Lähden huomenna Israeliin. Edellisestä matkasta on yli kolme vuotta. On kiva lahteä ryhmän kanssa Raamattukoulutusmatkalle maahan, jossa olen viettänyt elämästäni yli kaksi ja puoli vuotta. Samalla kun mietin tulevaa matkaa Israeliin, olen paljon ajatellut arabimaita.
Olen saanut käydä myös yli kymmenessä arabimaassa, noissa samoissa maissa joissa nyt kuohuu. Lähi-idän kuohumisen takana on myös demokratiakehitys. Kansat etsivät tietä demokratiaan kukin omalla tavallaan. Samanaikaisesti kun Israelia on arvosteltu välillä hyvinkin kovaa, on hyvä tietää, että Israel on demokratia. Siellä vallanpitäjiä saa arvostella.
Kun seuraa nyt vallasta luopuneita hallitsijoita, valtaan takertuneita ja vielä vallassa olevia hallitsijoita, tietää, että monet heistä pelkäävät kansan reaktioita. Monissa arabimaissa nuorten työttömyys, turhautuneisuus ja pinnan alla muhiva katkeruus on ollut monien tiedossa. Monille heille kansan reaktiot ovatkin olleet yllätys.
Arabimaiden demokratiakehityksessä on tärkeää ihmisoikeudet, naisten asema, kaikkien mahdollisuus koulutukseen, yrittäjyyden tukeminen ja monet muut sellaiset asiat, jotka meistä länsimaalaisista tuntuu itsestään selvyyksiltä. Lähi-idän maissa asuu myös monia vähemmistöjä, joiden oikeuksia on poljettu vuosisatojen aikana.
Mutta mistä muusta lähi-idässä on kysymys? Vanhojen johtajien epätoivoisesta taistelusta vai mistä? Taustalla on myös suurvaltojen valtapolitiikka, taistelu vedestä ja elämisen mahdollisuuksista, retoriikasta, jossa puhetapa vaihtelee riippuen kuka kuuntelee sekä hyvin pitkästä ja osittain erittäin katkerasta historiasta.
Lähi-idän kuohunta kuuluu kaikkialle. Erityisen tarkkaan sitä kuunnellaan Israelissa. Niin kuin aina ennenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti