaalikampanja. Yhden aiheen aion ottaa esille. Sen yksi nuori toi selvästi esille. Yrittäjien asema.
Maassamme on nyt tilanne, jossa työllisyys ja yrittäjyys on otettava vahvasti esille. Puolueemme ohjelma kysyy "mistä töitä?" Sitä kysyy kymmenet tuhannet nuoret ja vanhemmat. Siksi yrittäjyyden esteitä tulee poistaa kaikella tavalla. Tuottavuutta on parannettava. Pienyrittäjien verotuksen epäkohtiin tulee puuttua. Myös maahanmuuton tulee olla hallittua, inhimillistä ja myös työllisyyteen tähtäävää.
Illalla kävin hiihtämässä ja tapasin toisen kansanedustajaehdokkaan toisesta puolueesta. Hänellä on poliittista kokemusta enemmän kuin minulla. Hyvässä hengessä hiihdimme yhden kierroksen ja "sparrasimme" toisiamme tulevaan vaalitaistoon. Sukset luisti molemmilla. Tästä on hyvä jatkaa.
Olin eilen ja tänään Mikkelissä ja Pieksämäellä Prisman ja S-Marketin edustalla tapaamassa ihmisiä. Perjantai-ilta ja lauantai-aamu ovat hyviä tilanteita tavata ihmisiä. Osa oli tullut paikalle vartavasten nähtyään mainoksen ja ilmoituksen.
Parasta näissä on suora kontakti kansaan. Suora yhteys ihmisiin. Jos kansanedustaja aikoo olla kansan edustaja, on hyvä tuntea kansa jota edustaa. Ihmisten aiheet nousevat omasta elämänpiiristä. Yksi kehoitti muistamaan maaseudun asioita. Toinen kertoi, että kristilliset arvot ovat hänelle tärkeitä. Kolmas toivoi kannanottoa yrittäjyyspolitiikkaan. Kaikki tärkeitä aiheita.
Muutamat olivat pettyneet harjoitettuun politiikkaan. Osa spekuloi tulevalla vaalituloksella. Joku sanoi, että nyt teillä on loistava mahdollisuus saada paikka. Toinen väitti, että mitään paikkaa ei tule. Annetaan kansan päättää, äänestää ja odotellaan tulosta. Mutta sitä ennen on vaalikampanja. Yhden aiheen aion ottaa esille. Sen yksi nuori toi selvästi esille. Yrittäjien asema.
Maassamme on nyt tilanne, jossa työllisyys ja yrittäjyys on otettava vahvasti esille. Puolueemme ohjelma kysyy "mistä töitä?" Sitä kysyy kymmenet tuhannet nuoret ja vanhemmat. Siksi yrittäjyyden esteitä tulee poistaa kaikella tavalla. Tuottavuutta on parannettava. Pienyrittäjien verotuksen epäkohtiin tulee puuttua. Myös maahanmuuton tulee olla hallittua, inhimillistä ja myös työllisyyteen tähtäävää.
Illalla kävin hiihtämässä ja tapasin toisen kansanedustajaehdokkaan toisesta puolueesta. Hänellä on poliittista kokemusta enemmän kuin minulla. Hyvässä hengessä hiihdimme yhden kierroksen ja "sparrasimme" toisiamme tulevaan vaalitaistoon. Sukset luisti molemmilla. Tästä on hyvä jatkaa.
tiistai 11. tammikuuta 2011
KÄVIN MIKKELISSÄ
Kävin Mikkelissä. Savonlinnan ja Mikkelin välillä on joskus sellaista kissanhännänvetoa, jota en ymmärrä. Mutta kyllä Mikkelissä uskaltaa käydä. Mukavia ihmisiä. Tällä kertaa olin nuorten aikuisten illassa puhumassa. Aiheeksi oli annettu "Kristittynä yhteiskunnassa". Haastava aihe. Paikalla olleet kuuntelivat tarkasti ja innostuivat keskustelemaan. Sen huomasi, että ihmiset pohtii syvällisiä asioita. Maailman menoa, kirkon tilannetta, piispojen lausuntoja ja kaikkea muuta. Myös politiikkaa.
Politiikassa mannerlaatat liikkuvat. Kolmen suuren puolueen kannatusta on syöty. Perussuomalaiset jyrää gallupeissa. Muut yrittävät pitää pintansa gallup-lukujen välillä vaihdellessa. Mutta todellinen valta on kansalla. Tarja Halosen mukaan "Valta on lainassa". Keväällä kansa lainaa sitä taas neljäksi vuodeksi kahdellesadalle. Kolmisenkymmentä luopuu sitä ennen. Vielä enemmän on niitä, jotka luopuvat, kun laitetaan luopumaan.
Mutta yksi asia näyttää selvältä. Näistä vaaleista on tulossa arvovaalit. Sen huomaa ihmisten kysymyksistä. Nyt kysytään, mitkä arvot meitä ohjaa. Silloinkin, kun pitää tehdä vaikeita päätöksiä. Pitää myös leikata. Hyväosaisilta saa ottaa enemmän. Verotuksen painopiste haittaveroihin ja kulutukseen. Sitä verotetaan vähemmän, mikä on ihmiselle välttämätöntä. Köyhältä ei oteta. Vaan otetaan rikkailta ja annetaan köyhälle. Se vaatii arvovalintoja.
Politiikassa mannerlaatat liikkuvat. Kolmen suuren puolueen kannatusta on syöty. Perussuomalaiset jyrää gallupeissa. Muut yrittävät pitää pintansa gallup-lukujen välillä vaihdellessa. Mutta todellinen valta on kansalla. Tarja Halosen mukaan "Valta on lainassa". Keväällä kansa lainaa sitä taas neljäksi vuodeksi kahdellesadalle. Kolmisenkymmentä luopuu sitä ennen. Vielä enemmän on niitä, jotka luopuvat, kun laitetaan luopumaan.
Mutta yksi asia näyttää selvältä. Näistä vaaleista on tulossa arvovaalit. Sen huomaa ihmisten kysymyksistä. Nyt kysytään, mitkä arvot meitä ohjaa. Silloinkin, kun pitää tehdä vaikeita päätöksiä. Pitää myös leikata. Hyväosaisilta saa ottaa enemmän. Verotuksen painopiste haittaveroihin ja kulutukseen. Sitä verotetaan vähemmän, mikä on ihmiselle välttämätöntä. Köyhältä ei oteta. Vaan otetaan rikkailta ja annetaan köyhälle. Se vaatii arvovalintoja.
torstai 6. tammikuuta 2011
Noin sata päivää jäljellä
Olen pitänyt tällä blogi-foorumilla taukoa noin vuoden johtuen siitä, että olen ollut koko vuoden Radio Dein päivän blogisti keskiviikkoisin. Osa niistä blogeista on julkaistu www.seurakuntalainen.fi sivuilla kolumneina.
Nyt jatkan tällä foorumilla blogikirjoittajana ja kerron heti, että tämä blogi liittyy eduskuntavaaleihin, jotka on noin sadan päivän kuluttua 17.4.2011. Minut on asetettu ehdokkaaksi etelä-savon vaalipiirissä KD:n listoilla. Meillä on vaaliliitto Kokoomuksen kanssa. Viime eduskuntavaaleissa sain noin 2500 ääntä ja tulin varakansanedustajaksi.
Tuo mielenkiintoinen titteli on sellainen, että sillä ei ole ollut käyttöä. Nyt tavoite on sama, mutta "vara" sana edestä pois. Se ei onnistu ilman ääniä, kansan tukea ja yhteistä tavoitetta. Vaalitulokseen tyydyn, koska olen jo hävinnyt vaalit. Mikään ei tee poliitikolle niin hyvää kuin hävitä vaalit. Jos niin käy nytkin, niin sen tunteen tiedän jo. Voi olla, että joku blogin lukijakin olisi siitä tyytyväinen, mutta annetaan kansan ensin päättää. Kansaahan ei voi vaihtaa.
Eduskuntavaalien teemat liittyvät mm. neljään T - kirjaimella alkavaan teemaan: talous, työllisyys, terveys ja turvallisuus. Myös muita teemoja tulee esille kuten maahanmuuttopolitiikka, yrittäjyys, yksielävien asiat ja monet arvokysymykset, joista avioliittokäsitystä on jo ehditty jonkin verran käsitellä.
Toivotan kaikille ehdokkaille oikein hyvää kampanjaa. En aio puhua teistä kauheasti pahaa. Toivon, että saamme hyvän vaalikampanjan. Ja sitten annetaan kansan puhua.
Nyt jatkan tällä foorumilla blogikirjoittajana ja kerron heti, että tämä blogi liittyy eduskuntavaaleihin, jotka on noin sadan päivän kuluttua 17.4.2011. Minut on asetettu ehdokkaaksi etelä-savon vaalipiirissä KD:n listoilla. Meillä on vaaliliitto Kokoomuksen kanssa. Viime eduskuntavaaleissa sain noin 2500 ääntä ja tulin varakansanedustajaksi.
Tuo mielenkiintoinen titteli on sellainen, että sillä ei ole ollut käyttöä. Nyt tavoite on sama, mutta "vara" sana edestä pois. Se ei onnistu ilman ääniä, kansan tukea ja yhteistä tavoitetta. Vaalitulokseen tyydyn, koska olen jo hävinnyt vaalit. Mikään ei tee poliitikolle niin hyvää kuin hävitä vaalit. Jos niin käy nytkin, niin sen tunteen tiedän jo. Voi olla, että joku blogin lukijakin olisi siitä tyytyväinen, mutta annetaan kansan ensin päättää. Kansaahan ei voi vaihtaa.
Eduskuntavaalien teemat liittyvät mm. neljään T - kirjaimella alkavaan teemaan: talous, työllisyys, terveys ja turvallisuus. Myös muita teemoja tulee esille kuten maahanmuuttopolitiikka, yrittäjyys, yksielävien asiat ja monet arvokysymykset, joista avioliittokäsitystä on jo ehditty jonkin verran käsitellä.
Toivotan kaikille ehdokkaille oikein hyvää kampanjaa. En aio puhua teistä kauheasti pahaa. Toivon, että saamme hyvän vaalikampanjan. Ja sitten annetaan kansan puhua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)