Kesätauon jälkeen palailen blogipalstoille. Kun tulee paljon kirjoitettua, niin silloin on tärkeää, että välillä ei kirjoita mitään. Näin pyrin kesällä tekemään. Eduskuntavaalien ja hallitusneuvottelujen jälkeen muutenkin kirjoitustauko teki hyvää. No ei se pelkästään kirjoitustaukoa ollut, sillä uusi kirja on jo työn alla. Kuitenkin taisi olla Erno Paasilinna, joka sanoi, että "kirjailijalla parasta aikaa on se, kun ei kirjoita".
Kesän lopulla oli puoluekokous Kokkolassa. Sain valtakirjan jatkaa puolueen 1. varapuheenjohtajana. Siitä on kiitollinen. Politiikassa ollaan vain muiden lähettämänä ja tässä tehtävässä seuraavat kaksi vuotta. STT:n nuori toimittaja uutisoi valintani, että nousin 2. varapuheenjohtajan paikalta ykköseksi, vaikka olin vaalivaliokunnan kakkosehdokas. En kuitenkaan korjannut tuota virhettä, koska se antoi sellaisen kuvan, että poliittinen urani on nousussa. Jos STT kirjoittaa, että poliittinen urasi on nousussa, älä vain mene korjaamaan sitä.
Poliittista syksyä on leimannut sixpäck-hallituksen alkukivut, Kreikan talous ja Halla-ahon muuttuminen Hylly-ahoksi kahdeksi viikoksi. Luulen, että hallitustaipaleen alussa kaikilla kuudella puolueella on halu pysyä ruodussa ja tehdä töitä isänmaan hyväksi. Kreikan esimerkki on liian raju valtiosta, jossa talouspolitiikka on ollut vähän kesäterässä. Halla-ahosta Hylly-ahoksi taas kertoo, miten pienikin "väärin sanottu" lause saa melkoiset mittasuhteet. Syksyn jatkuessa saamme esille myös muita aiheita.
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
BLOGI VAALIEN JÄLKEEN
Kävin tänään eduskunnassa. Minulla on sinne virallinen kulkulupa. Se on kaikilla puolueiden varapuheenjohtajilla. Meillä oli työvaliokunta. Eduskuntatalo valmistautui vastaanottamaan uudet kansanedustajat. Onnea heille kaikille. Myös oman vaalipiirin valituille, kuin myös oman puolueen valituille. Molempia on kuusi. Uskon, että kaikki hoitavat työnsä hyvin.
Vaalitulos oli yllättävä. Itse ennakoin tuloksen jo pari viikkoa ennen vaalia. Siksi itseasiassa pettymys ei kestänyt kauaa. Olen ollut 2000-luvulla 10 kertaa vaaleissa ja voin sanoa tietäväni, että vaaleissa joko voitetaan tai hävitään. Joskus häviö voi olla myös voitto. Näin koen nytkin. Mutta mitä sillä tarkoitan, sitä en kerro.
Vaalikamppailu oli mielestäni hyvä. Ehdokkaiden keskinäiset välit asialliset. Osa uusista ehdokkaista ei hahmottanut, mistä vaaleissa on kysymys, jos esim. etelä-savossa on yli 80 ehdokasta, joista kuusi valitaan? Osa nimittäin luuli, että eduskuntaan on yhtä helppoa mennä kuin kunnanvaltuustoon. Siksi monet pettyvät enemmän tai vähemmän katkerasti.
Meidän kampanjassa oli muutaman hienoa juttua. Yksi oli, että halusin kiertää koko etelä-savon alueen kunnolla. Niinpä vaalipäällikön kanssa kiersimme kaikki kunnat ja melkein kylätkin. Ja jännää oli kuin sonnanajossa. Myönnän jälkikäteen, että tällainen kierros ei ole koskaan kirjailijalle turhaa, sillä "aineistoa" tuli maisemista, kylistä, ihmisistä ja kohtaamisista. Kävimme mm. monissa kyläkaupoissa, joita katselin surulla, sillä tiesin mikä monen kohtalo on tulevaisuudessa.
Toinen asia oli paneelit. Olin noin 13-14 paneelissa mukana. Ne olivat pääasiassa hyviä. Lukiolaisten paneeli Savonlinna-salissa ja yläasteen paneeli Pieksämäellä olivat paikkoja, joissa sai perustella nuorille politiikan perusteita. Helsingissä olin kahdessa paneelissa tuuraamassa puolueen puheenjohtajaa. MTK:n paneeleissa oppi maaseutupolitiikasta ja metsätaloudesta paljon. Punkaharjulla oli asiallinen paneeli, joka johtui pitkälti kunnanjohtajan asiallisesta ja tasapuolisesta tyylistä johtaa paneelia. Joku toinen ehdokas kirjoittikin facebookissa, että "kerrankin paneeli, jossa ei puhuttu päälle".
Mutta kaksi paneelia oli osittain tasoltaan heikkoja. Ne olivat molemmat YLE:n ja Länsi-Savo lehden paneelit Pieksämäellä ja Mikkelissä. Heikoksi ne teki Länsi-Savo lehden päätoimittajan hyökkäävä tapa johtaa paneelia. YLE:n toimittajaraukka hikoili toisella puolella, kun esim. Pieksämäen paneeli meni yli 15 minuuttia päälle sovitun ajan. Länsi-Savon päätoimittajan käytöksestä näki, että hän todennäköisesti inhoaa sosiaalidemokraatteja, vihreitä, kristillisdemokraatteja (jonka puolueen nimeä hän ei osaa sanoa ja kirjoittaa oikein), vasemmistoliittolaisia ja perussuomalaisia. Kokoomuksesta ja ehkä keskustasta hän tykkää. Ja tietysti Lenitasta. Ja saakin tykätä, mutta uskottavaa journalismia se ei ole.
Vaalien aikana poliitikkojen ei pidä puuttua toimittajien työhön, mutta media ja vapaa tiedonvälitys toimiakseen tarvitsee myös media-kritiikkiä. Itä-Savon journalismi oli pääasiassa asiallista, vaikka yritys tehdä seurakunnan monta vuotta toiminnassa olleesta Hevosenkenkä-illasta poliittinen - vain sen takia, että siellä oli puhumassa samassa seurakunnassa 12 vuotta kristittynä Raamattua opettava pappi ja toinen ehdokas - olikin enemmän hellyttävä.
Kuntien paikallislehtien päätoimittajat ja toimittajat ovat pääasiassa asiallisia ja varmaan pyrkivät tasapuolisuuteen ja kohtelevat myös pienempiä ryhmiä tasapuolisesti. Osalla toimittajista yleistieto on onneton. Yksi kysyi minulta, että miten opiston johtaminen samaan aikaan onnistuu eduskunnan kanssa? Kun kaikkia juttuja ei voi tarkistaa, monen jutun kohdalla iloitsi vain siitä, että mikään ei ole niin vanha kuin eilinen lehti. Ja kun joku toimittaja arvioi poliitikkojen paperin makuisia puheita, niin minun on pakko sanoa tietokirjailijana, että monien toimittajien kolumneista näkee, että taustamateriaalia eikä muutakaan paperia ei käytetä.
Olin myös Krissen vaaligrillissä Nelosella, josta sain paljon palautetta. Osa oli pahoillaan meidän puolesta. Minä en. Se oli pelkkää viihdettä. Eikä edes erinomaista. Mikä näissä nuorissa toimittajissa ja erilaisissa koomikoissa on erikoista? Heidän maailmaan ei mahdu kuin vain ne, jotka mahtuvat heidän näyttöpäätteelle ja ruudulle. Se on juuri narsistisen mielikuvamaailman malli.
Mutta mukavia ne ihmiset silti olivat.
Kaiken kaikkiaan vaalit olivat upea kampanja, jonka jälkeen olen monta kokemusta rikkaampi. Kaikella on aikansa. Kiitos kaikille vaaleissa mukana olleille ja äänestajille ja tukijoille. Nyt on aika muiden haasteiden. Se tarkoittaa myös vähän aikaa taukoa blogin pitämisessä ja myös mediapaastoa.
Myös seuraava kirja odottaa kirjoittamista. Mutta sitä ennen on Pääsiäinen. Se on Kristuksen Ylösnousemusjuhla!
Vaalitulos oli yllättävä. Itse ennakoin tuloksen jo pari viikkoa ennen vaalia. Siksi itseasiassa pettymys ei kestänyt kauaa. Olen ollut 2000-luvulla 10 kertaa vaaleissa ja voin sanoa tietäväni, että vaaleissa joko voitetaan tai hävitään. Joskus häviö voi olla myös voitto. Näin koen nytkin. Mutta mitä sillä tarkoitan, sitä en kerro.
Vaalikamppailu oli mielestäni hyvä. Ehdokkaiden keskinäiset välit asialliset. Osa uusista ehdokkaista ei hahmottanut, mistä vaaleissa on kysymys, jos esim. etelä-savossa on yli 80 ehdokasta, joista kuusi valitaan? Osa nimittäin luuli, että eduskuntaan on yhtä helppoa mennä kuin kunnanvaltuustoon. Siksi monet pettyvät enemmän tai vähemmän katkerasti.
Meidän kampanjassa oli muutaman hienoa juttua. Yksi oli, että halusin kiertää koko etelä-savon alueen kunnolla. Niinpä vaalipäällikön kanssa kiersimme kaikki kunnat ja melkein kylätkin. Ja jännää oli kuin sonnanajossa. Myönnän jälkikäteen, että tällainen kierros ei ole koskaan kirjailijalle turhaa, sillä "aineistoa" tuli maisemista, kylistä, ihmisistä ja kohtaamisista. Kävimme mm. monissa kyläkaupoissa, joita katselin surulla, sillä tiesin mikä monen kohtalo on tulevaisuudessa.
Toinen asia oli paneelit. Olin noin 13-14 paneelissa mukana. Ne olivat pääasiassa hyviä. Lukiolaisten paneeli Savonlinna-salissa ja yläasteen paneeli Pieksämäellä olivat paikkoja, joissa sai perustella nuorille politiikan perusteita. Helsingissä olin kahdessa paneelissa tuuraamassa puolueen puheenjohtajaa. MTK:n paneeleissa oppi maaseutupolitiikasta ja metsätaloudesta paljon. Punkaharjulla oli asiallinen paneeli, joka johtui pitkälti kunnanjohtajan asiallisesta ja tasapuolisesta tyylistä johtaa paneelia. Joku toinen ehdokas kirjoittikin facebookissa, että "kerrankin paneeli, jossa ei puhuttu päälle".
Mutta kaksi paneelia oli osittain tasoltaan heikkoja. Ne olivat molemmat YLE:n ja Länsi-Savo lehden paneelit Pieksämäellä ja Mikkelissä. Heikoksi ne teki Länsi-Savo lehden päätoimittajan hyökkäävä tapa johtaa paneelia. YLE:n toimittajaraukka hikoili toisella puolella, kun esim. Pieksämäen paneeli meni yli 15 minuuttia päälle sovitun ajan. Länsi-Savon päätoimittajan käytöksestä näki, että hän todennäköisesti inhoaa sosiaalidemokraatteja, vihreitä, kristillisdemokraatteja (jonka puolueen nimeä hän ei osaa sanoa ja kirjoittaa oikein), vasemmistoliittolaisia ja perussuomalaisia. Kokoomuksesta ja ehkä keskustasta hän tykkää. Ja tietysti Lenitasta. Ja saakin tykätä, mutta uskottavaa journalismia se ei ole.
Vaalien aikana poliitikkojen ei pidä puuttua toimittajien työhön, mutta media ja vapaa tiedonvälitys toimiakseen tarvitsee myös media-kritiikkiä. Itä-Savon journalismi oli pääasiassa asiallista, vaikka yritys tehdä seurakunnan monta vuotta toiminnassa olleesta Hevosenkenkä-illasta poliittinen - vain sen takia, että siellä oli puhumassa samassa seurakunnassa 12 vuotta kristittynä Raamattua opettava pappi ja toinen ehdokas - olikin enemmän hellyttävä.
Kuntien paikallislehtien päätoimittajat ja toimittajat ovat pääasiassa asiallisia ja varmaan pyrkivät tasapuolisuuteen ja kohtelevat myös pienempiä ryhmiä tasapuolisesti. Osalla toimittajista yleistieto on onneton. Yksi kysyi minulta, että miten opiston johtaminen samaan aikaan onnistuu eduskunnan kanssa? Kun kaikkia juttuja ei voi tarkistaa, monen jutun kohdalla iloitsi vain siitä, että mikään ei ole niin vanha kuin eilinen lehti. Ja kun joku toimittaja arvioi poliitikkojen paperin makuisia puheita, niin minun on pakko sanoa tietokirjailijana, että monien toimittajien kolumneista näkee, että taustamateriaalia eikä muutakaan paperia ei käytetä.
Olin myös Krissen vaaligrillissä Nelosella, josta sain paljon palautetta. Osa oli pahoillaan meidän puolesta. Minä en. Se oli pelkkää viihdettä. Eikä edes erinomaista. Mikä näissä nuorissa toimittajissa ja erilaisissa koomikoissa on erikoista? Heidän maailmaan ei mahdu kuin vain ne, jotka mahtuvat heidän näyttöpäätteelle ja ruudulle. Se on juuri narsistisen mielikuvamaailman malli.
Mutta mukavia ne ihmiset silti olivat.
Kaiken kaikkiaan vaalit olivat upea kampanja, jonka jälkeen olen monta kokemusta rikkaampi. Kaikella on aikansa. Kiitos kaikille vaaleissa mukana olleille ja äänestajille ja tukijoille. Nyt on aika muiden haasteiden. Se tarkoittaa myös vähän aikaa taukoa blogin pitämisessä ja myös mediapaastoa.
Myös seuraava kirja odottaa kirjoittamista. Mutta sitä ennen on Pääsiäinen. Se on Kristuksen Ylösnousemusjuhla!
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Köyhät kyykkyyn
Olin tänään Savonlinnassa seurakuntakeskuksessa järjestetyssä "Köyhyys -illassa" ja paneelissa, jossa järjestäjinä oli mm. paikallisseurakunta, eri kolmannen sektorin toimijat ja Itä-Savo lehti. Köyhyys teema liittyy olennaisesti eduskuntavaalien ratkaisevaan kysymykseen. Miksi meillä hyvinvointiyhteiskunnassa on edelleen köyhyyttä?
Muistan yli 20 vuotta YK:n rauhanturvajoukoissa miehiä, jotka laittoivat verovapaan auton takalasiin tarratekstin "Köyhät kyykkyyn". Tänä päivänä ei tarvita edes tarroja, sillä sen verran monet ihmiset ovat joutuneet menemään kyykkyyn.
Köyhyyttä voidaan lähestyä monesta suunnasta. Medialle köyhyys on kestosuosikki esim. itsenäisyyspäivän kuvavalinnoilla, jossa linnan pukujuhlat ja Hurstin köyhien juhla asetetaan vastakkain. Ulkomailta käsin Pisa-tutkimuksissa hehkuttavaa Suomea katsellaan myös leipäjonojen kautta. Se lienee nöyryyttävää monelle. Valtio ja kunnat tekevät köyhyydellä politiikkaa ja tilastotieteilijät laskevat köyhyyden ja köyhien lukuja. Oma näkökulmansa on myös niillä työntekijöillä, jotka työkseen auttavat köyhiä. Sosiaalityöntekijät, diakoniatyöntekijät ja monet vapaaehtoiset tuntevat köyhyyden kasvot päivittäin työnsä kautta.
Tärkein näkökulma on kuitenkin köyhän oma näkökulma. Meillä on Suomessa paljon meitä keski-ikäisiä ja vanhempia, jotka tunnemme köyhyyden omasta kodista. Mutta vaikka monet meistä ovat saaneet nauttia hyvinvointiyhteiskunnan eduista, niin tosiasia on että viime vuosina harjoitetun politiikan seurauksena köyhyys on lisääntynyt. Monien kohdalla köyhyys on köyhyyttä jo useammassa polvessa. Eläke-ikäisistä monet kituuttelevat pienillä tuloilla ja monissa lapsiperheissä köyhyys on todellisuutta opiskelijoita unohtamatta. Köyhät teillä on aina keskuudessanne.
Mikä avuksi? Veropolitiikalla tulonsiirtoja, jossa rikkailta otetaan ja köyhille annetaan. Toiseksi sosiaalista tukea lisätään sinne, mihin sitä eniten tarvitaan. Kuulostaako helpolta? Ei, koska sitä se ei ole. Mutta jotain pitää tehdä, ennenkuin emme enää edes pysty hallitsemaan tilannetta. Voi olla, että kaikki köyhät eivät pysy vain kyykyssä.
Muistan yli 20 vuotta YK:n rauhanturvajoukoissa miehiä, jotka laittoivat verovapaan auton takalasiin tarratekstin "Köyhät kyykkyyn". Tänä päivänä ei tarvita edes tarroja, sillä sen verran monet ihmiset ovat joutuneet menemään kyykkyyn.
Köyhyyttä voidaan lähestyä monesta suunnasta. Medialle köyhyys on kestosuosikki esim. itsenäisyyspäivän kuvavalinnoilla, jossa linnan pukujuhlat ja Hurstin köyhien juhla asetetaan vastakkain. Ulkomailta käsin Pisa-tutkimuksissa hehkuttavaa Suomea katsellaan myös leipäjonojen kautta. Se lienee nöyryyttävää monelle. Valtio ja kunnat tekevät köyhyydellä politiikkaa ja tilastotieteilijät laskevat köyhyyden ja köyhien lukuja. Oma näkökulmansa on myös niillä työntekijöillä, jotka työkseen auttavat köyhiä. Sosiaalityöntekijät, diakoniatyöntekijät ja monet vapaaehtoiset tuntevat köyhyyden kasvot päivittäin työnsä kautta.
Tärkein näkökulma on kuitenkin köyhän oma näkökulma. Meillä on Suomessa paljon meitä keski-ikäisiä ja vanhempia, jotka tunnemme köyhyyden omasta kodista. Mutta vaikka monet meistä ovat saaneet nauttia hyvinvointiyhteiskunnan eduista, niin tosiasia on että viime vuosina harjoitetun politiikan seurauksena köyhyys on lisääntynyt. Monien kohdalla köyhyys on köyhyyttä jo useammassa polvessa. Eläke-ikäisistä monet kituuttelevat pienillä tuloilla ja monissa lapsiperheissä köyhyys on todellisuutta opiskelijoita unohtamatta. Köyhät teillä on aina keskuudessanne.
Mikä avuksi? Veropolitiikalla tulonsiirtoja, jossa rikkailta otetaan ja köyhille annetaan. Toiseksi sosiaalista tukea lisätään sinne, mihin sitä eniten tarvitaan. Kuulostaako helpolta? Ei, koska sitä se ei ole. Mutta jotain pitää tehdä, ennenkuin emme enää edes pysty hallitsemaan tilannetta. Voi olla, että kaikki köyhät eivät pysy vain kyykyssä.
lauantai 26. maaliskuuta 2011
Kun ääni koppiin vilahtaa, niin euro mediayhtiölle kilahtaa
Vaalikampanjaan kuuluu monia asioita, mutta myös monia kummallisuuksia. Samanaikaisesti kun äänestäjät tarkkailevat ehdokkaita, myös ehdokkaat voivat tarkkailla vaaleihin liittyviä ilmiöitä. Mitä sellaisia on? Kolmea asiaa olen miettinyt.
Ensiksi erilaiset varjoäänestykset. Näitähän löytyy netistä. Niihin osittain liittyvät toimittajien ja erilaisten kolumnistien "varmat läpimenijät" artikkelit, jotka ovat muuten hyviä, paitsi että niissä kaikki varmat läpimenijät eivät ole varmoja läpimenijöitä. Vaalien jälkeen nämä toimittajat ja kolumnistit eivät enää kommentoi näitä omia kirjoituksiaan.
Mutta mikä tekee esim Itä- ja Länsi Savo lehtien varjoäänestyksestä mielenkiintoisen? Sehän maksaa ja sinulla pitää olla kännykkä. Tässähän se on? Vaalit maksulliseksi. Hyvä vanhus, oletko jo hankkinut oman wap-puhelimen ja osallistunut leikkimieliseen äänestykseen? Kun äänesi tekstiviestinä äänestykseen vilahtaa, niin taitetun indeksin kansaneläke-eurosi mediatalon Moolokin kitaan Mikkelissä kilahtaa!
Toiseksi vaalipaneelit, joihin ei kutsuta kaikkia. Normaalissa demokratiassa ainakin paikallistasolla on jonkinlainen taju, että kaikki pitäisi ottaa huomioon. Media pyrkii olemaan tasapuolinen ja antaa tilaa kaikille ehdokkaille. Viisas kunnanjohtaja pyytää kaikki poliittiset ryhmät mukaan keskusteluun ja valmisteluun ja pyrkii sitouttumaan kaikki mukaan vastuuseen.
Näiden vaalien mielenkiintoinen ilmiö on vaalipaneelit, joihin ei kutsuta kaikkia eduskuntapuolueita tai kaikkien ryhmien edustajia. Perussuomalaisia selvästi syrjitään. Minua ei kutsuttu tänä vuonna Kerimäen paneeliin, johon vielä neljä vuotta sitten pääsin. Jos pääsen eduskuntaan, ilmeisesti minua ei toivota Kerimäelle myöskään kuntavierailulle. Myös Punkaharjulla on paneeli, jossa mukana on neljä puoluetta. Siihen porukkaan pääsin. Sen jälkeen Vihreät järjesti uuden paneelin, johon oikeudenmukaisesti kutsuivat kaikki.
Vaikka näillä paneelien järjestäjillä on jokin syy, miksi puolueita kutsutaan vain tietty määrä, taustalla usein voi tuoksua pienisieluinen ajatus päättää kansan puolesta, ketä kannattaa äänestää. Se voi jollekin puolueen vielä pienisieluisemmalle taustajärjestäjälle vaikuttaa hetkellisesti oman puolueen voitolta, mutta käytännössä se on karhunpalvelus demokratialle ja kansanvallalle.
Kolmas asia on tarve ottaa kantaa kaikkiin maailman asioihin. Ja minuutissa, mieluummin puolessa minuutissa tai kymmenessä sekunnissa, niinkuin Helsingin Kuntapaneelissa piti vastata johonkin globaaliin ongelmaan. Lukiolaisten paneelissa Savonlinna-salissa piti minuutissa kertoa saako elämän päättää itse, jos on parantumattomasti sairas? Kun erilaisissa vaalikoneissa kysellään kaiken maailman asioista, joihin pitää vastata ilman mahdollisuutta selittää ja perustella, siinä on samanlainen tilanne, kuin joskus kotona. Jos vaimo kysyy "ehditkö siivota lauantaina?" siihen aina vastataan "jokseenkin samaa mieltä".
Kun vaalikoneessa vastaat muutaman kerran samalla tavalla niin, siitä saa helposti maineen, että "tuolla ei ole mitään mielipiteitä".
Mutta kun oikeasti tämä elämä vaikuttaa joskus sellaiselta, että minulla kaikesta huolimatta ei ole vastausta kymmenessä sekunnissa ihan kaikkiin maailman ongelmiin, niin joutuu vastaamaan, että olen "jokseenkin samaa mieltä". Mikä muuten oli kysymys?
Ensiksi erilaiset varjoäänestykset. Näitähän löytyy netistä. Niihin osittain liittyvät toimittajien ja erilaisten kolumnistien "varmat läpimenijät" artikkelit, jotka ovat muuten hyviä, paitsi että niissä kaikki varmat läpimenijät eivät ole varmoja läpimenijöitä. Vaalien jälkeen nämä toimittajat ja kolumnistit eivät enää kommentoi näitä omia kirjoituksiaan.
Mutta mikä tekee esim Itä- ja Länsi Savo lehtien varjoäänestyksestä mielenkiintoisen? Sehän maksaa ja sinulla pitää olla kännykkä. Tässähän se on? Vaalit maksulliseksi. Hyvä vanhus, oletko jo hankkinut oman wap-puhelimen ja osallistunut leikkimieliseen äänestykseen? Kun äänesi tekstiviestinä äänestykseen vilahtaa, niin taitetun indeksin kansaneläke-eurosi mediatalon Moolokin kitaan Mikkelissä kilahtaa!
Toiseksi vaalipaneelit, joihin ei kutsuta kaikkia. Normaalissa demokratiassa ainakin paikallistasolla on jonkinlainen taju, että kaikki pitäisi ottaa huomioon. Media pyrkii olemaan tasapuolinen ja antaa tilaa kaikille ehdokkaille. Viisas kunnanjohtaja pyytää kaikki poliittiset ryhmät mukaan keskusteluun ja valmisteluun ja pyrkii sitouttumaan kaikki mukaan vastuuseen.
Näiden vaalien mielenkiintoinen ilmiö on vaalipaneelit, joihin ei kutsuta kaikkia eduskuntapuolueita tai kaikkien ryhmien edustajia. Perussuomalaisia selvästi syrjitään. Minua ei kutsuttu tänä vuonna Kerimäen paneeliin, johon vielä neljä vuotta sitten pääsin. Jos pääsen eduskuntaan, ilmeisesti minua ei toivota Kerimäelle myöskään kuntavierailulle. Myös Punkaharjulla on paneeli, jossa mukana on neljä puoluetta. Siihen porukkaan pääsin. Sen jälkeen Vihreät järjesti uuden paneelin, johon oikeudenmukaisesti kutsuivat kaikki.
Vaikka näillä paneelien järjestäjillä on jokin syy, miksi puolueita kutsutaan vain tietty määrä, taustalla usein voi tuoksua pienisieluinen ajatus päättää kansan puolesta, ketä kannattaa äänestää. Se voi jollekin puolueen vielä pienisieluisemmalle taustajärjestäjälle vaikuttaa hetkellisesti oman puolueen voitolta, mutta käytännössä se on karhunpalvelus demokratialle ja kansanvallalle.
Kolmas asia on tarve ottaa kantaa kaikkiin maailman asioihin. Ja minuutissa, mieluummin puolessa minuutissa tai kymmenessä sekunnissa, niinkuin Helsingin Kuntapaneelissa piti vastata johonkin globaaliin ongelmaan. Lukiolaisten paneelissa Savonlinna-salissa piti minuutissa kertoa saako elämän päättää itse, jos on parantumattomasti sairas? Kun erilaisissa vaalikoneissa kysellään kaiken maailman asioista, joihin pitää vastata ilman mahdollisuutta selittää ja perustella, siinä on samanlainen tilanne, kuin joskus kotona. Jos vaimo kysyy "ehditkö siivota lauantaina?" siihen aina vastataan "jokseenkin samaa mieltä".
Kun vaalikoneessa vastaat muutaman kerran samalla tavalla niin, siitä saa helposti maineen, että "tuolla ei ole mitään mielipiteitä".
Mutta kun oikeasti tämä elämä vaikuttaa joskus sellaiselta, että minulla kaikesta huolimatta ei ole vastausta kymmenessä sekunnissa ihan kaikkiin maailman ongelmiin, niin joutuu vastaamaan, että olen "jokseenkin samaa mieltä". Mikä muuten oli kysymys?
maanantai 21. maaliskuuta 2011
VEROPOLITIIKKAA VAALITANTEREELLA
Jalkautuminen kansan pariin vaalien alla on kovaa työtä, mutta palkitsevaa. Kauppojen edustat ja torit ovat parhaimpia paikkoja. Lauantaina olin vaalipäällikköni kanssa Mikkelissä koko päivän seitsemän eri kaupan edustalla. Viimeinen tosin oli bensa-aseman ja kahvilan yhdistelmä. Samanlaisen kierroksen teimme viikko sitten Savonlinnassa.
Mikä näissä kierroksissa on sitten hyvää? Suora yhteys kansaan. Paikalle tulee vartavasten ihmisiä tai sitten juuri silloin kauppareissu osuu kohdalle. Monien kohdalla huomaa, että käynti on ajoitettu juuri silloin, kun ehdokas on paikalla.
Teemat vaihtelee. Taitettu indeksi on monille eläkeläisille enemmän kuin tärkeä. Muutamat ovat kyselleet maanteiden kunnosta. Monille on tärkeää, että päätöksenteossa huomioidaan kristilliset arvot. Joku tulee vain kertomaan oman elämänsä vaikeasta asiasta. Yksi kyseli, mitä kirjoja olen kirjoittanut ja oli kiinnostunut lasten kirjoista. Toinen kyseli ydinvoimasta.
Suomalainen vaalijärjestelmä, jossa kaikki ehdokkaat ovat samalla viivalla, on erittäin hyvä. Joskus kuulee vihaisia kommentteja, vähättelyä ja tuhahduksia, mutta sekin on hyvä. Jos meinaat sisätöihin Arkadianmäelle, on hyvä tietää mitä kauppojen edustoilla ihmiset kevätviimassa ajattelevat.
Mutta yksi teema on ollut myös usein esillä. Se on eriarvoisuus. Se, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Niin nytkin. Silloin kysellään veroista, tulonsiirroista ja harjoitetusta politiikasta. Yksi suomalaisen yhteiskunnan ongelma on ollut edellisen porvarihallituksen suuri veropäätös, jossa pääoma- ja tuloverotus hyvin erotettiin. Kun sitä ei ole seuraavienkaan hallitusten toimesta korjattu, siitä riittää kyseltävää vielä. Ainakin 17.4.2011 asti.
Mikä näissä kierroksissa on sitten hyvää? Suora yhteys kansaan. Paikalle tulee vartavasten ihmisiä tai sitten juuri silloin kauppareissu osuu kohdalle. Monien kohdalla huomaa, että käynti on ajoitettu juuri silloin, kun ehdokas on paikalla.
Teemat vaihtelee. Taitettu indeksi on monille eläkeläisille enemmän kuin tärkeä. Muutamat ovat kyselleet maanteiden kunnosta. Monille on tärkeää, että päätöksenteossa huomioidaan kristilliset arvot. Joku tulee vain kertomaan oman elämänsä vaikeasta asiasta. Yksi kyseli, mitä kirjoja olen kirjoittanut ja oli kiinnostunut lasten kirjoista. Toinen kyseli ydinvoimasta.
Suomalainen vaalijärjestelmä, jossa kaikki ehdokkaat ovat samalla viivalla, on erittäin hyvä. Joskus kuulee vihaisia kommentteja, vähättelyä ja tuhahduksia, mutta sekin on hyvä. Jos meinaat sisätöihin Arkadianmäelle, on hyvä tietää mitä kauppojen edustoilla ihmiset kevätviimassa ajattelevat.
Mutta yksi teema on ollut myös usein esillä. Se on eriarvoisuus. Se, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Niin nytkin. Silloin kysellään veroista, tulonsiirroista ja harjoitetusta politiikasta. Yksi suomalaisen yhteiskunnan ongelma on ollut edellisen porvarihallituksen suuri veropäätös, jossa pääoma- ja tuloverotus hyvin erotettiin. Kun sitä ei ole seuraavienkaan hallitusten toimesta korjattu, siitä riittää kyseltävää vielä. Ainakin 17.4.2011 asti.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
24/7 YHTEISKUNTAAN
Vietin tänään oikean kunnon vapaapäivän. Sunnuntai soi siihen hyvän mahdollisuuden. Kun suunnittelin vaalikampanjaa, joka täyttää viikkokalenterin aika hyvin, päätin samalla yhdestä asiasta. Sunnuntaita en myy kampanjalle. Menköön vaikka mahdollinen kansanedustajanpaikka sen takia.
Kyllä minulla usein työni puolesta on sunnuntaina töitä. Mutta viikolla voi sitten yrittää ottaa levon takaisin. Myös seuraavina sunnuntaina on kalenterissa merkintöjä, mutta ne olisivat siinä ilman vaalejakin.
Yhteiskuntamme yksi ongelma on 24/7 yhteiskunta. Vauhti alkaa olla sellainen, että siinä ei Jack Bauerkaan pysyisi vauhdissa toista vuorokautta peräkkäin. Puhutaan "speeding clockista" eli yhä kiihtyvästä kellosta. Helsingin Sanomissa (19.7.06) oli muutaman vuotta sitten artikkeli "24 tunnin yhteiskunta vie ihmisiltä yöunet". Ihmisen luontainen vuorokausirytmi elää eri ajassa kuin häntä ympäröivän yhteiskunnan.
Ludwig-Maximilian yliopiston professori Till Roennebergin mukaan sosiaalinen aikaerotus on kroonista ja vaikuttaa enemmistöön ihmisistä, jotka elävät teollisuusmaissa. Tutkimusten mukaan seitsemän henkilöä kymmenestä kokee jatkuvaa ajanpuutetta. Samanaikaisesti ihmiset ovat monessa mukana ja siirtyvät nopealla tempolla uusiin asioihin. Kulutus-kapitalismille sopii hyvin, että kaikki hyörivät koko ajan.
Tämä ei ole hyvä suunta. Yhteiskunta, jota viedään poliittisilla päätöksillä kohti "24/7 yhteiskuntaa", tekee meistä sairaita. Ellemme jo sitä ole. Yksi hyvä vastaveto on erottaa Pyhä ja arki. Voi olla, että se ei ole jonkun mielestä muodikasta. Mutta siitä huolimatta ihminen tarvitsee myös lepoa, hiljaisuutta, hiljentymistä, liikuntaa ja yhdessä oloa lähimmäisten kanssa. Sunnuntai on siihen hyvä päivä.
Kyllä minulla usein työni puolesta on sunnuntaina töitä. Mutta viikolla voi sitten yrittää ottaa levon takaisin. Myös seuraavina sunnuntaina on kalenterissa merkintöjä, mutta ne olisivat siinä ilman vaalejakin.
Yhteiskuntamme yksi ongelma on 24/7 yhteiskunta. Vauhti alkaa olla sellainen, että siinä ei Jack Bauerkaan pysyisi vauhdissa toista vuorokautta peräkkäin. Puhutaan "speeding clockista" eli yhä kiihtyvästä kellosta. Helsingin Sanomissa (19.7.06) oli muutaman vuotta sitten artikkeli "24 tunnin yhteiskunta vie ihmisiltä yöunet". Ihmisen luontainen vuorokausirytmi elää eri ajassa kuin häntä ympäröivän yhteiskunnan.
Ludwig-Maximilian yliopiston professori Till Roennebergin mukaan sosiaalinen aikaerotus on kroonista ja vaikuttaa enemmistöön ihmisistä, jotka elävät teollisuusmaissa. Tutkimusten mukaan seitsemän henkilöä kymmenestä kokee jatkuvaa ajanpuutetta. Samanaikaisesti ihmiset ovat monessa mukana ja siirtyvät nopealla tempolla uusiin asioihin. Kulutus-kapitalismille sopii hyvin, että kaikki hyörivät koko ajan.
