Olin eilen mielenkiintoisella luennolla, jossa aiheena oli "Voiko Jumalaa tutkia?" Lopputulos oli, että Jumala on vaikea laittaa koepurkkiin, mikä onkin totta. Teologia eli oppi Jumalasta voi jatkaa silti eri osa-alueiden tutkimista. Omilla tieteellisisllä metodeilla. Raamattua voi edelleen tutkia ja tuleekin. Jumala tuskin siitä hermostuu.
Mutta mitä voimme sanoa Jumalasta? Tuomas Akvinolainen ei kuulemma enää elämänsä loppuvuosina halunnut puhua ja kirjoittaa, sillä hän oli nähnyt. Hän vaikeni. Kirjansa Summa Theologiae esipuheessa hän sanoi: "Emme voi sanoa Jumalasta, mitä hän on, vaan pikemminkin sen, mitä hän ei ole" Elämme maailmassa, jossa Jumalasta yritetään sanoa paljon. Ja sanotaan, mutta jääkö mitään jäljelle? Käsite "saarnata" tulee heprean kielessä "pisaraa" merkitsevästä sanajuuresta "lehattif". Jumalasta puhuminen on siis "saada aikaan pisaroita". Onko niin, että siinä yhdessä pisarassa on kaikki. Kyros Edessalaisen sanoin "yksi pisara riittää osoittamaan meren laadun ja sen olemuksessa piilevän voiman." Pitäisikö pyrkiä pelkistämään? Tai vaieta kokonaan? Tai tyytyä vain katsomaan ikonia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti