Tämän päivän kirkollinen uutinen, joka läpäisi uutiskynnyksen heti, tuli kotiseurakunnastani Savonlinna-Säämingistä. Heti pitää sanoa, että en ole ollut päätöstä tekemässä. Savonlinna-Säämingin seurakunta on päättänyt lisätä lähetysmäärärahoja juuri niille kirkon virallisille lähetysjärjestöille, joilta Helsingin ja Vantaan seurakunnat poistivat rahat. Kotimaa uutisoi asian heti, että Suomen Lähetysseuralta otettiin pois.
Miksi pidin päätöstä hyvänä? Se oli ennenkaikkea symbolinen ele niille lähetysjärjestöille, lähetystyöntekijöille ja tavallisille kristityille, jotka työtä tukevat. Ette ole yksin. Työnne on tärkeää. Jatkakaa vaikeuksista huolimatta. Kyse ei ole Lähetysseuran vastaisuudesta. Olen itse tukenut Suomen Lähetysseuran Israelin lähetystyötä kymmeniä vuosia ja aion tukea edelleen. Ja jos kolehti osuu kohdalle Lähetysseuran kohdalla, laitan rahaa siihenkin.
Olen asunut ulkomailla yli kolme vuotta ja vieraillut kymmenissä maissa, joissa suomalaiset ns. "pienet lähetysjärjestöt" tekevät työtä. Olen tavannut lähettejä, tutustunut työmuotoihin ja nähnyt mitä nämä järjestöt oikeasti tekevät. Lukenut lähettien kirjeitä, seurannut heidän työtään ja kuunnellut mitä he kertovat. Siis SLEY, Kansanlähetys, Kylväjä ja Sanansaattajat. Olen tutustunut myös ns. kirkon ulkopuolisiin lähetysjärjestöihin kuten Patmoksen työhön. Mitä he tekevät näissä kohdemaissaan, siitä on naisten ja seksuaalivähemmistöjen syrjiminen kaukana.
Olen nähdyt slummissa, mitä työtä tehdään slumminuorten keskuudessa. Mitä lastenkodeissa, kehitysvammaisten, heikommassa asemassa olevien naisten keskuudessa tehdään. Eräässä orpolasten lastenkodissa näin sitä rakkautta, jonka vain Kristus voi antaa. Yhdessä kehitysvammaisten kodissa vammaiset olivat istuneet apaattisesti paikallaan. Vaatteita ei vaihdettu. Ruoka heitettiin lattialle ja hoito oli ala-arvoista. Kun näin tämän kehitysvammaisten kodin uuden tilanteen, jossa hoitajat rakastivat näitä ihmisiä, itkin. Osa näistä läheteistä työskentelee sellaisissa maissa, joissa heidän oma turvallisuus on koko ajan vaarassa, silti he auttavat kärsiviä lähimmäisiä ja kertovat hyvää sanomaa Jeesuksesta. Juuri tällaista työtä tulisi nyt tukea.
Kristillisellä kirkolla menee aina silloin hyvin, kun sillä menee huonosti. Lähetysjärjestöiltä pois otetut rahat eivät kaada Kristuksen kirkkoa. Suomen luterilainen kirkko on edelleen rikas. Siinä rikkaudessaan se on pöhöttynyt ja välillä niin tunkkainen, että siitä on kaukana vapauden henki. Se on keskittynyt enemmän rakennuksiin, asemaansa yhteiskunnassa ja median kanssa lirkutteluun.
Yksityinen kristitty, seurakunta, lähetysjärjestö ja kirkko kestää ihan mitä tahansa, mutta ei hyviä aikoja. Siksi parasta mitä meillä voi olla, on se, että meillä menee huonosti.
Silloin kaikki on hyvin. Silloin pitää huutaa Jumalaa avuksi!
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
torstai 17. marraskuuta 2011
PIKAVOITOLLA MINISTERIKSI
Tapasin vuosia sitten Kari Lehtolan, tuon Estonia onnettomuuden jälkeen suuren yleisön tuntemaksi tulleen suuronnettomuus tutkijalautakunnan puheenjohtajan. Pyysin hänet opistolle puhumaan miesten päiville, jonne hän tulikin. Kari Lehtola on puoluetaustaltaan demari. Arvostin häntä ennen tapaamista ja tapaamisen jälkeen arvostan vielä enemmän. Hain hänet Savonlinnan lentokentältä ja Savonlinnan Työväentalon kohdalla sanoin, että "tuossa talossa on sinun tovereita..." Siihen silloin yli 60 vuotias Lehtola sanoi: "Minulla ei ole mahdollisuutta päästä kaupunginhallitukseen, sillä olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin työväentalon narikassa..."
Mikä tuossa Lehtolan vastauksessa oli viisasta?
Olen ollut mukana politiikassa yli 11 vuotta ja mitä enemmän on ollut mukana, sitä enemmän olen ihmetellyt monia asioita niin omassa puolueessa kuin muissa puolueissa. Mutta myös yhtä asiaa. Se on sen viisauden puute, jota Lehtolassa oli tuossa tilanteessa. Aikamme suuret megatrendit ovat yksilöllisyys, emotionaalisuus, aikakriisi, auktoriteettien halveksiminen ja näkemysten sekoitus. Ne ovat myös asioita,jotka sotkevat politiikan realiteetit. Kaikissa poliittisissa puolueissa on erilaisia lajityyppejä. Meidän puolueessakin niitä on kolmenlaisia.
Ensiksi henkilöt,jotka ovat olleet mukana vuosikymmeniä ja sitten yhtäkkiä jossakin naksahtaa ja humpsis nämä ihmiset ovatkin huomanneet maksaneensa jäsenmaksua väärälle tilille. Myönnän, että puolueen vaihdon syynä voi olla aatteelliset syyt,mutta valitettava usein puhtaasti itsekkyys ja vanhenevalla ihmisellä kyvyttömyys nähdä, että oma aika alkaa olla ehtoopuolella. Jos sitä ei huomaa käy niinkuin Elvikselle tai edelliselle Paaville loppuvuosina. Kaikki muut huomasi, että parhaat laulut oli laulettu, mutta lavalle oli pakko vielä nousta.
Toinen ryhmä on kunta- ja eduskuntavaaleihin debyytin tekevät ehdokkaat,joilla ei ole mitään käsitystä, miten vaikeaa näihin paikkoihin voi olla mennä. Joku käy etukäteen katsomassa valtuustosalin tuolit, osa hankkii asunnon Töölöstä ja yksi hankki jopa telefaxin valmiiksi Helsinkiin. Kun sitten paikka ei ensimmäisellä kerralla auennutkaan alkaa hirveä parkuminen, joka johtaa muutaman kuukauden kuluttua puolueesta eroamiseen. Ja sitä ennen keskustelupalstalla naristaan, kun puoluejohto ei tue. Mistä näitä näin heikolla paineensietokyvyllä varustettuja ihmisiä tulee?
Kolmas ryhmä on ne, jotka luulevat että media pitää ottaa haltuun ja juuri he pystyvät sen tekemään. Blogeja kirjoitetaan joka päivä, vaikka mitään ei olisi sanottavaa. Facebook täytetään omilla liitetiedostoilla ja joka paikkaan työnnetään omaa kuvaa,jotta media huomaisi. Ja kun ei huomaa. Monilla on hirveä tarve kertoa kaikki pienetkin asiat mitä tekeeja missä liikkuu, vaikka arkinen ja tavallinen työ on vain sellaista,että siinä toimittaja ja kuvaaja ei aina seiso vieressä.
Mikä siinä Kari Lehtolan vastauksessa oli viisasta? Se, että politiikka ei ole vain pikavoittoja,vaan tylsiä kokouksia, pitkää puurtamista, paljon paperipinoja ja kylmää kahvia. Ja sitä, että elämään kuuluu myös odottaminen.
Mikä tuossa Lehtolan vastauksessa oli viisasta?
Olen ollut mukana politiikassa yli 11 vuotta ja mitä enemmän on ollut mukana, sitä enemmän olen ihmetellyt monia asioita niin omassa puolueessa kuin muissa puolueissa. Mutta myös yhtä asiaa. Se on sen viisauden puute, jota Lehtolassa oli tuossa tilanteessa. Aikamme suuret megatrendit ovat yksilöllisyys, emotionaalisuus, aikakriisi, auktoriteettien halveksiminen ja näkemysten sekoitus. Ne ovat myös asioita,jotka sotkevat politiikan realiteetit. Kaikissa poliittisissa puolueissa on erilaisia lajityyppejä. Meidän puolueessakin niitä on kolmenlaisia.
Ensiksi henkilöt,jotka ovat olleet mukana vuosikymmeniä ja sitten yhtäkkiä jossakin naksahtaa ja humpsis nämä ihmiset ovatkin huomanneet maksaneensa jäsenmaksua väärälle tilille. Myönnän, että puolueen vaihdon syynä voi olla aatteelliset syyt,mutta valitettava usein puhtaasti itsekkyys ja vanhenevalla ihmisellä kyvyttömyys nähdä, että oma aika alkaa olla ehtoopuolella. Jos sitä ei huomaa käy niinkuin Elvikselle tai edelliselle Paaville loppuvuosina. Kaikki muut huomasi, että parhaat laulut oli laulettu, mutta lavalle oli pakko vielä nousta.
Toinen ryhmä on kunta- ja eduskuntavaaleihin debyytin tekevät ehdokkaat,joilla ei ole mitään käsitystä, miten vaikeaa näihin paikkoihin voi olla mennä. Joku käy etukäteen katsomassa valtuustosalin tuolit, osa hankkii asunnon Töölöstä ja yksi hankki jopa telefaxin valmiiksi Helsinkiin. Kun sitten paikka ei ensimmäisellä kerralla auennutkaan alkaa hirveä parkuminen, joka johtaa muutaman kuukauden kuluttua puolueesta eroamiseen. Ja sitä ennen keskustelupalstalla naristaan, kun puoluejohto ei tue. Mistä näitä näin heikolla paineensietokyvyllä varustettuja ihmisiä tulee?
Kolmas ryhmä on ne, jotka luulevat että media pitää ottaa haltuun ja juuri he pystyvät sen tekemään. Blogeja kirjoitetaan joka päivä, vaikka mitään ei olisi sanottavaa. Facebook täytetään omilla liitetiedostoilla ja joka paikkaan työnnetään omaa kuvaa,jotta media huomaisi. Ja kun ei huomaa. Monilla on hirveä tarve kertoa kaikki pienetkin asiat mitä tekeeja missä liikkuu, vaikka arkinen ja tavallinen työ on vain sellaista,että siinä toimittaja ja kuvaaja ei aina seiso vieressä.
Mikä siinä Kari Lehtolan vastauksessa oli viisasta? Se, että politiikka ei ole vain pikavoittoja,vaan tylsiä kokouksia, pitkää puurtamista, paljon paperipinoja ja kylmää kahvia. Ja sitä, että elämään kuuluu myös odottaminen.
lauantai 5. marraskuuta 2011
MARRASKUUN JUHLAVIIKOT
Marraskuu on kuukausista se, jolloin kohdalleni osuu eniten juhlia. Kun syntymä,-nimi ja isänpäivä ovat yleensä puolentoista viikon sisällä marraskuun alussa, tietää se elämää juhlasta juhlaan. Pyhäinpäivä, joka on tänään muistuttaa poisnukkuneista hiljentää muistamaan elämän rajallisuutta. Marraskuulle mahtuu myös kirkkovuoden viimeinen sunnuntai ja usein myös adventtisunnuntai.
Marraskuu on toukokuun kanssa se kuukausi, jolloin kirkolliskokousväki suuntaa kulkunsa Suomen Turkuun. Vaikka kirkkoa pidetään riitelevänä ja toraisana paikkana, kirkolliskokouksessa pääasiassa ollaan sivistyneesti. On totta, että erilaisia mielipiteitä pidetään, kärjekkäitä kannanottoja sanotaan ja myös ylilyöntejä tapahtuu, mutta eikö näin ole myös muussa elämässä? Useimmiten samoihin kahvipöytiin mennään istuntojen jälkeen.
Tärkeä osa kirkolliskokoustyöskentelyä on valiokuntatyö, jossa olin tämän kauden yleisvaliokunta II:ssa, joka on ensi nelivuotiskaudella kirkolliskokouksen uusi tulevaisuusvaliokunta. Täytyy sanoa, että tällä kaudella tässä valiokunnassa on ollut miellyttävä työskennellä. Erilaisista ihmisistä, näkökulmista, herätysliikkeistä ja painotuksista huolimatta työskentely on ollut antoisaa. Olemme olleet rakentavasti eri mieltä ja vielä rakentavammin samaa mieltä.
Kirkolliskokousviikko on työntäyteinen, mutta ohjelmaan mahtuu aamumessut, hartaudet, yhteinen vierailu johonkin kohteeseen ja kirkolliskokouskauden päätösjuhla, joka neljä vuotta sitten osui puhuttelevaan tilanteeseen. Samana päivänä oli ollut Jokelan koulutragedia. Kirkolliskokouksessa myös urheillaan. Aamulenkit- ja kävelyt kuuluvat monen ohjelmaan. Samoin lentopallo monena aamuna ja jalkapallon ystävät kokoontuvat keskiviikkoaamuisin Impivaaran halliin perinteiseen kirkolliskokous-piispan pojat jalkapallo-otteluun.
Niihin otteluihin kuuluu myös minun urheilu-urani huippu. Piispa Erik Vikströmin eläkkeelle siirtymisen juhla-ottelussa ammuttu puhdas hattutemppu eli kolme maalia, jonka yksi maali oli piispa Wille Riekkisen syötöstä suoraan ilmasta ylänurkkaan! Sen lisäksi, että se oli komea maali, ymmärsin jotain siitä mitä on "teologinen konsensus ja pyhä yhteinen kristillinen usko"!
Marraskuu on toukokuun kanssa se kuukausi, jolloin kirkolliskokousväki suuntaa kulkunsa Suomen Turkuun. Vaikka kirkkoa pidetään riitelevänä ja toraisana paikkana, kirkolliskokouksessa pääasiassa ollaan sivistyneesti. On totta, että erilaisia mielipiteitä pidetään, kärjekkäitä kannanottoja sanotaan ja myös ylilyöntejä tapahtuu, mutta eikö näin ole myös muussa elämässä? Useimmiten samoihin kahvipöytiin mennään istuntojen jälkeen.
Tärkeä osa kirkolliskokoustyöskentelyä on valiokuntatyö, jossa olin tämän kauden yleisvaliokunta II:ssa, joka on ensi nelivuotiskaudella kirkolliskokouksen uusi tulevaisuusvaliokunta. Täytyy sanoa, että tällä kaudella tässä valiokunnassa on ollut miellyttävä työskennellä. Erilaisista ihmisistä, näkökulmista, herätysliikkeistä ja painotuksista huolimatta työskentely on ollut antoisaa. Olemme olleet rakentavasti eri mieltä ja vielä rakentavammin samaa mieltä.
Kirkolliskokousviikko on työntäyteinen, mutta ohjelmaan mahtuu aamumessut, hartaudet, yhteinen vierailu johonkin kohteeseen ja kirkolliskokouskauden päätösjuhla, joka neljä vuotta sitten osui puhuttelevaan tilanteeseen. Samana päivänä oli ollut Jokelan koulutragedia. Kirkolliskokouksessa myös urheillaan. Aamulenkit- ja kävelyt kuuluvat monen ohjelmaan. Samoin lentopallo monena aamuna ja jalkapallon ystävät kokoontuvat keskiviikkoaamuisin Impivaaran halliin perinteiseen kirkolliskokous-piispan pojat jalkapallo-otteluun.
Niihin otteluihin kuuluu myös minun urheilu-urani huippu. Piispa Erik Vikströmin eläkkeelle siirtymisen juhla-ottelussa ammuttu puhdas hattutemppu eli kolme maalia, jonka yksi maali oli piispa Wille Riekkisen syötöstä suoraan ilmasta ylänurkkaan! Sen lisäksi, että se oli komea maali, ymmärsin jotain siitä mitä on "teologinen konsensus ja pyhä yhteinen kristillinen usko"!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)