Tämä ei ole hyvä suunta. Yhteiskunta, jota viedään poliittisilla päätöksillä kohti "24/7 yhteiskuntaa", tekee meistä sairaita. Ellemme jo sitä ole. Yksi hyvä vastaveto on erottaa Pyhä ja arki. Voi olla, että se ei ole jonkun mielestä muodikasta. Mutta siitä huolimatta ihminen tarvitsee myös lepoa, hiljaisuutta, hiljentymistä, liikuntaa ja yhdessä oloa lähimmäisten kanssa. Sunnuntai on siihen hyvä päivä.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
KRISSE KÄVI SIVUILLANI
Olimme tänään puolueen puheenjohtajan kanssa Nelosella myöhemmin esitettävässä Krissen Vaaligrilli-ohjelmassa ja sen nauhoituksessa. Sitä ennen oli naaman puuterointi. Kysyin puuteroijalta, että "saako tällaista naamaa enää paremmaksi?". Hän lohdutti ystävällisesti, että "olen nähnyt pahempiakin tapauksia..." Se lohdutti.
Krisse on älykäs toimittaja, joka vetää pellen roolia. Hän on Ruben Stillerin hamepainos. Molemmat pyrkivät viihteen varjolla uskottavaan journalismiin. Ja myös usein onnistuvat siinä.
Tämän kertaisen äänityksen idea oli samalla vähän irvailla puolueiden kustannuksella. Myös meidän puolueen. Se on ihan hyvä asia. Joka nauraa ensin itselleen, on riisunut vastustajalta aseet. Lopputuloksen näemme huhtikuun alussa, kunhan osa nauhoituksesta on leikattu pois.
Toinen ohjelmassa ollut koomikko oli käynyt kotisivuillani. Hän ensin epäili minun mahdollisuuksia, koska "en ole tunnettu". Näin sanoo Nelosen ohjelman toimittaja, jonka kanavalla lienee 10-20 % TV:n katselijoista. Mutta hänen epäilys on oikea. Jos en ole hänen näyttöpäätteellä ja ruudussa, en ole olemassa. Myöskään hän eikä Krissekaan ole minun elämässä olemassa, koska en ole koskaan nähnyt heitä työpaikallani. Nyt näin heidät heidän työpaikallaan. Molemmat olivat mukavia.
Mutta mikä tässä viihteellisessä mielikuvamaailmassa sitten mietityttää? Olihan se paikoitellen jopa hauskaa, mutta kyllä valitettavsti välillä tekopirteää "heh heh kristilliset on synkkiä" jargonia, jota on väännetty viimeiset viisikymmentä vuotta.
Samanlaisia vitsejä seurakunnista paljon paremmin esitimme jo 15 vuotta sitten Turun Maata Näkyvissä-festareilla.
Ja silti heidän sanoma oli meille, että "päivittäkää oma elämänne". Haaste on hyvä ja tarpeellinen ja totta. Mutta entä, jos tämän viihteellisen mielikuvamaailmankin pitäisi päivittää oma maailmansa. Se lienee heille aika vaikeaa.
Krisse on älykäs toimittaja, joka vetää pellen roolia. Hän on Ruben Stillerin hamepainos. Molemmat pyrkivät viihteen varjolla uskottavaan journalismiin. Ja myös usein onnistuvat siinä.
Tämän kertaisen äänityksen idea oli samalla vähän irvailla puolueiden kustannuksella. Myös meidän puolueen. Se on ihan hyvä asia. Joka nauraa ensin itselleen, on riisunut vastustajalta aseet. Lopputuloksen näemme huhtikuun alussa, kunhan osa nauhoituksesta on leikattu pois.
Toinen ohjelmassa ollut koomikko oli käynyt kotisivuillani. Hän ensin epäili minun mahdollisuuksia, koska "en ole tunnettu". Näin sanoo Nelosen ohjelman toimittaja, jonka kanavalla lienee 10-20 % TV:n katselijoista. Mutta hänen epäilys on oikea. Jos en ole hänen näyttöpäätteellä ja ruudussa, en ole olemassa. Myöskään hän eikä Krissekaan ole minun elämässä olemassa, koska en ole koskaan nähnyt heitä työpaikallani. Nyt näin heidät heidän työpaikallaan. Molemmat olivat mukavia.
Mutta mikä tässä viihteellisessä mielikuvamaailmassa sitten mietityttää? Olihan se paikoitellen jopa hauskaa, mutta kyllä valitettavsti välillä tekopirteää "heh heh kristilliset on synkkiä" jargonia, jota on väännetty viimeiset viisikymmentä vuotta.
Samanlaisia vitsejä seurakunnista paljon paremmin esitimme jo 15 vuotta sitten Turun Maata Näkyvissä-festareilla.
Ja silti heidän sanoma oli meille, että "päivittäkää oma elämänne". Haaste on hyvä ja tarpeellinen ja totta. Mutta entä, jos tämän viihteellisen mielikuvamaailmankin pitäisi päivittää oma maailmansa. Se lienee heille aika vaikeaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)