NORMIPÄIVÄ

PÄIVÄN BLOGI / RADIO DEI 13.1.2010
Teuvo V. Riikonen

NORMIPÄIVÄ

Normipäivä! Kun Afganistanissa kriisinhallintajoukkojen työalojen vastaavat sotilaat pitivät aamupalaveria, kuulimme usein pitkiä selostuksia eri työalojen asioista. Lääkäri, sotilaspappi, tiedotusupseeri, lakimies, huoltoupseeri ja monet muut kertoivat työasioistaan hyvinkin tarkasti.
Poikkeuksen teki yksi upseeri. Hän usein kertoi sen päivän töistä meille muille vain yhdellä sanalla: normipäivä.
Kukaan meistä ei epäillyt, etteikö tämä ahkera sotilas ja upseeri olisi tehnyt töitä, mutta hän ei vaan esitellyt niitä. Hänelle useimmat työpäivät olivat normipäiviä.

Blogit, facebookit, twitterit ja tekstarit ovat tuoneet ihmisille mahdollisuuden nopeaan viestintään. Tämän seurauksena ihmiset puhuvat myös paljon omista töistään. Toisaalta se on mukava tietää, mitä joku tekee? Joskus tosin miettii, että ymmärtävätkö ihmiset aina esimerkiksi, että tietyissä asioissa on vaitiolovelvollisuus. Ja kannattaako kaikesta puhua, koska kaikki mikä on netissä, on myös tarvittaessa muiden nähtävissä.

Mutta mistä nousee tarve kertoa omasta työstä? Emmekö muka tiedä mitä toiset tekee ja mitä eri ammateissa tehdään? Kun pappi kertoo menevänsä toimituskeskusteluun ja vihkimään avioparia tai opettaja kertoo korjaavansa kokeita ja menevän oppitunnille tai toimittaja tekevänsä yhteenvetoa haastattelusta, onko niissä kyse nyt sitten niin kauhean suuresta uutisesta, jota emme tiedä.

Mitä jos lääkärit alkaisivat pitää blogipalstaa tai kirjoittaa facebookissa, että aamulla parit sappikivet ja suonikohjut, iltapäivällä yksi sydäritapaus ja ohitusleikkaus. Tai lentokapteenit ilmoittaisivat, että tänään koneella Lontooseen ja ylihuomenna Pariisiin. Ja matkalaukut ensi viikolla illaksi kotiin! Tai Linja-autonkuljettajat kertoisivat, että aamuvuoro lumipyryssä, mutta iltapäivällä oli jo auratut tiet.

Miksi meidän pitää tietää näitä itsestäänselvyyksiä? Jos kansanedustaja kertoo menevänsä eduskuntaan ja europarlamentaarikko Brysseliin tai Strasbourgiin, niin onko se erikoinen päivä. Eikö se ole normipäivä?

Tai jos, minä rehtorina nyt paljastaisin valtavan ammattisalaisuuden, että minulla on tänään laskujen tarkistusta, oppilaan ohjausta ja pannuhuonetarkastus, järisyttäisikö se Radio Dein taajuuden? Kotimaa tekisi siitä uutisen. Savonlinnan kristillisen opiston pannuhuone toimii.

Mutta mihin perustuu meidän tarve olla koko ajan saavutettavissa? Miksi kaikkien pitää koko ajan tietää, missä minä olen ja mitä teen? Miksi kaikista normipäivistä tulee erikoisia päiviä? Eikö pyhäpäivällä ja arjella ole enää mitään eroa?
On siinä varmaan kyse siitä, että meidän aikamme on nyt vain tällainen.
Ellet ole näkyvissä, et ole olemassa.

Mutta miksi me haluamme olla koko ajan näkyvissä? Miksi muiden pitää tietää meidän tarkat työtehtävät ja päiväohjelman? Eikö riitä, että meillä on, niin kuin tuolla suomalaisella upseerilla Afganistanin kriisinhallintajoukoissa tänään vain normipäivä! Ja pitääkö kaikkien kuulla siitä?
Onko siinä kyse siitä, minkä psykohistorioitsija Juha Siltala sanoi ”Nähdyksi tuleminen on ihmisen paratiisi….”